Arvio: Aleksanteri Hakaniemen Kouvola-albumi on sokerikuorrutettu kotiseudun ylistys

Aleksanteri Hakaniemi – Kouvola (Sony Music). Kolme tähteä.

Sony Music

Arvio: Aleksanteri Hakaniemen Kouvola-albumi on sokerikuorrutettu kotiseudun ylistys

Kouvolalaislähtöisen Aleksanteri Hakaniemen toinen albumi alkaa nerokkaasti. Kouvola-nimikappale on Coldplaylta lainaava suureellinen fiilisbiisi, jossa Helsingin kalliiseen yksiöön muuttanut kertoja käsittelee suhdettaan entiseen kotikaupunkiinsa.

”Sitä vähemmän ahdistaa, mitä lähempänä Kouvolaa”, hän riemuitsee toistuvasti laulun kertosäkeessä.

Kotiseuturakkaus-anthemissa ei juuri paljasteta, mikä lapsuuden Kouvolasta teki niin tärkeän. Ainoa mainittu hyvä muisto on se, että kaupungin keskustassa oli tungosta, kun siellä kävi lauantaisin karkkikaupassa.

Sen sijaan tekstissä keskitytään maalaamaan kuvaa muuttotappiotilastojen kärkisijalle nousseesta kaupungista, jossa koulut palavat ja kaupat on suljettu. Kouvolasta on lähdetty pois etsimään onnea muualta.

Ja silti: ”Sweet Home Kouvola täältä mä tuun!”, Hakaniemi huudahtaa kappaleen loppupuolella kuin alleviivaten, kuinka hötöistä unelmarihkamaa koko laulu on. Ja kuitenkin, huomaan kuuntelevani kappaletta yhä uudestaan antautuen sen sokeriseen nosteeseen.

Hakaniemi aloitti uransa Reino Nordinin ja Evelinan taustamuusikkona. Omilla sävellyksillään hän on saavuttanut Emma-ehdokkuuksia ja kultasinglejä.

Nimibiisin lisäksi Hakaniemi onnistuu tällä kertaa erityisesti Poika-kappaleella, joka päivittää 90-lukulaista mökki-iskelmää.

Muuttolaatikko on sulava jenkkislovari. Pelkääks vai rakastaks -kappaleessa Tuure Kilpeläinen kohtaa XL5:n.

Singlejen ympärille rakennetun kokonaisuuden ote kuitenkin laukeaa, kun albumissa edetään kohti loppua. Radio-kappale on Irinan ja Samu Haberin Vain elämää -versioita kasuaalisti sanoituksessaan pohdiskeleva rakkauslaulu, jonka imelyys uhmaa tahmata koko albumin.

Mutta sitten laitan soimaan taas Kouvolan, ja nautiskelen täysin siemauksin sen anssikelamaista kotiseuturomantiikaa.