Koria Roll julkistaa kesän 2021 ensimmäiset esiintyjänsä tammikuun alussa

Festivaali avasi myös lipunmyyntinsä jo ennakkoon.

Kari Huusari

Koria Roll julkistaa kesän 2021 ensimmäiset esiintyjänsä tammikuun alussa

Kouvolan festarikartalle palaava Koria Roll on avannut lipunmyyntinsä ja tiedottaa julkistavansa ensimmäiset esiintyjät heti tammikuussa.

Koria Roll oli tarkoitus järjestää viime kesänä 12 vuoden tauon jälkeen, mutta festivaali jouduttiin perumaan koronaviruspandemian takia.

Ensi kesänä Korian Kallioniemessä on tarkoitus rokata 13.–14. elokuuta. Ensimmäiset artistit julkaistaan heti tammikuun alussa.

– Lauteille nousee perjantaina neljä ja lauantaina viisi kovaa kotimaista nimeä, tapahtumapäällikkö Matti Lindholm sanoo tiedotteessa.

Koria Roll on jo avannut lipunmyyntinsä. Rajoitettu erä Blind Bird -lippuja on myynnissä Ticketmasterissa vuodenvaihteeseen asti tai niin kauan kuin niitä riittää. Yhden päivän lippu maksaa 35 euroa ja kahden päivän lippu 60 euroa. Aikaisen ostajan etuhintaiset VIP-liput maksavat yhdeltä päivältä 109 euroa ja kahdelta päivältä 209 euroa.

Myös kesälle 2020 ostetut pääsyliput käyvät sellaisenaan ensi vuoden tapahtumaan.

– Ilahduttavan moni asiakkaista säilytti lippunsa eikä palauttanut, vaikka siihenkin oli mahdollisuus. Se oli positiivinen viesti: Rollin paluuta on odotettu pitkään eikä yhden viheliään viruksen anneta sitä pilata, Lindholm sanoo.

Tänä kesänä Koria Rollissa olisivat esiintyneet Uniklubi, Anssi Kela, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Elastinen, Maustetytöt, Gasellit, Teflon Brothers, Happoradio, Ellinoora ja Abreu.