Kuvataidearvio: Taide nostaa arjen yli Moision kartanossa

AnneMilana, Jeremy Barrois, Rafael Guerra, Tilla Kekki, Niko Lauhkonen, Marika Mustasilta, Juhani Palmu, Reijo Raekallio ja Sanna Saastamoinen-Barrois. Syysnäyttely Moision kartanossa 20.12. asti.

Niko Lauhkonen: Piru pelaa korttia
Niko Lauhkonen: Piru pelaa korttia

Moision kartanon syysnäyttelyyn osallistuu tänä vuonna yhdeksän taiteilijaa.
Yläkerran maalarit Rafael Guerra ja Niko Lauhkonen ovat Florence Academy Of Artsin kasvatteja. Firenzessä sijaitsevan taidekoulun opetussuunnitelma nojaa 1800-luvun ja renessanssin ateljeekouluihin.

Guerran ja Lauhkosen työt ovat paikoitellen aihevalinnoiltaan ja käsittelytavaltaan niin samankaltaisia, että tekijää on vaikea arvata.
Guerran maisematöistä kiinnostavimpia ovat ne, joita hän on maalannut samasta näkymästä eri vuodenaikoina.

Aiheen toisto ja vaihtelu tuo sarjaan sisältöä, joka muissa töissä jää virheettömän tekniikan ihastelun varaan.

Aiheen toisto ja vaihtelu tuo sarjaan sisältöä, joka muissa töissä jää virheettömän tekniikan ihastelun varaan. Klassisen realistinen ilmaisu ja hehkuvat värit sopivat kyllä kartanon empiresisustukseen.

Lauhkosen töistä erottuvat erityisesti kolme maisemaa: Cheddar Gorge, Bluebells ja Wistman’s Wood. Jokaisessa niissä on jotain sellaista omaperäistä, joka ohjaa katsojaa huomaamaan, miksi taiteilijan havainto on yltänyt maalaukseksi asti.

Sanna Saastamoinen-Barroisin valokuvat toimivat oivallisena siltana esittävän maalaustaiteen ja nykytaiteen välillä. Kuvissa näkyvä savuinen, kaskettu metsä vie ajatukset Järnefeltiin.

Kuitenkaan kuvat eivät jää pelkäksi viittaukseksi vaan rakentavat tunnelmaa, joka ympäröi katsojaa.

Elokuvallinen tunnelma jatkuu Jeremy Barroisin valokuvissa, jotka ovat kuin kohtauksia ihmeellisestä elämästä.

Anne Milana: Tuulen haltiatar, syksy

Alakerrassa Reijo Raekallion tanssilava-aiheiset akvarellit sekoittavat raikkaalla tavalla fantasiaa ja todellisuutta. Ilmeiden ja kehonkielen havainnoinnissa on huumoria ja inhimillisyyttä.

Juhani Palmulta on esillä grafiikkaa ja maalauksia. Palmun kuvakielessä on jotain samalla lailla tuttua ja “suomalaista” kuin Marimekon Unikko-kuosissa. Se on niin tunnistettavaa, että sitä on vaikea muodostaa mielipidettä.

AnneMilanan värikkäät akvarellit ovat eloisia. Hieman maneeriseksi käyvä pilkkuja ja vauhtiviivoja viljelevä maalaustapa tuo välillä turhaa levottomuutta kuviin. Värinkäyttö on taidokasta ja aiheissa on omakohtaisuutta.

Marika Mustasillan maalaukset syntyvät taiteilijan mukaan intuitiivisella metodilla. Vahvan ilmaisulliset teokset sijoittuvat sisustustaulun ja taideterapian välimaastoon, mikä ei välttämättä ole huono asia.

Tilla Kekki, Tuhma?

Tilla Kekin kupariteokset tuovat esiin sen, miten tutkiva ote taiteilijalla on materiaaliinsa. Varsinkin alakerran abstraktimmat, pitsimäiset pienet veistokset ovat kiehtovia.

Hyvää: Erityisesti Sanna Saastamoinen-Barroisin ja Jeremy Barroisin valokuvat.

Huonoa: Ripustuksen runsaus aiheuttaa paikoitellen sekavan vaikutelman.

Erityistä: Paljon perinteistä esittävää taidetta.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.