Tyttö armeijassa solmi Suomen ensimmäisen sukupuolineutraalin avioliiton vuonna 1712 — Historioitsija Teemu Keskisarja kertoo Kuusankoskitalossa suuren Pohjan sodan ihmiskohtaloista

Suuri Pohjan sota oli hirmutekoja, kidutusta ja kauheaa nälkää. Ihmisiä kuoli kaksi kertaa enemmän kuin talvisodan aikana.

Lumikki Haaja

Historioitsija Teemu Keskisarja on luennoinut Kouvolassa aiemminkin. Kuva on vuodelta 2013.
Historioitsija Teemu Keskisarja on luennoinut Kouvolassa aiemminkin. Kuva on vuodelta 2013.

Kun suuri Pohjan sota syttyi vuonna 1700, se oli melkein maailmansota. Mukana oli koko Itämeren piiri, Venäjä ja tavallaan myös Turkki.

Historioitsija Teemu Keskisarjan uusin teos Murhanenkeli – Suuren Pohjan sodan ihmisten historia ilmestyi viime syyskuussa.

Kuusankoskitalossa Keskisarja luennoi traagisen sodan eri ihmiskohtaloista. Hänelle itselleen niistä mielenkiintoisin on tarina 15-vuotiaasta kulkuritytöstä, joka tekeytyi mieheksi ja värväytyi armeijaan.

Suomen ensimmäinen naisten välinen avioliitto

Anna-Juhoksi kutsuttu tyttö kulki sotajoukon mukana ja pärjäsi roolissaan hyvin. Hänen sukupuoltaan ei kyseenalaistettu moneen vuoteen.

— Ihme kyllä, vaikka tuohon aikaan nukuttiin yhdessä rykelmässä ja joskus piti peseytyäkin. Ihmiset olivat silti silloin aika laihoja ja muodottomia, Keskisarja kertoo.

Keskisarja arvelee, että Anna-Juhon todellinen henkilöllisyys ei myös kiinnostanut ketään.

— Mitä väliä sillä oli, kun ihmisiä kuoli ympärillä todella paljon. Hirmutekoja, vihollisen kidutuksia, joukkoraiskauksia, ja kauhea nälkä ja pakkanen.

Kuningas Kaarle XII oli Mars-jumalan kasvatti. — Teemu Keskisarja

Sotapöytäkirjasta löytyi myös tarina siitä, miten Anna-Juho solmi Suomen ensimmäisen sukupuolineutraalin avioliiton vuonna 1712. Turussa hän meni virallisesti kirkossa naisen kanssa naimisiin.

— Anna-Juho sai avioliitosta rahaa ja raskaana oleva avioton nainen lapselleen isän.

Verisempi kuin talvisota

Suuressa Pohjan sodassa kaatui valtava määrä ihmisiä. Pelkästään suomalaisia sotilaita kuoli taisteluissa ja tauteihin noin 50 000.

Määrä on todella suuri verrattuna siihen, että Suomessa oli 1700-luvun alussa vain 400 000 asukasta.

— Ennen talvisotaa Suomen asukasluku oli kymmenen kertaa suurempi. Ihmisiä kuoli suuressa Pohjan sodassa kaksi kertaa talvisotaa enemmän.

Soturikuningas oli Mars-jumalan kasvatti

Sota päättyi vuonna 1721. Ruotsi taipui rauhaan, mutta menetti valtavasti alueita, mukaan lukien ison siivun Suomesta.

— Jos Ruotsin kuningas Kaarle XII olisi ollut kuolematon – kuten monet siihen aikaan uskoivat – suuri Pohjan sota jatkuisi vielä tänä päivänäkin.

Kaarle ei aloittanut suurta Pohjan sotaa, mutta oli sen vanki. Keskisarjan mukaan hän oli Mars-jumalan kasvatti, jolle sota oli elämäntehtävä.

Asiaa on kuitenkin katsottava myös 1700-luvun ihmisen silmin.

— Ei silloin ollut vielä pasifismia tai rauhanaatetta. Kun on koko ikänsä viettänyt sotaretkellä, uskoo vain siihen.

Teemu Keskisarjan luennoi Kuusankoskitalossa 14.1. kello 18. Luento on osa Näkökulmia Suomen historiaan -luentosarjaa.