Arvio: Anjalankosken teatterin farssin toinen puoliaika äityy hillittömän hauskaksi, mutta naisroolit jäävät miesten varjoon, kirjoittaa Kouvolan Sanomien kriitikko

Ray Cooney: Koukussa. Suom. Pentti Kotkaniemi. Ohjaus Markku Kekki, lavastus ja puvustus Janika Holm, valot Jyrki Kleimola. Rooleissa Jaana Kurittu, Henry Holopainen, Ninni Partanen, Netta Herranen, Jarmo Pilli, Timo Hopponen, Timo Kurittu. Anjalankosken teatterin ensi-ilta 16.3.

Pekka Niemi

Koukussa ei ole pelkästään harmiton perhehupailu, vaikka sitä tuskin kertakatsomalla huomaa. Tekstistä löytyy mustasukkaisuutta, petosta, vihaa ja väkivaltaa. Mary Smith (Ninni Partanen) uhkaa tehdä lopun Stanleyn (Timo Happonen) hävyttämyyksistä. Gavin (Henry Holopainen), Barbara (Jaana Kurittu) ja Stanleyn isä (Timo Kurittu) arvioivat tilannetta.
Koukussa ei ole pelkästään harmiton perhehupailu, vaikka sitä tuskin kertakatsomalla huomaa. Tekstistä löytyy mustasukkaisuutta, petosta, vihaa ja väkivaltaa. Mary Smith (Ninni Partanen) uhkaa tehdä lopun Stanleyn (Timo Happonen) hävyttämyyksistä. Gavin (Henry Holopainen), Barbara (Jaana Kurittu) ja Stanleyn isä (Timo Kurittu) arvioivat tilannetta.

Yksi miehenketkale, kaksi perhettä, alivuokralainen ja alivuokralaisen isä. Lisäksi lukittavia ja paiskottavia ovia höystettynä ällistyttävillä repliikeillä ja käsittämättömillä reaktioilla — siinä Anjalankosken teatterin tuoreen yleisöharavan ainekset.

Brittinäytelmän historian tuotteliaimpiin farssin kirjoittajiin kuuluvan Ray Cooneyn Koukussa kuuluu lajin parhaimmistoon. Keinoiltaan se on perinteinen: yleisö tietää enemmän kuin roolihenkilöt, henkilöllisyyksillä leikitellään ja väärinkäsityksiä viljellään. Veikkaisin kyseisen näytelmäkirjallisuuden taidonnäytteen suosion salaisuudeksi, ainakin osittain, salakavalaa inhimillisten kipukohtien käsittelyä.

Taksiautoilija John Smith on elämäänsä tyytyväinen kahden perheen isä. Kun kuvio uhkaa paljastua kaikille osapuolille, Smith suistuu ”tappele tai livistä” –tilaan. Kotoilun sijasta Smith joutuu tapahtumien pyörteeseen, jossa hän kokee pelkoa, kauhua, ahdistavaa ahdinkoa ja häpeää. Seurakseen kadotukseen hän kiskaisee ikiystävänsä Stanleyn.

Taksikusi Smith lienee Cooneyn lempihahmo, sillä hän kirjoitti samaisen herran vaiheista ensimmäisen osan jo parikymmentä vuotta sitten.

Markku Kekin ohjauksessa tekstiin piilotetulla raadollisuudella ei millään muotoa herkutella. Paino on tilannekomiikassa ja esiintyjien hervottomassa heittäytymisessä. Puujalkahuumori kolkkaa repliikeissä, ajoitukset osuvat kohdalleen eikä sen syvällisempää sanomaa tarvita kuin periaate: nyt saa nauraa pahat pois.

Hahmot ovat herkullisia, joskin naisroolit jäävät ohuemmiksi ja selkeästi miesten varjoon. Henry Holopainen irrottelee tekemällä teinipoika Gavinista valloittavan hyväntahtoisen mutta raivostuttavan hölmön, Timo Kurittu paistattelee ikimuistoisesti aurinkolomaa viettävänä Stanleyn isänä. Timo Hopponen aloittaa puisevahkosti ja osoittelevasti hätäratkaisusta toiseen liukastuvana Stanleyna, mutta rooli kypsyy nopeasti. Jarmo Pillin muutosta leppoisasta isästä hätääntyneenä karjahtelevaksi väkkäräksi höystää jokunen hikipisara. Koko ryhmän antaumuksellista yhteistyötä on ilo seurata.

Lavastus on onnistunut. Värit ja kuosit kuvastavat kahden asunnon toisistaan eriävää ilmapiiriä ja niiden emäntien persoonallisuutta.

Katsomossa on etenkin toisella puoliajalla ihan hillittömän hauskaa. Vähintäänkin jokunen keski-ikäinen rouvashenkilö oli ensi-illassa vaarassa kellahtaa tuoliltaan ulvoessaan naurusta.

Hyvää: Riehakas perusfarssi

Huonoa: Teksti ei ollut täysin hallussa joissain kohtauksissa, ja lopussa ilmeni hiven taisteluväsymystä.