Kirjallisuuspiirissä oppii uutta — kuusankoskelainen Marja Kuosmanen käy kahdessa piirissä

Marja Kuosmanen on käynyt kirjallisuuspiirissä kymmenen vuotta. Kolmea ryhmää vetävän Maritta Naumasen mukaan tapaamiset ovat vapaamuotoisia rupattelutuokioita.

Katja Juurikko

Marja Kuosmasen mukaan kirjallisuuspiirissä tulee tartuttua myös sellaisiin kirjoihin, joita ei muuten tulisi luettua.
Marja Kuosmasen mukaan kirjallisuuspiirissä tulee tartuttua myös sellaisiin kirjoihin, joita ei muuten tulisi luettua.

Kuusankoskelainen Marja Kuosmanen käy kahdessa kirjallisuuspiirissä: kansalaisopiston omassa ja Kuusankosken kirjaston piirissä. Kansalaisopiston ryhmään hän liittyi jo kymmenkunta vuotta sitten.

— Kirjallisuuspiiri on hyvä tapa tutustua kirjoihin. Kummassakin piirissä on mukavia ihmisiä, ja kokoontumisissa oppii uutta. Toiset ihmiset näkevät samat kirjat niin eri tavalla. Se on rikastuttavaa, hän sanoo.

Eläkkeellä oleva Kuosmanen lukee kirjallisuuspiirien ulkopuolella pääasiassa runoja ja kotimaisia romaaneja. Hän pitää erityisesti teoksista, jotka ottavat kantaa maailmanmenoon ja ympäristön saastumiseen.

 Emmi Itärannan Teemestarin kirja on mielenkiintoinen. Se kertoo siitä, millaista elämä saattaisi olla ilmastonmuutoksen jälkeen. Pidän myös kirjoista, joissa on mukana hitusen oikeaa historiaa.

Harrastus on tutustuttanut Kuosmasen moniin sellaisiin kirjailijoihin, joita hän ei ollut aiemmin lukenut. Hänestä on myös hyvä, että piireissä luetaan kotimaisia klassikoita.

— Kirjallisuuspiiri pakottaa lukemaan erilaisia kirjoja lempeästi. Esimerkiksi klassikoihin ei muuten tulisi ehkä tartuttua.

Uudet jäsenet tervetulleita kirjallisuuspiireihin

Maritta Naumanen on vetänyt kirjallisuuspiirejä useita vuosia. Eläkkeellä olevalla kirjastonhoitajalla on ryhmät Valkealan, Kuusankosken ja Korian kirjastoissa. Ne kokoontuvat keväällä kerran kuukaudessa.

Valkealassa ja Kuusankoskella aktiiveja on 6—7, Korialla muutamia. Osanottajat ovat lähinnä eläkeläisiä, koska kaikki Naumasen ryhmät kokoontuvat päiväsaikaan. Ryhmät ovat kuitenkin avoimia kaikenikäisille.

— Otamme mielellämme piireihin uusia jäseniä. Kokoontumisiin voi tulla missä vaiheessa kevättä tahansa, eikä piiriin tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Naumanen rohkaisee kaikkia kirjallisuudesta kiinnostuneita mukaan.

Kokoontumiset ovat leppoisaa rupattelua kirjoista ja niiden nostamista aiheista.

— Eräs osallistujista totesi kerran, että ihan kuin olisi kylässä, kun täällä on niin mukavaa.

Kevätkauden kirjat päätettiin jo viime syksynä. Naumasen mukaan teokset valitaan pääsääntöisesti osanottajien toiveiden mukaan. Luettavana on niin maailmankirjallisuuden klassikoita Nikolai Gogolista Selma Lagerlöfiin kuin uusia teoksia.

— Ehdotin itse Maylis de Kerangalin kirjaa Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät, mutta en ole vielä lukenut teosta.

Kirjasta keskustellaan Kuusankosken kirjallisuuspiirissä helmikuussa.

Kuusankosken kirjaston kirjallisuuspiiri kokoontuu tänään 9.1. kello 14. Kirjana on Anna Kortelaisen Siemen.


Kirjallisuuspiirit alkavat

Kuusankosken kirjastossa tänään 9.1. kello 14.
Kouvolan pääkirjastossa 17.1. Kokoontumiset kello 13 ja 18.
Valkealan kirjastossa 18.1. kello 14.
Korian kirjastossa 25.1. kello 14.
Lehtien lukupiiri Haanojan kirjastossa alkaen 11.1. kello 13. Mukaan voi ottaa lehtiartikkelin, josta keskustellaan yhdessä.
Kouvolan kansalaisopiston kirjallisuuspiiristä saa lisätietoa osoitteessa www.edukouvola.fi/kansalaisopisto.