Manuela Boscon näyttely Elimäellä Moision kartanossa ylistää julkisia tiloja — Urheiluaihe on harvinaisuus entisen pika-aiturin maalauksissa

Boscon elämässä on useita Kouvola-yhteyksiä.

Lumikki Haaja

Manuela Bosco on myös näyttelijä. Kuvassa teatteriaiheinen teos Three Sisters.
Manuela Bosco on myös näyttelijä. Kuvassa teatteriaiheinen teos Three Sisters.

Moision kartanon seinälle on ripustettu ainoa maalaus, jonka Manuela Bosco on koskaan tehnyt kilpaurheilusta.

Hän ikuisti teokseen urheilukentän, joka näyttäytyy pimenevässä illassa.

Maalaamalla oppii. — Manuela Bosco

— Halusin maalata esille arvokisojen juhlavan tunnelman ja yleisön pirskahtelun — ja myös aavistuksen huumoria. Kun kisoissa ilta pimeni, se oli hetki, josta pidin eniten. Siinä oli sähköä, entinen pika-aituri kertoo.

Moision kartanon näyttelyssä on esillä Boscon viiden maalauksen sarja Transformative Spaces in Ordinary Life. Se juhlistaa julkisia ja yhteisöllisiä tiloja, joista lähes jokaisella ihmisellä on jonkinlainen kokemus. Maalausten tilat ovat Boscolle myös henkilökohtaisesti tärkeitä.

Urheilukentän lisäksi teoksissa näkyvät teatteri, kirkko, kirjasto ja uimahalli.

Urheilu-uran jälkeen Bosco (s. 1982) opiskeli Roomassa näyttelijäksi ja kirjoitti kolme kirjaa. Kuvataide alkoi puskea esille voimakkaasti esikoisen syntymän aikoihin.

— Tiesin, että minun on pakko tarttua tähän vakavasti ja ryhtyä maalaamaan systemaattisesti. Erilaiset asiat elämässäni ovat vieneet minua tähän pisteeseen. Esimerkiksi urheilu on valmistanut rutiineihin.

Monta Kouvola-yhteyttä

Viimeksi kuluneet viisi vuotta Bosco on ollut päätoiminen kuvataiteilija. Hän on opiskellut taidehistoriaa ja taidekasvatusta Jyväskylän yliopistossa, mutta kuvataiteilijana hän on itseoppinut.

— Maalaamalla oppii. Olen käynyt korkeakouluja melkein kymmenen vuotta. Nyt tuntuu siltä, että minun pitää tehdä vain tätä.

Hänen tukenaan on monta mentoria. Boscon mukaan yksi merkittävimmistä on kuusankoskelaislähtöinen kuvataiteilija Katja Tukiainen.

Boscon elämässä on muutakin Kouvola-yhteyttä. Hänen sukuaan asuu Kuusankoskella, ja puoliso on kouvolalaislähtöinen muusikko Tuure Kilpeläinen. Pariskunnan ensimmäinen yhteinen lapsi syntyi keväällä.

Boscon kookkaita, värikkäitä, figuratiivisen ja abstraktin välimaastossa liikkuvia teoksia on Moision kartanon lisäksi esillä marraskuun alkuun saakka Gumbostrand Konst & Form -näyttelyssä Sipoossa. Loka- ja marraskuun taitteessa hän on mukana Paratissima Art Fair -katselmuksessa Italian Torinossa.

Bosco on puoliksi italialainen. Hän arvioi, että rakkaus intensiivisiin väreihin ja niiden kontrasteihin tulee juuri toisesta kotimaasta.

Luetuimmat