Arkistosta: Tarja Turunen tunnelmoi kotikulmillaan

Tarja Turunen kertoi Kouvolan Sanomille vuonna 2014, että hän rakastaa joululauluja. Viitisen vuotta sitten Turunen odotti Voice of Finland -ohjelman kuvauksia, joissa hän valmensi tähdeksi tahtovia muun muassa Olli Lindholmin kollegana.

Paul Harries

Tarja Turunen tunnustautuu jouluihmiseksi. Turusen joulukiertue käväisi Kouvolassa myös vuonna 2014. Silloin seurana oli urkuri Kalevi Kiviniemi.
Tarja Turunen tunnustautuu jouluihmiseksi. Turusen joulukiertue käväisi Kouvolassa myös vuonna 2014. Silloin seurana oli urkuri Kalevi Kiviniemi.

Kuusankoskellakin asunut laulajatar Tarja Turunen on kiertänyt joulukuun ympäri Suomea joululauluja laulaen. On luonnollista, että Nightwish-yhtyeestä kymmenisen vuotta sitten soolouralle lähtenyt Turunen päättää Joulu yhdessä -konserttikiertueensa entisille kotikonnuilleen.

Paikkana on Kouvolan Keskuskirkko ja seurana urkuri Kalevi Kiviniemi.

Molemmat taiteilijat tunnetaan rajojen rikkomisesta musiikissaan. Esimerkiksi Turusella on klassisen laulajan koulutus, mutta tunnetuksi hän on tullut metallimusiikkia laulamalla.

Ave Maria -albumi julki jouluna

Turunen on levyttänyt Kiviniemen kanssa Ave Maria -albumin, joka julkaistaan ensi jouluna. Senkin säveliä kuullaan Kuusankoskella.

— Rakastan haastetta, jonka monipuolinen ohjelmisto antaa, Turunen toteaa.

— Otan joulukonsertteihini aina vähän uusiakin kappaleita mukaan. Tosin ne kappaleet, joita ihmiset odottavat, on laulettava, kuten Walking in the air ja rakkain joululauluni Varpunen jouluaamuna.

Turusen mukaan Kouvolassa kuullaan herkkä konsertti.

— Rakastan laulaa joululauluja ja nähdä, miten ihmiset liikuttuvat. Joulukonsertit herkistävät. Nyyhkäisyjä kuuluu sieltä ja täältä, Turunen ennustaa.

Hän lupaa musiikin tuovan myös hyvän mielen tunteita kaamoksen keskelle.

Perhejoulu Suomessa, sitten Voice of Finland

Turunen viettää joulunsa Suomessa perheen parissa.

— Konsertoin nykyään vähiten Suomessa. Nyt pääsen näkemään perhettä ja sydänystäviä, joita näen hirvittävän harvoin. Skype toimii, mutta ei se ole sama kuin kasvotusten.

Rauhallisen joulun jälkeen laulajattaren elämä jatkuu kiireisenä. Joulunpyhien jälkeen ovat vuorossa Voice of Finlandin kuvaukset. Ohjelmasta käynnistyy neljäs kausi.

— Olen uusi valmentaja. Mukana ovat myös Olli Lindholm, Redrama ja Michael Monroe.

Kykykilpailu alkaa televisiossa 2. tammikuuta.

Kiire on vakioseuralainen

Ensi kesänä Turunen muun muassa tekee Venäjällä klassista musiikkia sisältävän konserttikiertueen Beauty and the Beat.

— Ja vuoden lopulla on taas joulukonserttikiertue, joka juhlistaa 10 vuottani solistina.

Seuraavan sooloalbumin julkaisu on vuonna 2016, ja sen kappaleet ovat jo työn alla.

Musiikin, aviomiehen ja Buenos Airesin kodin lisäksi onnea elämään tuo 2-vuotias tytär.

— Tahti ei ole rauhoittunut lapsen myötä, Turunen naurahtaa.

Tytär on reissannut mukana esimerkiksi äskettäin päättyneellä konserttikiertueella, jota edelsi Colours in the dark -albumi.

Tarja Turunen

Joululevyjä: Henkäys ikuisuudesta ja In Concert — Live At Sibelius Hall.

Perhe: aviomies Marcelo Cabuli ja tytär Naomi.

Koti: Buenos Airesissa.

Asui pitkään Kuusankoskella.

Luetuimmat