Kouvolassa perustettu The Mutants rokkaa Etelä-Amerikkaa myöten mutta ei riitä soittajilleen leipätyöksi — Bändin jäsenistä moni työskentelee hoitoalalla, mistä on hyötyä keikkabussissa

Instrumentaaliyhtye esiintyy synnyinkaupungissaan lauantaina.

The Mutants esiintyy Kouvolassa lauantaina. Kuvassa vasemmalta Mikko Kärkkäinen, Vesa Keppo, Harri Karp, Max Forsström, Toivo Teinilä ja Saku Euren.
The Mutants esiintyy Kouvolassa lauantaina. Kuvassa vasemmalta Mikko Kärkkäinen, Vesa Keppo, Harri Karp, Max Forsström, Toivo Teinilä ja Saku Euren.

Ensimmäinen ajatus oli: eihän täällä voi esiintyä.

Keikkapaikka oli pienen baarin sisäpihalla. Keskellä tiivistä kerrostaloaluetta. Vastapäätä poliisitaloa. Kello lähestyi kolmea yöllä.

— Brasiliassa ei niin välitetä desibelirajoista. Kamat pystyyn vain ja soittamaan, The Mutants -rockyhtyeen kitaristi Harri Karp kertoo.

Yhtye on esiintynyt Etelä-Amerikassa myös monen sadan hengen klubeilla, kulttuurikeskuksissa ja kaapeli-tv-lähetyksessä, joka välitettiin noin kymmenelle miljoonalle ihmiselle.

Viimeksi mainittu oli jännittävää mutta ei niin jännittävää kuin Roskilde-keikka Tanskassa 2000-luvun alkupuolella. Karpin mukaan kyseessä olivat festivaalin esibileet ja samalla yksi yhtyeen ensimmäisistä ulkomaankeikoista.

Hän arvioi, että lavan edessä velloi ainakin 7 000 ihmisen meri.

— Jalat tärisivät ja olimme melkein paskat housuissa. Kun intro lähti soimaan, mietimme, mitä tästä tulee. Hyvä tuli, olimme rautaisessa kunnossa.

Ensin oli kiertue Saksassa

Kouvolassa 20 vuotta sitten perustettu The Mutants on instrumentaaliyhtye, joka määrittelee tyylilajikseen afro-garage-mambon.

Sitä lajia pääsee kuulemaan The Mutantsin soittamana huomattavasti enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Etenkin Italiasta, Espanjasta, Saksasta, Argentiinasta ja Brasiliasta on tullut bändin vakiokohteita. Yhtye lähtee ulkomaankiertueille kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä.

Miten näin pääsi käymään?

— Jotenkin luonnostaan, Karp sanoo.

The Mutantsin jäsenillä oli entisten bändikuvioidensa peruina kontakteja Saksaan. Sinne järjestyi kiertue 2000-luvun puolivälissä.

— Huomasimme, että ulkomailla kiertäminen on aivan erilaista ja paljon hauskempaa kuin viikonloppusotureina oleminen. Soittotatsi on järkyttävän kova, kun esiinnytään joka ikinen ilta.

Kieli, jota kaikki ymmärtävät

Kiitos internetin, levykyselyjä ja keikkakutsuja alkoi tulla eri puolilta Eurooppaa ja yllättäen myös Etelä-Amerikasta.

Selvisi, että takapiruna oli The Flaming Sideburns -yhtyeen laulaja Eduardo Martinez, joka oli synnyinmaassaan Argentiinassa käydessään maininnut The Mutantsin.

— Niin meihin sitten otti yhteyttä keikkajärjestäjä Buenos Airesista.

Ensimmäinen Argentiinan-keikka oli B.A. Stomp! -kaupunkifestivaali. Sittemmin yhtye on tehnyt Etelä-Amerikan-kiertueen joka toinen tai kolmas vuosi. Tänä keväänä on jälleen aika. The Mutants lähtee Argentiinaan maaliskuussa.

— Etelä-Amerikka on opettanut, että rock’n’roll on kieli, jota kaikki ymmärtävät.

Tavoitteena plus miinus nolla

The Mutantsin kuviot kuulostavat komeilta, mutta yhtyeellä ei pääse lyömään rahoiksi. Karp sanoo, että tavoitteena on ollut ”plus miinus nolla”.

— Kaikki keikkaliksat menevät bändin yhteiseen kassaan, joka toimii pesämunana seuraaville ulkomaankiertueille. Maksamme kiertueet siis käytännössä itse, ja ne ovat meille samalla lomamatkoja, Karp kertoo.

— Käytämme rahoja myös, jos huvittaa julkaista omituinen, seiskatuumainen sinkku.

Sattumalta moni kuusimiehisestä yhtyeestä ansaitsee leipänsä hoitoalalla. Esimerkiksi Karp on psykiatrinen sairaanhoitaja Hyksissä. Biisintekijä, kitaristi ja kosketinsoittaja Vesa Keppo on ensihoitaja Kymsotella.

Rock’n’roll on kieli, jota kaikki ymmärtävät. — Harri Karp

Karp on sitä mieltä, että hoitoalan osaaminen hyödyttää yhtyettä.

— Keikkabussissa istumisessa tarvitaan pitkää pinnaa, huumoria ja ymmärrystä.

Joskus keikkamatkoilla on kuitenkin pitänyt mennä sairaalaan saakka. Brasiliassa rumpali sai kovan vatsataudin, jonka hoitamiseen tarvittiin yksityislääkäriä. Kuusankoskella oli käytävä Sairaalanmäellä, koska Karp paiskasi auton oven kiinni ja Kepon sormet jäivät väliin.

Karpin mukaan bändin alkuvuodet olivat alkoholinhuuruisia. Enää ei jaksa kreisibailata — mitä nyt välillä kiertueilla.

— Pidämme silti huolta toisistamme ja soittokamoista.

Toinen keikka oli Tavastialla

The Mutants perustettiin vuonna 1998. Vesa Keppo oli saanut yhtyeidean ja äänittänyt demon, joka päätyi yhteisten soittotuttujen kautta Harri Karpille.

— Kuuntelin sitä ehkä kahdeksan sekuntia ja päätin liittyä Vesan bändiin, Karp kertoo.

Keppo päätyi instrumentaaliin siksi, että ”laulajien kanssa asiat eivät ole niin helppoja”.

— Milloin on kylmä, milloin kuuma, milloin punaviini on liian lämmintä. Voi tietysti olla, että laulajat ovat nykyään tulleet enemmän järkiinsä, hän sanoo.

Keppo on vuosien mittaan huomannut, että moni keikkajärjestäjä vierastaa yhtyettä, jolla ei ole laulusolistia.

— Että eihän se voi muka toimia. Mutta totta kai hyvä bändi toimii myös ilman laulajaa.

The Mutantsin ensimmäinen keikka oli vuodenvaihteessa 1999 Helsingin Semifinalissa. Toinen oli Tavastialla.

— Tavastia ei kylläkään ollut täynnä. Emmekä esiintyneet siellä yksin, Karp huomauttaa.

The Mutants Rataklubilla (Keskikatu 6, Kouvola) 11.1. kello 21.30.

The Mutants

Kouvolassa vuonna 1998 perustettu instrumentaalirockyhtye.

Kokoonpano on tätä nykyä kouvolalais-helsinkiläinen.

Luonnehtii tyyliään afro-garage-mamboksi.

Palkittiin Vuoden tulokkaana Femmagaalassa 2004.

Julkaissut kahdeksan albumia, joista uusin on Mutantiki (2018).