Konserttiarvio: Urbaania äänimaisemaa tehdasmiljöössä — Kymi Sinfonietta esiintyi ensimmäistä kertaa Kymin Ruukin Pato-areenalla

Kymi Sinfonietta: Red House -konserttisarja I, ”Suurkaupungin sykettä”. Kapellimestari Olari Elts. Solisti Chloë Hanslip, viulu.

Jussi Lopperi

Kymi Sinfonietta esiintyi torstaina ensimmäisen kerran Pato-areenalla. Kuva on otettu aiemmin viikolla harjoituksista.
Kymi Sinfonietta esiintyi torstaina ensimmäisen kerran Pato-areenalla. Kuva on otettu aiemmin viikolla harjoituksista.

Upea taideruukin tehdasmiljöö, soittamisen briljanssin esiintuonut äänitekniikka, dynaaminen ohjelmisto ja edellisiin täydellisesti sulava valaistus: Kymi Sinfoniettan ensikonsertti Pato-areenalla oli nappiveto.

Visa Haaralan kirkkaalla signaalilla auennut Magnus Lindbergin Red House tempaisi kuulijan koko konserttia leimanneen urbaanin sykkeen äärelle. Konsertin sijasta tuntui kuin olisi uponnut elokuvaan, sen verran maaginen oli ensikosketus studioakustiikkaan ja hyvin toteutettuihin valoihin.

Jos Lindbergin teoksen kuulokuva toi mieleen kolmiulotteisena soivan arkitodellisuuden, John Adamsin viulukonsertossa eksyttiin jo pikakelauksella sinkoilevaan Tokion metroverkkoon miljoonine omatahtisine kulkijoineen.

Jopa piinaavan hektisesti sykkivään teokseen maalasi linjaa selkeällä klangilla ja hyvällä intensiteetillä taituroinut Chloë Hanslip. Aiemminkin solistina kuultu virtuoosi oli selvästi modernissa maailmassa kuin kotonaan. Hanslipin soiton imu sävytti varsinkin konserton ensiosaa upeasti, mikä sai kokonaisuuden soimaan melodisena vahvasta rytmisestä sykkeestä ja monitahoisuudesta huolimatta.

Viulun viileän kirkas sävy soi kaikkiaan täyteläisenä ja toisessa osassa jopa jo läpitunkevan vaativana; osan virtaava uni ei vaipunut kovin levolliseen pehmeyteen. Viimeisessä osassa Hanslipin taituruus pääsi irti ja hurja rytminen leikki irtosikin sellaisella ilakoivalla tykityksellä, että hengitys tasaantui vasta väliajalla.

Konsertin sijasta tuntui kuin olisi uponnut elokuvaan.

Steve Reichin tauottomasti sykkinyt Runner soi vastaansanomattomalla vääjäämättömyydellä, mutta lopuksi kuultu City Life avasi jälleen maagisen kolmiulotteisen kuulokuvan erilaisine ääninauhoineen ja efekteineen.

Tämän ilmeisempiä viitteitä arkielämään klassisessa musiikissa tuskin voi olla, mutta kiinnostavan keitoksen Reich on sarjaansa koonnut. Kaupungin melusta tehdaskoneisiin ja onnettomuuksiin etenevä musiikki soi kakofonisuudessaan lopulta levollisesti ja kauniisti, toistuvin syklein, erilaisista rytmimatoista rakentuen ja monikerroksisia harmonioita synnyttäen.

Olari Eltsin johdolla musisoinut orkesteri soitti koko illan hienosti, ja oli mukava kuulla yksittäisiä muusikoita selkeästi upeasti toimineen äänentoiston ansiosta. Syyttä ei Elts marssittanutkaan tekniikan väkeä mukaan loppukiitoksiin.

Hyvää: Uusi konserttipaikka oli mainio…
Huonoa:…Paitsi parkkipaikka oli pimeä kuin umpio.
Erityistä: Konsertin studioakustiikka, valot ja ohjelmisto oli loistava kombo.

Juttua on päivitetty 7.9. kello 15.27. Korjattu kirjoittajan nimi.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset