Kaapin kokoisen gorillan puristus tuntui käsivarressa tiukalta: "Gorillat eivät tainneet olla tietoisia seitsemän metrin turvavälistä", naurahtaa Laura Parkko Voikkaalta

Voikkaalaiset Laura ja Petri Parkko ovat kuvanneet apinoita ympäri maailmaa. Heidän näyttelynsä nimi on Relatives, Sukulaiset.

Jussi Lopperi

Juova jaavanmakaki tallentui Petri ja Laura Parkon kuviin vuonna 2018 Thaimaassa.
Juova jaavanmakaki tallentui Petri ja Laura Parkon kuviin vuonna 2018 Thaimaassa.

Noin 150 kiloa gorillaa tuli suoraan kohti Petri Parkkoa. Big Beniksi nimetyn uroksen pälvikaljuinen pää keikkui samalla korkeudella kuin 180-senttisellä kuvaajalla.

Jykevä nuori gorilla nappasi voikkaalaismiehen käsivarresta tiukasti kiinni.

Ensin Petri Parkko vilkaisi kysyvästi gorillaa, sitten turistiopasta.

– Opas käski kaikkien ryhmäläisten lopettaa heti kuvaamisen. Kukaan ei saanut lähestyä meitä enkä minä saanut katsoa gorillaa suoraan silmiin.

Sekunnit matelivat, kun ihminen ja ihmisapina vilkuilivat toisiaan varovasti. Sitten musta jättiläinen alkoi hiljaa hellittää otettaan.

Sitä vielä paljon suuremmat ja hierarkiassa ylempänä olevat urokset jatkoivat rauhassa ruokailuaan.

Voikkaalaisen omakotitalon takan ääressä muisto naurattaa.

Ruandalaiseen kansallispuistoon saapuneille gorillabongareille oli sanottu, että eläimiin tulee pitää seitsemän metrin turvaväli.

– Gorillat eivät tainneet olla siitä tietoisia, Petri Parkon Laura-vaimo sanoo.

Kohtaaminen jyrkällä vuorenrinteellä ei pelottanut Petri Parkkoa.

– Olin vain hämmästynyt.

Luontokartoittajana työskentelevä mies tiesi, että gorilla on leppoisa kasvissyöjä, joka ei käy ihmisen kimppuun.

– Opas sanoi minulle, että kohtaaminen oli gorillan tapa osoittaa, että olin hänen mielestään hyvä tyyppi.

Laura Parkkokaan ei kokenut tilannetta mitenkään uhkaavaksi.

– En ole tuntenut missään yhtä suurta rauhaa kuin gorillojen luona. Ne liikkuivat hissukseen ja lähinnä söivät. Ja piereskelivät.

Jussi Lopperi

Nuori nenäapinauros kiipeili puussa Borneossa vuonna 2015. Nyt se koristaa Parkkojen kylpyhuoneen seinää.
Nuori nenäapinauros kiipeili puussa Borneossa vuonna 2015. Nyt se koristaa Parkkojen kylpyhuoneen seinää.

Moni apinalaji uhkaa kuolla sukupuuttoon

Parkon pariskunta on matkustanut maailmalla vuodesta 2013. He ovat ottaneet luontokuvia muun muassa Ruandassa, Ugandassa, Thaimaassa, Borneossa, Sri Lankassa ja Madagaskarilla.

Kameran linssin eteen on usein etsitty apinoita, ihmisen läheisiä sukulaisia.

Tällä viikolla Parkot pystyttävät Kuusankosken Taideruukin Galleria Patoon näyttelyn nimeltään Relatives, suomennettuna Sukulaiset.

Apinat ja pariskunnan ottamat kuvat ovat hellyttäviä, inhimillisiä ja humoristisiakin. Näyttelyllä on kuitenkin myös sanoma.

Parkot haluavat kertoa ihmisille, miten uhanalaisia monet apinalajeista ovat ja miten tärkeää luonnon monimuotoisuuden vaaliminen olisi.

– Sukupuutto etenee ketjuna, Petri Parkko sanoo.

Kun yksi laji häviää, sitä ravinnokseen käyttävä joutuu vaikeuksiin.

Jussi Lopperi

Thaimaassa vuonna 2018 kuvattu jaavanmakaki näyttää tervehtivän kuvaajaansa.
Thaimaassa vuonna 2018 kuvattu jaavanmakaki näyttää tervehtivän kuvaajaansa.

Uhkana salametsästys

Petri Parkon mukaan Suomessa elävät lajit, kuten tunturipöllö, uhkaavat hävitä ilmastonmuutoksen takia. Afrikassa ja Aasiassa eläimet kuolevat sukupuuttoon, koska niiden elinympäristöt häviävät tai pirstoutuvat.

Esimerkiksi orankien pahin vihollinen on palmuöljy.

– Vuoden 2015 matkalla Etelä-Borneo oli täynnä savusumua. Siellä paloi miljoona hehtaaria tahallaan sytytettyä sademetsää.

Metsän tilalle istutetaan öljypalmuja.

Eläinlajeja ajaa sukupuuttoon myös salametsästys. Apinoita vangitaan lemmikeiksi tai houkuttelemaan turisteja. Eläimen kanssa otetun selfien takaa voi löytyä syvää kärsimystä.

Laura Parkko on lukenut sydäntä raastavia kertomuksia vankeudessa elävistä eläimistä.

– Häkissä baarin nurkassa voi olla gibboni, johon ihmiset tumppaavat tupakkansa, hän sanoo.

Kerran hän näki srilankalaisen hotellin muurin päällä kahleissa olevan lakkimakakin. Sen oli määrä houkutella hotelliin asiakkaita.

Laura Parkosta näky oli luotaantyöntävä.

Jussi Lopperi

Love-nimisessä valokuvassa koirasmakaki sukii naarasta.
Love-nimisessä valokuvassa koirasmakaki sukii naarasta.

Orangit eivät kainostelleet

Laura Parkon mukaan valaat, apinat ja älykkäimmät linnut, kuten papukaijat, muodostavat tiukat perhesiteet.

Esimerkiksi bonobot, joita on väitetty myös ihmisen lähimmiksi sukulaisiksi, ovat Laura Parkon mukaan "superrakastavia".

Kääpiösimpansseiksikin kutsutut bonobot parittelevat usein. Ne myös hyväilevät toisiaan ilman lisääntymistarkoitusta.

Samaa Parkot sanovat orangeista.

– Orangit tekevät samat temput kuin ihmisetkin. Niitä kuvatessa tuli syyllinen olo, vähän kuin vahtaisi naapuria, Petri Parkko sanoo.

Suojeleva ja tuhoava turismi

Luonnonsuojelun lähettiläät myöntävät, että matkustaminen apinoiden luo lentämällä on ristiriitainen teko. Päätös on tarkkaan harkittu.

– Meillä ei ole lapsia eikä lemmikkejä. Syömme lihaa vain harvoin. Hiilijalanjälkemme jää reilusti alle suomalaisen keskiarvon, Petri Parkko sanoo.

Parkot tekevät yhden kaukomatkan vuodessa.

– Olen lentoveron kannattaja. Lentämisen pitäisi olla kallista, Petri Parkko sanoo.

Toisaalta, turismi on Laura Parkon mukaan syy, miksi äärimmäisen uhanalaisiksi luokiteltuja gorilloja ylipäätään vielä on. Turistit maksavat suuria summia nähdäkseen luonnonvaraisia eläimiä.

Siksi niille kannattaa perustaa suojelualueita.

– Mitään muuta niin sanottua hyötyä niistä ei ihmiselle ole. Paitsi ehkä katkaistu gorillan käsi, jonka voi myydä matkamuistomyymälässä.

Sellainenkin on matkoilla osunut kohdalle.

Jussi Lopperi

Jotkut lajit sopeutuvat elämään ihmisen rinnalla paremmin kuin toiset.
Jotkut lajit sopeutuvat elämään ihmisen rinnalla paremmin kuin toiset.

Näpistys ilman rangaistusta

Yhdessä näyttelykuvassa makaki istuu juomassa – ei lammikosta vaan muovipullosta.

Vain hetkeä aikaisemmin pullo oli ollut Laura Parkon vieressä seisovan kiinalaisturistin omaisuutta. Varas kävi myös rouva Parkon selkärepulla.

– Tuntui vaan kiva tumpsahdus ja huomasin vesipulloni kadonneen.

Apina jäi nauttimaan saalistaan lähelle.

– Se katsoi minua kuin sanoen: "Luulet vaan, että saat tämän takaisin."

Laura Parkko veikkaa, että makakin tapaiset kekseliäät ja sopeutuvaiset lajit tulevat selviämään.

– Esimerkiksi Intiassa apinat kiipeilivät pitkin talojen seiniä ja varastelivat ruokaa ihmisiltä. Ne ovat ihan eri asemassa kuin esimerkiksi oranki.

Äärimmäisen uhanalainen laji rakentaa joka ilta itselleen uuden pesän korkealle puun latvukseen.

– Jos metsä hakataan, siellä eläneet orangit kuolevat.

Muovi näkyy maailmalla

Maailmalla matkatessaan Parkot ovat huomanneet, että paikallisten ihmisten ympäristötietoisuus vaihtelee huimasti.

Petri Parkon mukaan koulutus voisi ratkaista monta ongelmaa, joista yksi on muovijäte.

– Borneossa meri on aivan täynnä muovia. Roskat heitetään suoraan veteen. Gambiassa kysyin lintusafarin oppaalta, mihin roskat laitetaan. Opas katsoi minua kuin vähä-älyistä. Ne olisi pitänyt heittää luontoon, Petri Parkko sanoo.

Laura Parkko vaikuttui Madagaskarista, jossa paikalliset keräsivät turisteilta tyhjiä muovipulloja. He tekivät pulloista kierrätystaidetta ja -esineitä.

Ruanda on pariskunnan mukaan muovin suhteen edistyksellinen valtio.

– Siellä saa kuukauden palkan suuruisen sakon, jos heittää maahan edes purkan, Petri Parkko sanoo.

Relatives-näyttely on Kuusankosken Taideruukin Galleria Padossa 1.–29. maaliskuuta.

Uusimmat uutiset