Konserttiarvio: Inkjazzissa kuultiin kitaravetoista triojazzia — Kaatosateesta huolimatta tupa oli täynnä Ankkapurhassa

Inkjazz Milo & Moses ja Olli Soikkeli trio Ankkapurhan teollisuusmuseo 23.8.2019, Inkeroinen

Johannes Wiehn

Kitaristi Milo Mäkelä tunnustaa HJK:n värejä. Jon Pettersson komppaa.
Kitaristi Milo Mäkelä tunnustaa HJK:n värejä. Jon Pettersson komppaa.

Vuodesta 2003 alkanut elokuinen perinne jatkui Ankkapurhan teollisuusmuseossa. Taiteellinen johtaja Jari Perkiömäki on usein itse koonnut esiintyvän yhtyeen, mutta nyt Inkeroisissa soitti kaksi vakiokokoonpanoa.

Bluesministeri Esa Kuloniemen ja Honey B:n eli Aija Puurtisen rumpalipojan Mooses Kuloniemen ja kitaristi Milo Mäkelän Milo & Moses aloitti kitaravetoisen illan. 17-vuotiaat Mäkelä ja Kuloniemi sekä 19-vuotias basisti Jon Pettersson ovat ehtineet julkaista jo kaksi levyä. Esikoinen sisälsi vain covereita mutta kakkonen Among Friends jo omiakin kappaleita. Nyt kuultiin lähinnä tuoreemman levyn materiaalia. Nuoren kolmikon soittotekniikka ja ilmaisu on vielä osin melko hiomatonta. Bluespoljentoinen Lose it toi lavalle myös Perkiömäen alttosaksofoneineen. Taideyliopiston rehtori toi toki esitykseen piirun ammattimaisuutta.

Soikkelin kitaratekniikka ja varsinkin juoksutusten nopeus lyövät ällikällä.

Sinänsä on kunnioitettavaa että nuorukaiset säveltävät ja julkaisevat omaa musiikkiaan, mutta huiman julkaisutahdin sijasta kannattaisi ehkä syventyä mieluummin sanomansa hiomiseen.

Suvereniteetti ja taitotaso kasvoivat roimasti, kun kolme ammattimiestä astuivat lavalle. New Yorkissa viimeiset viisi vuotta asunut Olli Soikkeli toi mukanaan juuri levyttäneen trionsa. Viimeksi Soikkeli esiintyi Kouvolassa seitsemän vuotta sitten pelkästään Django Reinhardt -ohjelmistollaan, mutta nyt repertoaari oli monipuolistunut. Soikkeli luottaa suuriin säveltäjämestareihin, Reinhardtin lisäksi kuultiin kappaleita muun muassa Gene de Paulilta, Franz Leharilta, Henry Mancinilta ja Oscar Petersonilta.

Oscar Peterson on ilmiselvä esikuva romanialaislähtöiselle pianisti Marian Petresculle. Suomen ainoan Grammy-voittajan tavaramerkki on huikean tekniikan esittely. Petersonilta opitut juoksutukset ja maneerit seurasivat toistaan. Ihan jokaiseen sooloon ei välttämättä tarvitsisi tuhlata ihan kaikkia paukkujaan. Onneksi pianotaituri malttoi mielensä yhdessä konsertin kohokohdista, Petersonin Nigerian Marketplacessa, johon basisti Teemu Åkerblom soitti upean intron.

Soikkelin kitaratekniikka ja varsinkin juoksutusten nopeus lyövät ällikällä. Monessa kappaleessa oli hurja tempo ja kolmikon yhteissoitto oli timantintarkkaa. Huomattavasti modernimmissa yhteyksissäkin esiintyvä Åkerblom taitaa suvereenisti myös tällaisen jazzin kevyemmän sektorin. Soikkelin kanssa kaksin soitettu Two for the Road olikin yksi keikan huippuhetkistä. Hillitön sade toi ainutkertaisen sointinsa tähän Henry Mancinin klassikkoon. Osan yleisöstä jo karattua paikoiltaan kuultiin ylimääräisenä vielä se illan odotetuin Soikkeli-bravuuri eli Django Reinhardtin Nuages.

Teollisuusmuseo oli viimeistä penkkiä myöten täynnä tyytyväistä yleisöä, joten Soikkelin iltapuhde jatkuikin vielä keikan jälkeenkin, kun kitarasankari signeerasi tyytyväisenä levyjään.

Hyvää: Huikeaa osaamista Soikkelin triolta.
Huonoa: Kaksi kitaravetoista yhtyettä samana iltana.
Erityistä: Kaatosateesta huolimatta tupa täynnä.