Teatteriarvio: Kouvolan teatterin juhlamusikaalissa kipinöivät ihmiset, ilmiöt ja hitit – Surun pyyhit silmistäni on Kirka-faneille must-elämys

Kirka-musikaali on kertomus herkästä pojasta, jonka musiikki vei mennessään.

Moises Garibay

Mies ja ääni. Mikael Saaren tulkitsema Kirill Babitzin vaikuttaa ujolta, varautuneeltakin, mutta lavalla, Kirkan nahkarotsissa, alkaa loistaa tähti.
Mies ja ääni. Mikael Saaren tulkitsema Kirill Babitzin vaikuttaa ujolta, varautuneeltakin, mutta lavalla, Kirkan nahkarotsissa, alkaa loistaa tähti.

Kirka – Surun pyyhit silmistäni

Ensi-ilta Kouvolan teatterissa 5.9.

Kouvolan teatterin 60-vuotisjuhlakauden aloittavassa musikaalissa Kirka – Surun pyyhit silmistäni käsikirjoitus ja biisit ovat niin vahvasti sidoksissa toisiinsa, että varoitan: jos et pidä Kirkan musiikista, en suosittele esitystä. Muille on luvassa viihdyttävä kokemus, ja Kirka-faneille ehdoton must-elämys. Musiikki on mahtavaa, orkesteri oiva!

Kirkahan on suomalaisen populaarikulttuurin kansallisaarre – lapsuuden kiusanhengen sanoin ilmaistuna ryssänpenikka, joka valloitti Suomen. Tarina köyhän emigrantti-, siis turvapaikanhakijaperheen pojan tiestä musiikkibisneksen huipulle on myös sosioekonomisen luokkaretken kuvaus (lähtömaassa suku oli kuulunut vauraisiin), sisarusten välisen lujan yhteyden ylistys ja kertomus herkästä pojasta, joka ei tainnut kasvaa ihan aikuiseksi. Musiikki vei ja veti, liian nuorena. Sen Kirkan roolin tulkitseva Mikael Saari kertoo vähäeleisesti koko olemuksellaan. Saaren ääni soi sävykkäästi, mutta kirkamaista karheutta hän ei yritä jäljitellä vaikka suurissa laulunumeroissa antaakin muuten palaa á la Kirka.

Musiikki on mahtavaa, orkesteri oiva!

Matti Laineen ilmava käsikirjoitus paljastaa turhia psykologisoimatta nuoren pojan haurauden ja arkuudenkin, perhetraumat, showbisneksen olemuksen ja hillittömän työtahdin vaikutukset. Kronologisesti etenevissä episodeissa repliikit röyhyävät enimmäkseen stadin slangina, joka oli Babitzinin sisarusten yhteinen kieli. Isä (Raimo Räty) jyrähtelee venäjäksi, Aleksandr (Markus Waara), Kirill ja Marija (Annina Rubinstein) huutavat vastaan suomeksi. Vieraaseen kulttuuriin ja kieleen sopeutumisen vaatimukset konkretisoituvat ja tulevat ymmärrettäviksi.

Minut Niko Taskisen ohjaus hurmasi. Taskinen leikittelee taitavasti eri tyyleillä ja lajeilla: tekee isän lehdenostosta trillerin, äidin (Nina Petelius-Lehto) ahdistuneisuudesta draaman ja usuttaa Veli-Matti Karénin ja Tommi Kekaraisen parodioimaan Remua ja Dannya niin, että katsojat tikahtuvat. Tyttöystävä (Satu Lemola) tarvitsee vain pari repliikkiä, jotta yhden ihmissuhteen kaari on valmis. Valloittavan Sammyn riemukas Daa-da-daa-da leikkautuu aidoksi suruksi. Laulajan muistoa kunnioittava tulkinta biisistä Lilja, ruusu ja kirsikkapuu huokuu hartautta.

Taskinen rakentaa sisällöllisiä tasoja milloin tanssin tai musiikin, milloin visualisoinnin kautta. Kun Kirka astuu elämänpyörään avioiduttuaan Kirstinsä (Tiina Winter) kanssa, arki sinkoutuu hallinnasta samaa tahtia kuin keikkavauhti kiihtyy. Koreografi Antti Lahden, lavastaja Sanna Halmeen ja pukusuunnittelija Laura Dammertin panoksista kasvaa niin kuudelle vuosikymmenelle yltävä tapahtuma-aika kuin sen muutos. Vaaterekkien pituus mittaa suosiota, muodinmuutokset paljastavat fanisukupolvien vaihdokset ja koreografiat – niin, voiko olla rankempaa symbolia kaupallisuuden mahdille kuin dramaattisen Neidonryöstön tärveleminen kiiltomatomaisten tanssityttöjen hötkytyksellä?

Kokonaisuus on vaikuttava. Ilta ei pääty ilmeiseen, vaan loppunousuun, jonka synnyttämä tunne kantaa kauan ja kauas.

Käsikirjoitus Matti Laine, ohjaus Niko Taskinen, koreografia Antti Laine, kapellimestari Ilkka Kahri, lavastus Sanna Halme, pukusuunnittelu Laura Dammert, valosuunnittelu Esa Kurri, äänisuunnittelu Antti Helineva, Kari Mitikka. Rooleissa Mikael Saari, Markus Waara, Annina Rubinstein, Nina Petelius-Lehto, Tiina Winter, Veli-Matti Karén, Tommi Kekarainen.

Hyvää ja huonoa

+ Kokonaisuus!

- Vain Kirkan musiikista nauttiville

Erityistä: covid 19 –turvajärjestelyt toimivat erinomaisesti, ja teatterikäynti vaikuttaa hyvin turvalliselta.

Uusimmat uutiset