Kouvolan yhteiskoulua käyvä Saana Vanhalakka pitää käsin kirjoittamista tärkeänä taitona ja omaa käsialaansa melko siistinä — Tutkimusten mukaan tietyt asiat kannattaa kirjoittaa kynällä paperille, sillä asiat jäävät siten paremmin mieleen

Kouvolan yhteiskoulun opettajan Helena Raskin mukaan oppilaiden käsialat ovat säilyneet älypuhelinaikanakin luettavina. Peruskoulussa tehdään yhä muistiinpanoja ja kokeita kynällä paperille.

Anne Penttinen

Niilo Mämmelä, Saana Vanhalakka ja Toivo Töyry eivät kirjoita juuri mitään käsin koulun ja koulutehtävien ulkopuolella.
Niilo Mämmelä, Saana Vanhalakka ja Toivo Töyry eivät kirjoita juuri mitään käsin koulun ja koulutehtävien ulkopuolella.

Saana Vanhalakka, 14, kirjoitti vielä muutama vuosi sitten kirjeitä käsin mummolle Turkuun. Nykyisin hän tarttuu kynään harvoin vapaa-ajallaan, jos läksyjen tekemistä ei lasketa.

Siihen ei ole yleensä tarvetta.

— Viimeksi kirjoitin käsin joulukortteja reilu kuukausi sitten, hän muistelee.

Siitä huolimatta Kouvolan yhteiskoulun kahdeksasluokkalaisen mielestä käsin kirjoittaminen on tärkeä taito. Hän sanoo, että joskus eteen voi tulla tilanne, ettei tietokone tai puhelin toimi.

Vanhalakan mielestä käsin kirjoittamisesta on apua myös opiskelussa. Hän lukee kokeisiin mieluummin kynällä tehdyistä muistiinpanoista kuin koneella kirjoitetuista.

Vanhalakka on kehittänyt oman tapansa järjestellä ja muokkailla muistiinpanoja niin, että asiat jäävät kokeeseen kerratessa paremmin hänen mieleensä.

— Olisi vaikeaa kuvitella, että opiskelisin pelkästään tietokoneella, hän sanoo.

Muistiinpanot kannattaa kirjoittaa kynällä

Useat tutkimukset vahvistavat Vanhalakan ajatukset.

Aivotutkija, professori Minna Huotilainen Helsingin yliopistosta sanoo, että asiat painuvat paremmin muistiin, kun ne kirjoittaa ylös käsin eikä koneella. Toisin sanoen kokeisiin lukemista helpottaa se, että on tehnyt muistiinpanot kynällä paperille.

— Tämä johtuu osittain käsin kirjoittamisen hitaudesta. Tietoa joutuu pureskelemaan, ja silloin oppii enemmän.

Huotilaisen mukaan käsin kirjoittamisen yhteys muistamiseen voi johtua osin myös siitä, että kynällä kirjoittaessa tekstistä on helppo esimerkiksi alleviivata tärkeitä kohtia.

— Toki vastaavia korostuskeinoja voi käyttää myös silloin, kun kirjoittaa muistiinpanot tietokoneella, mutta harva tekee niin.

Käsialani on nyt ihan ok. Siinä ei ole ehkä mitään superhienoja kiekuroita, kuten joillain toisilla, mutta kyllä siitä ainakin joku saa selvää. — Niilo Mämmelä

Käsi väsyy kirjoittaessa

Yhteiskoulun oppilaat kirjoittavat oppitunneilla käsin muun muassa muistiinpanoja ja kokeita.

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan Helena Raskin mukaan hänen tunneillaan pitkät kirjoitelmat tehdään nykyisin koneella. Sen etuna on, että tekstiä on helppo muokata näytöllä.

— Silloinkin suunnittelu tehdään monesti kynällä paperille. Kun miellekartan laatii käsin, samalla tulee pohdittua aihetta paremmin.

Raski on huomannut, että oppilaat pitävät käsin kirjoittamista hieman raskaana. Kun koulu jatkui joululoman jälkeen, moni valitteli käden väsymistä.

— Käden pienet lihakset eivät ole ilmeisesti tottuneet kirjoittamiseen kuten ennen.

Toivo Töyryn, 14, mielestä käsin kirjoittaminen ei ole sinänsä vaikeaa. Hän on kuitenkin samaa mieltä siitä, että pitkien tekstien kirjoittaminen väsyttää kättä. Hän kirjoittaisi mieluusti kaiken koneella.

— Se on nopeampaa, eikä siinä tarvitse miettiä käsialaa. Jos kirjoittaa kynällä tekstin jonkun muun luettavaksi, pitää keskittyä siihen, että käsialasta tulee siistiä.

Moises Garibay

Monen nuoren tavoin myös Toivo Töyry kirjoittaa tekstaamalla.

Moises Garibay

Niilo Mämmelä siirtyi tekstaukseen, koska hän piti omaa kaunokirjoitustaan epäselvänä.

Moises Garibay

Saana Vanhalakka on tyytyväinen käsialaansa.

Moni nuori suosii tekstausta

Professori Minna Huotilaisen mielestä suomalaisten käsialat ovat huonontuneet. Syynä tähän on käsin kirjoittamisen väheneminen.

Helena Raski ei ole huomannut samaa työssään. Hänen mukaansa nuorten käsiala on pysynyt älypuhelin- ja tietokoneaikana hyvänä ja selkeänä.

— Koulussa kirjoitetaan kuitenkin edelleen melko paljon käsin, hän sanoo.

Syksystä 2016 lähtien ekaluokkalaisille on opetettu koulussa vain tekstauskirjoitusta ja näppäintaitoja. Siihen asti tekstauksen rinnalla kulki sidosteinen käsialakirjoitus eli kansanomaisemmin kaunokirjoitus.

— Moni nuori kirjoittaa mieluummin tekstaamalla, vaikka koulussa on opeteltu käsialakirjoitusta.

Niilo Mämmelä, 14, vaihtoi kaunokirjoituksen tekstaukseen 5. luokalla — heti, kun oppilaat saivat itse päättää kirjoitustavasta. Hän ei tykännyt kaunosta, koska käsiala näytti sotkuiselta.

— Käsialani on nyt ihan ok. Siinä ei ole ehkä mitään superhienoja kiekuroita, kuten joillain toisilla, mutta kyllä siitä ainakin joku saa selvää.

Myös Toivo Töyry tekstaa mieluummin, koska hänen kaunokirjoituksensa alkoi näyttää kasalta viivoja.

— Käsialani on parantunut sen jälkeen, kun aloin yläkoulussa tekstata.

Saana Vanhalakka puolestaan suosii kaunoa, koska se on nätti ja hänelle nopeampi kirjoitustapa. Hän pitää omaa käsialaansa melko hyvänä ja siistinä.

Moises Garibay

Kouvolan yhteiskoulun 8D-luokkalaiset antoivat käsialanäytteet.

Koneella kirjoittamistakin pitää harjoitella

Raskin mielestä nuorten tulee hallita käsin kirjoittaminen. Yhtä lailla tärkeää on kuitenkin osata kirjoittaa koneella.

Sitäkään taitoa ei opita automaattisesti, hän sanoo.

— Älypuhelimella näpytteleminen on erilaista kuin tietokoneella kirjoittaminen. Moni yläkoululainen on toivonut, että tunneilla opeteltaisiin myös kymmensormijärjestelmää.

Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Sari Hyytiäinen Kouvolan yhteislyseosta on havainnut saman: ei ole itsestäänselvyys, että lukiolaiset osaavat kirjoittaa hyvää tekstiä koneella ja hallitsevat oikeat tekstinasettelut.

— Ylioppilaskoe ohjaa lukiossa kaikkea tekemistä, ja koe tehdään nykyisin koneella. Kirjoitusprosessi on erilainen käsin kuin koneella, joten koneella kirjoittamistakin pitää harjoitella, opettaja sanoo.

Hyytiäisen mukaan yhteislyseossa ei kirjoiteta enää juuri mitään käsin. Hän uskoo tilanteen olevan jotakuinkin sama muissakin Kouvolan lukioissa.

Uusimmat uutiset