Agatha Christien klassikko etenee Kuusankosken teatterissa indie-rockin tahtiin: ”Lähdimme tekemään puhdasveristä jännitysnäytelmää kaiken herttaisuuden unohtaen”, ohjaaja Karolina Eklund-Vuorela kertoo

Eikä yksikään pelastunut saa ensi-iltansa Voikkaasalissa 11. lokakuuta. Murhamysteerin tunnelma luotiin näyttelijäntyön, valojen ja äänen yhteispelillä.

Heidi Koskinen-Järvisalo

Eikä yksikään pelastunut kokoaa kymmenen henkilöä murhamysteeriin. Vasemmalta lukien seisaallaan näyttelijät Linda Miettinen, Matti Olenius, Eetu Pesu, Jari Lukkari, Teemu Virsu, Aulis Forssell ja Minna Ollikainen. Istumassa Touko Lehto, Sari Rajulin ja Mira Helli.
Eikä yksikään pelastunut kokoaa kymmenen henkilöä murhamysteeriin. Vasemmalta lukien seisaallaan näyttelijät Linda Miettinen, Matti Olenius, Eetu Pesu, Jari Lukkari, Teemu Virsu, Aulis Forssell ja Minna Ollikainen. Istumassa Touko Lehto, Sari Rajulin ja Mira Helli.

Kymmenen toiselleen tuntematonta vierasta, syrjäinen saari meren keskellä, eikä poispääsyä näkyvissä.

Noin vuosi sitten Kuusankosken teatterin johtaja ja ohjaaja Karolina Eklund-Vuorela päätti tehdä Agatha Christien näytelmän Eikä yksikään pelastunut. Hän oli lukenut sen perustana olevan kirjan ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten ja luki sen uudestaan viime keväänä.

Dekkareiden klassikoihin kuuluva teos saa ensi-iltansa Kuusankosken teatterin esittämänä ensi viikon perjantaina.

Christie kirjoitti käsikirjoituksen romaaninsa pohjalta vuonna 1943. Nimi oli sama kuin hänen neljä vuotta aiemmin ilmestyneellä romaanillaan, Kymmenen pientä neekeripoikaa. Nykyään tarinasta käytetään nimeä Eikä yksikään pelastunut.

Päässä kuuluivat rock-kappaleen kitarat

Kirjan toisen kerran luettuaan Eklund-Vuorela päätti, että unohtaa sen heti. Hän halusi vaikuttua vain ja ainoastaan näytelmätekstistä.

Christien alkuperäisestä teoksesta on tehty runsaasti eri elokuvaversioita ja tv-sarjoja. Eklund-Vuorela on pitänyt huolen siitä, ettei hän ole nähnyt niistä yhtäkään.

— Jos näkee eri ohjaajan ratkaisut samaan tarinaan, se jää kaihertamaan mieleen. Halusin tehdä oman versioni ottamatta vaikutteita muista.

Näytelmä poikkeaa hiukan alkuperäisestä romaanista. Eklund-Vuorela on keskustellut eroista teatterin työryhmän kanssa, ja lähtenyt joissakin asioissa liikkeelle täysin tuoreesta näkökulmasta.

Esimerkiksi näytelmän kaikki musiikki on tehty 2000-luvulla. Kappaleet on otettu kahdelta amerikkalaiselta indie-rock-yhtyeeltä. Niistä molemmat, Interpol ja The National, ovat Eklund-Vuorelan lempiyhtyeitä.

— En ajatellut tietoisesti käyttää lempimusiikkiani esityksessä. Heti kun ryhdyin ajattelemaan tekstiä lavalle, rupesin kuulemaan päässäni yhden Interpolin kappaleen kitarat. Ne alkoivat soida tuulen mukana saaren rantakallioiden yli. Niistä lähti rakentumaan koko näytelmän äänisuunnitelmaa.

Jännitysnäytelmän tunnelma syntyy yhteispelillä

Odotusta, epäilyä ja jännitystä. Tunnelman aikaansaaminen vanhaan Christie-klassikkoon on näyttelijäntyön, valojen ja äänen yhteispeliä. Etenkin valon ja pimeän avulla luodaan iso osa näytelmän tunnelmasta.

— Siksi annan valosuunnitelman hioutua vielä viimeiseen hetkeen asti ennen ensi-iltaa.

Puvustuksessa työryhmä lähti liikkeelle tarkemmin määrittelemättömästä menneestä ajasta. Eklund-Vuorela ei halunnut sitoa tarinaa mihinkään vuoteen tai vuosikymmeneen.

Työryhmä päätti silti pitää kiinni Christien tekstin vanhasta tyylistä ja teitittelystä.

— Teksti on iäkäs, joten siinä on paljon menneisyyden kaikuja. Halusin säilyttää ne tulkinnassa.

Näyttelijäntyön ei silti tarvinnut olla vanhanaikaista, vaan mukana sai olla tuoretta ilmaisua. Eklund-Vuorela muistelee ohjanneensa Kuusankosken teatterissa viime vuonna Agapetuksen näytelmän Olenko minä tullut haaremiin.

Puvustus oli tehty silloin 1930-luvun tyyliin, ja näyttelijät saivat näytellä kuin vanhassa Suomi-filmissä.

— Siinä tyylissä on jotain herttaista. Nyt lähdimme kuitenkin tekemään puhdasveristä jännitysnäytelmää kaiken herttaisuuden unohtaen.

Heidi Koskinen-Järvisalo

Linda Miettinen (vasemmalla) on Vera Claythorne. Vieressä Matti Olenius, takana Sari Rajulin ja Mira Helli.
Linda Miettinen (vasemmalla) on Vera Claythorne. Vieressä Matti Olenius, takana Sari Rajulin ja Mira Helli.

Jokaisella roolihahmolla pimeä puolensa

Naispääosaa näytelmässä esittää Linda Miettinen. Hänen roolihahmonsa Vera Claythorne on sihteerinä työskentelevä nuori nainen. Entinen kotiopettajatar, jonka Miettinen kertoo olevan hyvin avoin, ystävällinen ja ammattitaitoinen.

— Hänellä on myös pimeä puolensa, kuten kaikilla näytelmän henkilöillä. Ihmisissä taitaa yleensäkin olla kaksi puolta tai enemmän.

Miettinen on ollut Kuusankosken teatterin toiminnassa mukana noin kaksikymmentä vuotta.

— Menin viisitoistavuotiaana ensimmäisen kerran teatterille. Rooleja on ollut laidasta laitaan.

Näytelmässä Claythornen roolia on kasvatettu romaaniin nähden. Hän on Miettisen mukaan kirjaa enemmän esillä, puheliaampi ja fiksumpikin.

Muutama repliikki teki Miettisen mielelestä roolihahmosta hetkittäin hömelön, mutta ne poistettiin.

— Käsikirjoituksia ei saa hirveästi muokata, mutta vähän saa omaan suuhun sopivaksi. Välillä on pakkokin.

Miettinen on pienestä pitäen ollut innokas lukija, ja Agatha Christien valtava tuotanto on hänelle tuttu. Vasta tänä vuonna hän kuitenkin luki Eikä yksikään pelastunut -kirjan ensimmäisen kerran.

— Nerokas ja hyvin mielenkiintoinen. Oman aikansa tuote, sillä kieli on vaikealukuisempaa kuin nykyään. Näytelmäteksti on aina eri asia kuin kirja, mutta tässä on samanlaista uhkaavaa jännitystä.

Elina Salin

Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut -näytelmän ensi-ilta Voikkaasalissa 11.10. kello 19.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut