Kirja-arvio: Vellova tarina läheisyyden kaipuusta

Hanna Ryti: Syli. Siltala 2017. 316 s.

Näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja Hanna Rytin esikoisromaani Syli on tragikoominen kuvaus ihmisen ikävästä toisen luo. Paijausta, ymmärtämystä ja nähdyksi tulemista tarinassa kaipaavat ja etsivät nelikymppinen pappi Ritva sekä tämän lukiolaispoika Pietari, Pietu.

Ritva on epävarma ja neuroottinen yksinhuoltaja, joka osaa olla toista aikuista lähellä melkeinpä ainoastaan seksin kautta. Mehevä soppa keitetään kasaan Ritvan epätoivoisesta ihastumisesta hieroja Jormaan (!), eikä seurakunnan suntion kanssa virinneestä suhteestakaan vaiheita puutu.

Kertomuksessa möyritään monenlaisissa tunteissa, eikä tarina jätä kylmäksi lukijaakaan.

Toisella minäkertojalla, Pietulla, ei ole sen helpompaa. Suhde äitiin on etäinen, seksikokeilut herättävät hämmennystä ja levoton koulukaveri Tarina kaipaa tukea, jota poika ei osaa antaa.

Kertomuksessa möyritään monenlaisissa tunteissa, eikä tarina jätä kylmäksi lukijaakaan. Pietun epävarmuus ja sählääminen on uskottavasti kuvattu ja herättää väistämättä myötätuntoa. Ritvan sekoilu sen sijaan on tuskastuttavaa, eikä ihan koko ajan jaksa pitää mielenkiintoa yllä.

Romaanin komiikka nousee pitkälti Ritvan hölmöilyistä ja kiihtyy välillä jopa slapstick-tyyliseksi pöljäilyksi. Huumoria revitään myös rennosta dialogista ja nasevista repliikeistä. Se, osuuko komiikka maaliinsa, riippuu lukijasta.

Tarina tuntuu vellovan loputtomiin samalla radalla, mikä varmasti osaltaan pyrkii kuvamaan Ritvan paikoilleen jumittunutta elämää. Pientä nytkähdystä uuteen suuntaan toki tapahtuu, mutta lukijaa palkitsevaa hallittua loppuliukua ei enää ehdi muodostua.

Syli on hiukan hajanainen romaani, jossa on paljon hyviä hetkiä, mutta myös joutokäyntiä. Kiinnostavimmaksi hahmoksi kohoaa ilman muuta Pietu, jonka havainnot äidistään ja satunnaista etävanhemmuutta harjoittavasta isästä ovat hykerryttävän tarkkanäköisiä. | Marjo Jääskä

Hyvää: Lyhyet luvut ja tiuhaan vuorottelevat kertojat rytmittävät kerrontaa.

Huonoa: Tarinan loppu on yllättävän imelä ja sovinnainen.

Erityistä: Kerronta on aika visuaalista. Tarina on helppo kuvitella näyttämölle tai elokuvaksi.