Musikaali My Fair Lady käynnistää Kouvolan teatterin syksyn

Kouvolan teatterin syyskauden avaa musikaali My Fair Lady. Se saa ensi-iltansa suurella näyttämöllä 7. syyskuuta.

1900-luvun alun Lontooseen sijoittuvan klassikon ohjaa Jukka Keinonen, joka on aiemmin ohjannut Kouvolan teatterille muun muassa menestysmusikaalit Katri Helenan ja Onnen maan.

— Paitsi että Lady on yksi maailman parhaista musikaaleista, se on myös loistavasti kirjoitettu romanttinen komedia, Keinonen sanoo tiedotteessa.

Päärooleissa nähdään Emma-Sofia Hautala ja Veli-Matti Karén. Orkesteria johtaa kapellimestari Iikka Kahri.

Alan Jay Lernerin käsikirjoittama ja Frederick Loewen säveltämä My Fair Lady sai ensiesityksensä Broadwaylla vuonna 1956. Samanniminen elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1964.

Kouvolan teatterissa teos on nähty aiemmin vuonna 1989, jolloin sen ohjasi Lauri Väärä.

Luetuimmat