Elokuvakooste: Suomen hauskimmassa miehessä nauratetaan henkensä kaupalla

Suomen hauskin mies (Suomi, 2018) Ohjaus: Heikki Kujanpää. Käsikirjoitus: Heikki Kujanpää, Mikko Reitala. Rooleissa: Martti Suosalo, Leena Pöysti, Jani Volanen, Paavo Kinnunen, Panu Vauhkonen, Jussi Lehtonen, Petri Kaukoranta, Karri Miettinen. Kesto: 103 min. K-12.

Veera Aaltonen

Punavaki Parikalla (Martti Suosalo) on vaikea tehtävä. Arvovieraille pitäisi tehdä näytelmä, joka naurattaa. Epäonnistumisista seuraisi teloituskomppania.
Punavaki Parikalla (Martti Suosalo) on vaikea tehtävä. Arvovieraille pitäisi tehdä näytelmä, joka naurattaa. Epäonnistumisista seuraisi teloituskomppania.

Suomen sisällisota on yhä aihepiiri, josta ei joko haluta puhua laisinkaan, tai keskustelu tulehtuu nopeasti perintönä kulkeneiden kärjistyksien vuoksi.

Valkoisten voitettua oltiin Suomesta leipomassa kuningaskuntaa saksalaisen siniverisen avulla. Punakaartilaisia oli vangittuna monille eri leireille kymmenin tuhansin. Näistä huomattava osuus kuoli, joko teloituskomppanian tai nälän edessä.

Katsojakin haastetaan pohtimaan, onko yöllinen ripuli naamalla hauskaa vai kamaluuden huippu. Vai kumpaakin.

Ei vaikuta hedelmälliseltä maaperältä komedialle.

Punaisten komppaniaa johtanut ja joukkonsa hylännyt näyttelijä Toivo Parikka (Martti Suosalo) löytää itsensä vankileirinä toimivalta saarelta. Piikkilangoilla rajatusta hökkelikylästä löytyy vanha teatteriryhmä (muun muassa Vesa Vierikko, Tommi Eronen, Jussi Nikkilä).

Vankileiriä johtava Kapteeni Kalm (Jani Volanen) määrää näyttelijät kuolemaan, mutta muuttaa mielensä viime hetkellä. Parikka saa mahdollisuuden pelastaa toveriensa henget, jos hän pystyy laittamaan pystyyn hupinäytelmän saarelle saapuville saksalaisille arvovieraille. Kalm toivoo myös näytelmän lämmittävän välejä etääntyneeseen vaimoonsa, Heleniin (Leena Pöysti).

Parikka löytää vartioivista sotilaista liittolaisen, lapsesta saakka tuntemansa Nyborgin (Paavo Kinnunen), joka olisi valmis jättämään koko sodan taakseen.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Heikki Kujanpää tasapainottelee onnistuneesti huumorin, vakavan henkilödraaman ja synkkien sotatarinoiden välillä. Huumoriakin on tarjolla montaa sorttia. Osa on hellyyttävän vanhanaikaista vitsinkerrontaa ja ylinäyttelemistä, osa tummempisävytteistä tilannehuumoria.

Vankileirillä vitsit syntyvät vaikeista jutuista. Katsojakin haastetaan pohtimaan, onko yöllinen ripuli naamalla hauskaa vai kamaluuden huippu. Vai kumpaakin.

Suomen hauskin mies on monella tapaa vapauttava nauru. Se purkaa suomalaiseen psyykkeeseen takulle jääneitä asioita inhimillisyyden voimalla.

Martti Suosalon loistava roolisuroritus Parikkana kiteyttää paljon. Tämä on heikkomielinen pelkuri, mutta silti pystyy pusertamaan vitsin aina oikeaan paikkaan tuodakseen viholliset samalle viivalle – edes ohikiitäväksi hetkeksi.

NELJÄ TÄHTEÄ

Hyvää: Inhimillisyys. Näyttelijät. Ajankuva.

Huonoa: Tarinassa hienoista toistoa ja pakkosyöttöä.

Erityistä: Kuvattu pääosin Kyminlinnassa, Kotkassa. Elokuvaa kuvattiin myös Haminan varuskunta-alueella.

Aikuistumisen katkeransuloisuudesta

Lady Bird (Yhdysvallat, 2017)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Greta Gerwig.

Rooleissa: Saoirse Ronan, Laurie Metcalf, Tracy Letts, Lucas Hedges, Timothée Chalamet, Beanie Feldstein, Lois Smith.

Kesto: 93 min. K-12.

Merie Weismiller Wallace

Oscar-ehdokkaat Saoirse Ronan ja Laurie Metcalf näyttelevät tytärtä ja äitiä joiden suhde on rakastava, mutta myrskyinen.
Oscar-ehdokkaat Saoirse Ronan ja Laurie Metcalf näyttelevät tytärtä ja äitiä joiden suhde on rakastava, mutta myrskyinen.

Itsensä uudelleennimennyt Lady Bird (Saoirse Ronan) tuntee olonsa hieman tukalaksi omissa nahoissaan, kuten kuka tahansa teini-ikäinen. Hän häpeää alemman keskiluokkaista kotiaan ja haaveilee huippuyliopistoon siirtymisestä, vaikka on valmis tekemään hyvin vähän stipendin saavuttamiseksi.

Tulevaisuus on pelottava ja ihmeellinen tie, jonka virstoina on ensimmäisiä kertoja.

Äiti (Laurie Metcalf) tuntuu vain aina valittavan, vaikka Lady Bird tunteekin tämän rakkauden. Paras ystävä Julie (Beanie Feldstein) tarjoaa kamaluudelle myötäkärsijää, ainakin siihen saakka, kun kuvioihin saadaan poikaystävä tai paremmissa piireissä pyöriviä koulukavereita.

Näyttelijänä uransa aloittaneen Greta Gerwigin esikoiselokuva on vaikuttavan hallittu ja kypsä. Se ei tunnu vain oman teiniaikaisen päiväkirjan pöllyttämiseltä, vaan on hyvin tarkanäköinen monimuotoisten ihmiskokemusten suhteen.

Lady Bird on hahmona kipinöivä dynamo. Saoirse Ronan tekee upean työn pitääkseen katsojan otteessaan.

Se ei ole helppoa, kun kyseessä on jääräpäisen individualistinen nuori nainen, joka on niin sokaistunut tulevaisuuden haaveista, ettei aina muista matkalla mukana olevia läheisiä.

Katsojan altistuu väistämättä empatikivuille, kun Lady Bird saa niskaansa kaiken sen, mitä aikuistuminen tuo mukanaan. Katkeransuloisesti Gerwig tiivistää ihmiselämän ensimmäisen kriisin ihanuuden ja kamaluuden.

NELJÄ TÄHTEÄ

Hyvää: Näyttelijät. Väkevä ja lämminhenkinen käsikirjoitus.

Huonoa: -

Erityistä: Keräsi viisi Oscar-ehdokkuutta: Paras elokuva, paras ohjaus, paras käsikirjoitus, paras naispääosa (Ronan) ja paras naissivuosa (Metcalf).

Lara Croftin paluu valkokankaalle

Tomb Raider (Yhdysvallat, 2018)

Ohjaus: Roar Uthaug. Käsikirjoitus: Geneva Robertson-Dworet.

Rooleissa: Alicia Vikander, Walton Goggins, Daniel Wu, Dominic West, Kristin Scott Thomas.

Kesto: 119 min. K-12.

Ilzek Kitshoff

Oscar-voittaja Alicia Vikander nähdään videopelihahmo Lara Croftin saappaissa.
Oscar-voittaja Alicia Vikander nähdään videopelihahmo Lara Croftin saappaissa.

Vuonna 1996 ensiesiintymisen tehnyt Lara Croft muodostui nopeasti videopelimaailman ikoniksi. Tämä oli yksi ensimmäisiä isoja naissankareita, mutta myös liioitellun povekas seksiobjekti, jota Angelina Jolie näytteli kahdessa elokuvassa.

Tällä vuosikymmenellä hahmo sai uuden elämän hieman realistisemmissa mittasuhteissa. Tällä kertaa hahmon supervoimana tuntui olevana epäinhimillinen höykytyksen sietokyky. Tässä roolissa nähdään nyt ruotsalainen Oscar-voittaja Alicia Vikander.

Pelaajat, jotka tuntevat vuoden 2013 Tomb Raider -pelin, tunnistavat paljon elokuvan inspiraatioista.

Lara saa selville edesmenneen isänsä henkilökohtaisesta ristiretkestä maailman suurimpien salaisuuksien löytämiseksi. Hän ottaa kurssinsa kohti mystistä saarta. Sen kimpussa ovat myös Vogel (Walton Goggins) ja iänikuinen salaseura Trinity, joka haluaa hallita maailmaa.

Laran täytyy selviytyä läpi vaarojen ja samalla estää yliluonnollisen voiman joutuminen vääriin käsiin.

Alicia Vikander tekee huiman fyysisen roolisuorituksen ja onnistuu luomaan kovapintaisen ja uskottavan toimintasankarin. Itse elokuva seuraa lähes orjallisesti lähdeteoksena toimivaa videopeliä.

Toteutus on varmaa, isolla rahalla tuotettua seikkailua. Lopputulos toimii yhtälailla videopelin faneille kuin hahmosta tietämättömillekin. Se on myös jotakin hyvin harvinaista – kelvollinen videopelielokuva.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Vikander. Stuntit.

Huonoa: Kliseinen juoni. Osa tehosteista.

Erityistä: Norjalaisohjaaja Roar Uthaugin ensimmäinen Hollywood-elokuva.

TIMO ALHO