Valkealan ja Myllykosken kirjastoissa keskustellaan Suomen sotahistoriasta — Ensimmäinen sotahistoriapiiri Valkealan kirjastossa keräsi 34 osallistujaa

Sonja Ovaskainen

Sotakirjailija Esa Sirén on yksi sotahistoriapiirin alustajista.
Sotakirjailija Esa Sirén on yksi sotahistoriapiirin alustajista.

Valkealan ja Myllykosken kirjastoissa järjestetään loppu- ja alkuvuoden aikana yhteensä sotahistoriapiirejä. Niissä keskitytään Suomen sotahistoriaan vuosina 1939—1945.

Sotahistoriapiireissä keskustellaan muun muassa olivatko Tuntematon sotilas -kirjan henkilökuvat todellisuutta vastaavia, Lauri Törnistä ja talvisodan kymenlaaksolaisrykmentistä. Sotahistoriapiireissä keskustellaan myös ennalta sovituista kirjoista, kuten Eino Pietolan Sotavangit Suomessa 1941—1944 -kirjasta ja Paavo Alkion Sotatuomarin päiväkirjasta.

Sotahistoriapiirejä on yhteensä kahdeksan. Ne järjestetään tiistaisin alkuillasta. Keskusteluja alustavat seudun omat sotahistorian asiantuntijat kuten sotakirjailija Esa Sirén ja reservin majuri Eero Mattila.

Valkealan kirjaston kirjastovirkailijan Tuulikki Niemenpää-Hasun mukaan sotahistoriapiirejä alettiin suunnitella jo viime keväänä asiakkaan toiveesta.

— Asiakkaalla oli valmis idea, joten ryhdyimme toimeen. Yhteisöllisyyden lisäämiseksi halusimme jakaa sotahistoriapiirit kahdelle kirjastolle, Niemenpää-Hasu kertoo.

Niemenpää-Hasun mukaan ensimmäiseen sotahistoriapiiriin osallistui 34 sotahistoriasta kiinnostunutta. Valkealan kirjastossa lokakuun alussa järjestetyn sotahistoriapiirin aiheena oli Suomen ja Saksan suhteiden kehitys vuosien 1939—1945 aikana. Alustajana tapahtumassa oli sotahistorian professori ja tietokirjailija Martti Turtola.

Seuraava sotahistoriapiiri järjestetään Myllykosken kirjastossa tiistaina 29. lokakuuta kello 16—18. Silloin keskustellaan linnoitustoiminnan merkityksestä sotatapahtumiin. Alustajana tapahtumassa on varatuomari ja reservin majuri Eero Mattila.

Sotahistoriapiiri Valkealan ja Myllykosken kirjastoissa

29.10. kello 16—18 Myllykosken kirjasto. Aiheena linnoitustoiminnan merkitys sotatapahtumiin.

19.11. kello 16—18 Valkealan kirjasto. Aiheena Tuntematon sotilas -kirjan henkilöhahmot.

10.12. kello 16—18 Myllykosken kirjasto. Aiheena talvisodan kymenlaaksolaisrykmentti.

14.1.2020 kello 16—18 Myllykosken kirjasto. Aiheena Lauri Törni.

28.1.2020 kello 16—18 Valkealan kirjasto. Aiheena Mannerheim.

11.2.2020 kello 16—18 Valkealan kirjasto. Aiheena sotavangit Neuvostoliitossa ja Suomessa.

3.3.2020 kello 16—18 Myllykosken kirjasto. Aiheena sotaoikeuden päätökset.