"Kyllä rakkaani" on saksaksi "jees mai kuikero", lapsuudenystävä Myllykoskella kertoi Matti Punttilalle – Aikuisena murretutkija keräsi hauskat kansanperinteet talteen – Testaa tietosi Kouvolan alueen kaskuista täältä

Suuri suomalainen kaskukirja esittelee murretutkija Matti Punttilan keräämiä perinnevitsejä. Kaikki niistä, kuten vitsit "laukkuryssistä", eivät välttämättä enää naurata, koska kieli muuttuu ajan mukana.

Matti Punttilan vanhemmat olivat Sippolasta ja hän kasvoi Myllykoskella. Vuonna 2019 Punttila julkaisi Sippolan perinnekirjan. Arkistokuva.
Matti Punttilan vanhemmat olivat Sippolasta ja hän kasvoi Myllykoskella. Vuonna 2019 Punttila julkaisi Sippolan perinnekirjan. Arkistokuva.

Murretutkija Matti Punttilalla on 1960-luvulta lähtien ollut erikoinen keräilyharrastus. Työskennellessään murteiden tallentajana ympäri Suomen hän nauhoitti eri puheenpartta monista eri pitäjistä. Sen mukana nauhoille tallentui usein myös kansanperinnettä.

– Joskus juttelun ohessa tuli kuultua paikallisia kaskuja. Siitä lähti kiinnostukseni niihin.

Syntyi Suuri suomalainen kaskukirja, joka julkaistiin tänä vuonna. Sitä ennen olivat ilmestyneet teokset Haaskannäköinen tyttö, Pilkettä silmäkulmaan, Poskettomia huulia ja kokoelmanide Kieli poskessa.

Rakkaus huumoriin ja kansanperinteeseen on saanut Punttilan keräämään suomalaisia vitsejä vuosikymmenien ajan. Niitä on riittänyt muille jakaa.

– Olen ottanut uusimpaan kirjaan parhaita kaskuja ja myös kaskuja aiemmista kirjoista.

Hieno röökynä olikin huuhkaja

Kaskuja paikallisilla murteilla Punttila oli kuullut jo lapsesta lähtien. Sippolalaisten vanhempien Myllykoskella syntynyt poika kävi kesäisin enon luona Iitissä.

– Ensimmäisellä vierailulla äiti sanoi, että eno, jota en vielä tuntenut, tulisi minua juna-asemalla vastaan. Sieltä tulikin minua paljon vanhempi serkku Leo Lonka, jota luulin enoksi.

Punttila kutsui serkkua enoksi siitä lähtien, ja se sopi hänelle mainiosti. Serkku oli huumorintajuinen mies, joka kertoi mielellään kansanperinnekaskuja Iitin murteella.

Kirjaan on päätynyt niistä muun muassa sanonta: "Solas ei sihlata eikä tählätä, siel vaa lalatah ja laukastah". Toinen Longan kasku kertoo iittiläismiehestä, joka kylällä miesporukassa näkee kauniin naisen lähestyvän.

– Hän kysyy toisilta, että "kukas hieno röökynä sielt tulee? Askeleetkii on kun ruusuntippoi". Yksi miehistä ihmettelee, että "ekkös siä nyt omaa muijajas tunne". "Ai se onkii se meilän huuhkaja!"

Kymenlaakso on sekoitus itää ja länttä

Myllykosken suurelle turvesuolle Punttila oli lapsena liian nuori töihin, mutta siellä kuuli kaskuja, joita isot pojat kertoivat pienemmille pojille.

Vanhempana hän oli kesätöissä Myllykosken paperitehtaalla. Ruokatunneilla kerrotut hauskat jutut virkistivät mieltä ja piristivät raskasta työpäivää.

– Näiden tarinankertojien ympärille kertyi aina porukkaa kaskuja kuuntelemaan.

Punttila väitteli tohtoriksi Kymenlaakson murteista vuonna 1985. Maakuntien joukossa Kymenlaakso on erityinen, koska se sijatisee idän ja lännen rajalla.

– Tästä syystä pitäjänmurteissa on piirteitä molemmista ilmansuunnista.

Lännestä tulevia hämäläismurteita voi kuulla muun muassa Iitin, Anjalan, Valkealan, Vehkalahden ja Haapasaaren kaskuissa. Itäisiin kaakkoismurteisiin kuuluvat muun muassa Virolahden ja Miehikkälän murteet.

Puhe myös vaihtelee joillakin paikkakunnilla molempien ilmansuuntien murteita käyttäen.

– Esimerkiksi Kuusankoski on outo paikka, se sijoittuu jonnekin idän ja lännen väliin. Siellä kuulee piirteitä sekä hämäläis- että kaakkoismurteista.

Matti Punttila

Kaskukirjan vanhimmat vitsit ovat 1800-luvulta. Uusimmat ovat viime vuodelta.
Kaskukirjan vanhimmat vitsit ovat 1800-luvulta. Uusimmat ovat viime vuodelta.

Houruinhuoneesta tuli palvelukoti

Vanhimmat kirjan jutuista ovat 1800-luvulta ja uusimmat viime vuodelta. Kaskuja on ronskejakin ja kaikkia sanoja niissä ei enää käytetä. Kutsumanimet laukkuryssä** ja intiaani eivät välttämättä enää kuulosta monen mielestä sopivilta.

Punttila ei ole sensuroinut historian osasia, vaan tallentanut ja jakanut kaskut sellaisina kuin ne aikanaan on kerrottu.

– En voi muuttaa sitä, mikä on kansallisissa arkistoissa. Olen tallentanut vanhaa tekstiä, joka edustaa omaa aikaansa.

Kieli muuttuu eri aikojen mukana koko ajan. Punttila kertoo esimerkin: aikanaan vanhuksiakin vietiin houruinhuoneelle, joka oli mielisairaiden hoitola.

–  Sitten alettiin miettiä, että se on loukkaava nimitys ja puhuttiin mieluummin vaivaistalosta. Sen jälkeen ryhdyttiin käyttämään sanaa vanhainkoti. Vanhakaan ei välttämättä ole niin kaunis nimitys, joten nykyään käytössä ovat palvelukodit.

Myllykoskella oli lentäviä poliiseja

Kansanperinne ei ole vain historiaa, vaan siihen syntyy koko ajan uutta. Siksi kirjaa värittävät myös väärin ymmärrettävät lehtiotsikot, sanaleikit ja tosikertomukset Kouvolan paikkakunnilta.

Esimerkiksi kertomus Kouvolan lyseosta on tosi, mutta nimet on muutettu. Punttila ujosteli laittaa juttua uneliaasta koulutoveristaan aiempiin kirjoihinsa. Myllykoskella puolestaan oli töissä yhtäaikaa kolme poliisia, joilla oli kaikilla lintujen nimet.

– Tiiraa en tuntenut, mutta Sorsan ja Kurpan varsin hyvin.

Totta on myös juttu Myllykosken Kilpaveikkojen menestyksekkäästä poikien hiihtojoukkueesta, johon kuuluivat Jäkälä, Kääpä, Kanttura ja Puujalka. Yksi heistä oli Punttilaa vanhempi poika Jouko, joka opetti pikkupojille saksaa kaskun keinoin.

– Hän kertoi, että "kyllä, rakkaani" on saksaksi "jees mai kuikero". Mehän uskoimme. Vasta vuosien kuluttua tajusimme, ettei se taitanut olla ihan noin.

*Röökynä = neiti, ruotsiksi fröken

**Laukkuryssä = yleensä Vienasta tai Itä-Karjalasta tullut kulkukauppias, joka oli harvoin kansallisuudeltaan venäläinen

Luetuimmat

Uusimmat uutiset