Tilaajalle

Uutisen takaa: Vuoden festivaaliksi valittu Kouvolan Kuulas onnistui yhdistämään paikallisuuden, valtakunnallisuuden ja kansainvälisyyden — Keskiviikkona käynnistyvä teatteritapahtuma houkuttelee lapsia ja aikuisia pois ruutujen äärestä

Suomen Teatterit ry:n toimitusjohtajan mukaan nyt on korkea aika satsata aiempaa enemmän lastenteatteriin.

Katja Juurikko

Vuonna 2013 Kuulaksessa nähtiin Perhehoitoliiton Keinu-musikaali.
Vuonna 2013 Kuulaksessa nähtiin Perhehoitoliiton Keinu-musikaali.

Teatterialan järjestöt ovat olleet jo kauan huolissaan ammattimaisten lasten-, nuorten- ja nukketeattereiden asemasta ja arvostuksesta. Ne ovat perinteisesti pieniä toimijoita, jotka tekevät tärkeää työtä muun muassa kiertäessään aktiivisesti esiintymässä kouluille ja päiväkodeille.

Luetuimmat