Myllykoskella järjestettävät kirjamessut maakunnan kärkihankkeeksi ja Hanna Peräkylälle kokovuotinen työskentelyapuraha — Kymenlaakson rahasto jakoi 470 000 euroa, katso kaikki apurahan saajat täältä

Kymijoen Taidepato ry sai 10 000 euron arvoisen kulttuuripalkinnon.

Moises Garibay

Kirjamessujen päätapahtumapaikka on Myllykosken Wanha Rautakauppa ja sen kirjahalli, jota kuvassa esittelee Reuna-kustantamon Tarja Tornaeus.
Kirjamessujen päätapahtumapaikka on Myllykosken Wanha Rautakauppa ja sen kirjahalli, jota kuvassa esittelee Reuna-kustantamon Tarja Tornaeus.

Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahasto jakoi apurahansa ja palkintonsa torstaina.

Maakunnallisen kärkihankeapurahan 40 000 euroa sai PRO Kaakon kirjamessut ry.

Kaakkois-Suomen ensimmäisten kirjamessujen päätapahtumapaikka on heinäkuussa Kulttuuritalo Wanha Rautakauppa Myllykoskella. Pääpaikan lisäksi Kymi Libri -messuilla järjestetään ohjelmaa 10—15 kohteessa eri puolilla Kymenlaaksoa.

Yksi suurimman henkilökohtaisen apurahan saajista oli kouvolalainen taiteen maisteri Hanna Peräkylä. Hän sai kokovuotisen työskentelyapurahan, joka on suuruudeltaan 24 000 euroa.

Kokovuotisen apurahan saivat myös psykologian maisteri Jaakko Tammilehto Kouvolasta, teologian maisteri Antti Heikkonen Helsingistä ja kotkalainen kuvanveistäjä Irma Laukkanen.

Lumikki Haaja

Hanna Peräkylä sai kokovuotisen työskentelyapurahan.

Puolivuotisia eli 12 000 euron apurahoja myönnettiin viisi. Saajina olivat kotkalainen kuvanveistäjä Olli Mantere, espoolainen lääketieteen lisensiaatti Tuuli Mustonen, kotkalainen kuvataiteen maisteri Heini Nieminen, tamperelainen kasvatustieteiden tohtori Antti Saari ja helsinkiläinen, vehkalahtelaislähtöinen kirjailija Henriikka Tavi.

Kymijoen Taidepadolle kulttuuripalkinto

10 000 euron arvoinen kulttuuripalkinto luovutettiin Kymijoen Taidepato ry:lle mahdollisuuksien avaamisesta ja yhteisöllisyyden rakentamisesta.

Vuonna 2014 perustetun yhdistyksen muodostavat kolme varsinaista jäsentä: Vesa Parvinen, Amanda Hyökki ja Janne Harjula. Sen toimintaa tukee vuosittain noin kolmenkymmenen kannatusjäsenen joukko.

Lumikki Haaja

Kymijoen Taidepato ry järjestää kulttuuritapahtumia Taideruukissa Kuusankoskella.

Yhdistys kokoaa taiteen ammattilaisia ja harrastajia yhteiseen toimintaan ja tarjoaa heille myös näyttelymahdollisuuksia. Yhdistys tunnetaan myös Taideruukin Pato-klubilla ja -areenalla järjestettävistä musiikkitapahtumista.

Sippolaan 20 000 euroa

Suuria apurahoja saivat myös muun muassa Kulttuuriyhdistys Antares ry Sippolan etnofuturistinen taidekesä -tapahtuman järjestämiseen 20 000 euroa, Pohjois-Kymen musiikkiopiston kannatusyhdistys Pohjalaisia-oopperan tuottamiseen 15 000 euroa sekä videoartenomi Ari Häkkinen ja kasvatustieteiden yo Anu Häkkinen Kouvolasta Pronssilisko ja kultakuoriainen -dokumenttielokuvan tekemiseen 12 000 euroa.

Uutena hakukohteena oli peliala, johon hakemuksia tuli neljä. Datanomiopiskelija Veeti Sundqvist Kouvolasta sai 5 000 euroa The Lovebirds -videopelin valmistamiseen.

Vuoden 2019 apurahakierroksella jaettiin yhteensä 470 000 euroa. Saajia oli 48. Haettu summa oli kaikkiaan lähes 3 miljoonaa euroa.

Kaikki apurahat

Musiikkileikkikoulunopettaja Susanna Apo-Syrjänen ja musiikkipedagogi AMK Aki Petteri Hietala, Hamina, lasten ja nuorten kansanmusiikkileirien ja -konserttien järjestämiseen 6 000 euroa.

Lääket. lis. Maiju Grönvall, Kotka, synnytyksen jälkeistä massiivista verenvuotoa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen 3 500.

Haminan Linnoituksen Wanhat talot ry, Hamina, Resenkovin kauppakartanosta Panimomestari Baskin taloon -kirjan kirjoittamiseen 10 000.

Haminan runoyhdistys ry, Hamina, Runouden rajoilla -tapahtuman järjestämiseen 16 000.

Musiikinopiskelija Eevi Hannonen, Helsinki, viulun ja jousen hankintaan 3 000.

Psykol. tohtori Riitta Hannonen, Kotka, diabetesta sairastavien lasten elämänlaatukyselyä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen 6 000.

Teatterit. maisteri Annuska Hannula, valokuvaaja Tommi Mattila ja medianomi AMK Essi Santala, Kotka, Being — kehon muotojen abstraktiutta ja maisemallisuutta tutkivan näyttelyn järjestämiseen 6 000.

Videotaiteilija Matti Harju, Helsinki, videoteoksen toteuttamiseen 6 000.

Musiikinopiskelija Hanna Hasu, Helsinki, klassisen laulun opintoihin ja mestarikursseille osallistumiseen 2 500.

Teol. maisteri Antti Heikkonen, Helsinki, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kirjallistumista 1700–1800-luvuilla käsittelevään väitöskirjatyöhön 24 000.

Maat. ja metsät. tohtori Roope Husgafvel, Tuusula, kestävää ja kiertotaloutta tukevaa julkista hankintaa Kymenlaakson alueella käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen 7 500.

Videoartenomi Ari Häkkinen ja kasvatust. yo Anu Häkkinen, Kouvola, Pronssilisko ja kultakuoriainen -dokumenttielokuvan tekemiseen 12 000.

Iisakki Ry, Kouvola, perinnerakentamispäivän järjestämiseen 3 000.

Iitin Musiikkijuhlayhdistys ry, Iitti, festivaalin järjestämiseen, Uuno Klamin rahastosta 5 000.

Kansanmusiikin- ja tanssinystävät Lempo ry, Kouvola, Lempo Festivaalin järjestämiseen 6 000.

Fil. maisteri Eeva Kemppi, Helsinki, Välissä — Narratiiveja karjalaisesta sielusta ja kodittomuudesta, dokumentaarista ja fiktiivistä materiaalia yhdistävän teoksen kirjoittamiseen 8 000.

Fil. maisteri Esa Korkeamäki, Kotka, akvaattista luonnonsuojelubiologiaa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen 4 500.

Kotkan Nuoriso-orkesteriyhdistys ry, Kotka, konserttien järjestämiseen mielenterveys- ja päihdeongelmia kohdanneille 4 000.

Artesaani Tanja Kukkola, Kouvola, Kiertotalouden ytimessä -kiertonäyttelyn järjestämiseen 6 000.

Kulttuuriyhdistys Antares ry, Kouvola, Sippolan etnofuturistinen taidekesä -tapahtuman järjestämiseen 20 000.

Kymenlaakson Sydänpiiri ry, Kouvola, sydänterveyttä edistävän liikuntatoiminnan kehittämiseen 4 500.

Kymijoen Taidepato ry, Kouvola, mahdollisuuksien avaamisesta, yhteisöllisyyden rakentamisesta 10 000.

Valtiot. maisteri Leena-Kaisa Laakso ja kasvatust. maisteri Päivi Eskola, Lohja, monitaiteellisten ja luontohoivaan perustuvien työpajojen järjestämiseen Kymenlaakson palvelutaloissa 6 000.

Kuvanveistäjä Irma Laukkanen, Kotka, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen 24 000.

Lääket. tohtori Miia Lehtinen, Kotka, naissukupuolen vaikutusta laskimosiirteisiin sepelvaltimo-ohitusleikkauksen jälkeen käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen Suomessa ja ulkomailla 2 000.

Muusikko Erik Lintunen, Kouvola, rock-albumin tekemiseen 6 000.

Lääket. tohtori Markku Lähteenvuo ja työryhmä, Kuopio, lääkevaikutusten genetiikkaa ja yksilöllistä lääketiedettä käsittelevään tutkimukseen 16 000.

Fil. maisteri Mikko Mankinen ja medianomi YAMK Riikka Vaahtera, Tampere, Lieux Metsäkylä 2018—2028 -projektin toteuttamiseen 4 000.

Fil. maisteri Annina Mannila, Tampere, valokuvanäyttelyn järjestämiseen Iitin kylätalolla 4 000.

Kuvanveistäjä Olli Mantere, Kotka, taiteelliseen työskentelyyn 12 000.

Musiikinopiskelija Maria Morfin Venäläinen, Kotka, sellonsoiton mestarikursseille osallistumiseen 2 000.

Lääket. lis. Tuuli Mustonen, Espoo, kuulovikoja Kymenlaakson taudissa käsittelevään väitöskirjatyöhön 12 000.

Kulttuurituottaja AMK Jalle Niemelä, Hamina, Kauas, säveliä ja sanoja yli Atlantin -teatterikäsikirjoituksen tekemiseen 6 000.

Kuvatait. maisteri Heini Nieminen, Kotka, taiteelliseen työskentelyyn 12 000.

Teatteri-ilmaisun ohjaaja Annika Niskanen ja lähihoitaja Eveliina Mäkelä, Helsinki, ARTE MOBILE -pilotointihankkeen toteuttamiseen 4 000.

Tait. maisteri Hanna Peräkylä, Kouvola, taiteelliseen työskentelyyn 24 000.

Fil. lis. Petri Pietiläinen, Kotka, kirjalliseen työskentelyyn 10 000.

Musiikinopiskelija Kiia-Maria Piispa, Miehikkälä, konserttiharmonikan hankintaan 7 500.

Pohjois-Kymen musiikkiopiston kannatusyhdistys ry, Kouvola, Leevi Madetojan oopperan Pohjalaisia tuottamiseen ja esittämiseen 15 000.

PRO Kaakon kirjamessut ry, Kouvola, KYMI LIBRI -kirjamessujen järjestämiseen 40 000.

Ravimäkiyhdistys ry, Hamina, paikallisen historiallisen tapahtuman esiintymisasujen hankintaan 3 000.

Kasvatust. tohtori Antti Saari, Tampere, kasvatusteorian ja kasvatustieteellisen asiantuntijuuden historiaa ja filosofiaa koskevan oppikirjan kirjoittamiseen 12 000.

Medianomi AMK Aiju Salminen ja työryhmä, Helsinki, Kotka Art 2019 -näyttelyn järjestämiseen 10 000.

Mus. maisteri Pekka Soranummi ja työryhmä, Hamina, J. S. Bachin Kahvikantaatin Schweigt stille, plaudert nicht, BWV 211 näyttämöllisen version toteuttamiseen 8 000.

Datanomiopiskelija Veeti Sundqvist, Kouvola, The Lovebirds -videopelin valmistamiseen 5 000.

Psykol. maisteri Jaakko Tammilehto, Kouvola, tunteiden säätely – sosiaalisten ja kognitiivisten tekijöiden roolia sekä päivittäistä dynamiikkaa käsittelevään väitöskirjatyöhön 22 000.

Kirjailija Henriikka Tavi, Helsinki, dokumentaaris-fiktiivisen romaanin kirjoittamiseen 12 000.

Yhteiskuntat. maisteri Antti Vesikko, Kouvola, kouvolalaisen musiikkiperinteen taltiointiin 6 000.

Vuolenkosken Kyläyhdistys ry, Iitti, Koskenniskan kyläkirkon 100-vuotisjuhlavuoden konsertin järjestämiseen 2 000.

Luetuimmat