Kimolassa järjestetään sikajuhlien sijaan Nassikkafestarit — Lastentapahtuman vetonauloihin kuuluvat tänäkin kesänä lastenmusiikkiorkesteri, heinäpaalit ja laserammunta hirvitauluun

Festarialueelle nousee puolimetristen tiipii-telttojen kylä. Jujuna on maalata telttakankaisiin taideteoksia.

Ville Paul Paasimaa

Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri viettävät 30-vuotisjuhlavuottaan.
Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri viettävät 30-vuotisjuhlavuottaan.

Kolmenkymmenen vuoden sikajuhlaputken jälkeen oli otettava aikalisä.

Kimolan kyläyhdistys joutui toteamaan, että perinnejuhla keräsi vuosi vuodelta vähemmän kävijöitä. Kun parhaimmillaan sikajuhlaan osallistui yli tuhat ihmistä, puhuttiin viime vuosina enää noin kolmestasadasta.

— Meikäläinen ehdotti, että pitäisikö sikajuhlien sijaan järjestää Nassikkafestarit, kertoo kyläyhdistyksen jäsen Kaisa Niskanen.

Niin tehtiin. Lapsiperheille suunnattu maalaisrieha järjestetään tänä kesänä jo toista kertaa. Tapahtumaan myydään yksittäisiä lippuja ja perhelippuja.

Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri esiintyvät

Kunnon festareilla pitää olla tietenkin esiintyjiä. Tänä vuonna mukana ovat Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri, Aatu Itkonen taikashow’llaan ja improvisaatioesityksen vetävä Jooja-teatteri.

Oman show’nsa tarjoavat eläimet. On poniratsastusta ja vähän muutakin.

— Vielä on epäselvää, tuleeko sekä hevosia että lampaita. Se riippuu lampaiden poikimisajasta. Jos poikiminen tapahtuu ennen festareita, yleisö voi nähdä myös karitsoja, Niskanen kertoo.

Myös uisteluvene

Peltomaisemien keskellä sijaitseva tapahtuma on vahvasti maaseutuhenkinen. Lapset pääsevät esimerkiksi kiipeämään traktoriin ja heinäpaalien päälle.

— Heinäpaalit olivat viime vuonnakin suosittu kohde. Niihin kiipeiltiin ja niitä kuvattiin.

Niskanen arvelee suosion syyksi sen, että nykyään heinät ovat lähinnä muovitettuina kerinä pellonlaidassa.

Pyrimme siihen, että tämä kasvaa vähän nykyistä isommaksi tapahtumaksi. — Kaisa Niskanen

Lisäksi Kimolan kalastusseura tuo paikalle uisteluveneen ja metsästysseura laserammuntavehkeet. Muksut pääsevät tähtäämään hirvitauluun.

— Sekin oli viime vuonna yksi suosituimpia ohjelmapisteitä.

Metsästysseuralaiset luotsaavat festareilla myös lajintunnistuspistettä ja opastavat linnunpönttöjen rakentamisessa. Makkaraakin saa paistaa.

VPK puolestaan hurauttaa pihaan paloauton. Tapahtumassa on myös erilaisia ruokakojuja.

Katja Juurikko

Kouvolalainen Aatu Itkonen tuo Kimolaan taikashow'n.
Kouvolalainen Aatu Itkonen tuo Kimolaan taikashow'n.

Telttakankaisiin taidetta

Järjestäjät haluavat kannustaa lapsia käsitöiden pariin.

Venetyöpajassa voi askarrella puupalikoista pienen veneen. Vesillelaskukin on mietitty — sitä varten työpajassa on ämpäreitä.

Festarialueelle nousee myös puolimetristen tiipii-telttojen kylä. Jujuna on maalata telttakankaisiin taideteoksia.

Viimevuotisista telttakankaista järjestetään tapahtumaan taidenäyttely.

Käyttöä voi olla myös rauhoittumishuoneelle

Nassikkafestarit keskittyy ulkoilmaan, mutta jotakin tapahtuu myös Kimolan Seurapirtissä. Sinne rakentuu nimittäin pelihalli, jossa voi heittää palloja leikkipossun suuhun sekä pelata pöytäbiljardia, lautapelejä ja koripalloa.

Kun on kyse lastentapahtumasta, käyttöä voi olla myös Seurapirtin rauhoittumishuoneelle ja pienten lasten hoitopisteelle.

Kaisa Niskanen toteaa, että Kouvolassa ei tällä hetkellä ole muita vastaavia, lapsille suunnattuja yleisfestivaaleja. Esimerkiksi toukokuinen Kuulas keskittyy teatteriin.

— Ainakin nyt alkuvaiheessa pidämme Nassikkafestarit yksipäiväisenä. Pyrimme kuitenkin siihen, että tämä kasvaa vähän nykyistä isommaksi tapahtumaksi.

Nassikkafestarit Kimolan Seurapirtillä (Iitinkirkontie 180) 7.7. kello 11—16.