Kirja-arvio: Pommipuutarha kuvailee sotalapsen haurautta ja väärintekemisen tematiikkaa

Mia Franck: Pommipuutarha. Suomentanut Laura Beck. Teos & Förlaget 2018. 362 s.

ff38dfe7-ee03-4f5b-b64b-ace48c123589

Kirja-arvio: Pommipuutarha kuvailee sotalapsen haurautta ja väärintekemisen tematiikkaa

Toisen maailmansodan aikana Suomesta Ruotsiin lähetettiin yli 70 000 sotalasta. Heidän vaiheistaan on julkaistu runsaasti muistelmia, mutta jonkin verran myös fiktiivistä kaunokirjallisuutta.

Hakematta tulevat mieleen esimerkiksi Asko Sahlbergin Irinan kuolemat sekä Heikki Hietamiehen Äideistä parhain, johon pohjautuu myös Klaus Härön samanniminen elokuva.

Sotalapsiteemaisen kirjallisuuden joukkoon liittyy nyt Mia Franckin ensimmäinen suomennettu romaani Pommipuutarha.

Tarinassa kahdeksanvuotias töölöläistyttö Lissu Lindvall saa uuden kodin smoolantilaisesta pappilasta. Sopeutumista helpottaa suomenruotsalaisen tytön kielitaito, reipas luonne sekä mutkattomasti alkanut ystävyys perheen tyttären kanssa.

Huomattavasti vaikeampaa on perheeseen myöhemmin saapuneella toisella suomalaislapsella, Outilla.

Liselott, Lissu, on herkkä aistimaan kanssaihmisten salattuja tunteita, ajatuksia ja tarkoituksia. Aluksi tyttö yrittääkin olla näkemättä ihmisten ”oikeita kasvoja”.

Kuten lopulta käy selväksi, täyteen mittaansa voi kasvaa vain, jos avaa silmät ja katsoo rohkeasti sekä itsessä että muissa riehuvaa pahuutta ja pelkoa.

Sotalasten tilanteesta ja kokemuksista tarina laajeneekin käsittelemään yleisemmin mielen haurautta sekä oikein ja väärin tekemisen tematiikkaa. Franck kuvaa sitä, miten häilyvä ja ohut on hyvän ja pahan raja. Väärälle, vaikkapa kiusaamisen ja hyväksikäytön, puolelle voi luiskahtaa melkein vahingossa.

Tarina on unenomainen ja hitaasti avautuva. Kuvatut tunnekokemukset ovat tiheitä ja syviä, mutta silti ne jättävät oudon etäälle.

Myös koukuttava ja kiehtova omaperäisyys puuttuu ilmaisusta, vaikka en erikoisia krumeluureja kieleen kaipakaan. Kesken ei kirjaa silti kannata jättää, sillä koko kuva paljastuu lukijalle vasta aivan loppumetreillä. |

Hyvää: Suomeen jääneen ”veliserkun” ohjeita antava ääni Liselottin päässä on toteutettu selkeästi ja tyylikkäästi.

Huonoa: Erilaisia teemoja ja aihelmia on jo melkein liikaa.

Erityistä: Franckin oma äiti oli yksi Ruotsiin lähetyistä sotalapsista.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat