Teatteriarvio: Maailma romahti, mutta jatkuuko elämä? Myllykosken Jokivarren teatteri piirtää uskottavan ja puhuttelevan maailmanlopun maiseman

Jokivarren teatteri: Risteys. Käsikirjoitus ja ohjaus Juha Salminen. Valot ja ääni Jyrki Kleimola. Äänimaisemointi Niko Saarinen. Lavastus ja puvustus työryhmä.

Mikko Hovi

Leirin elämää tuhoutuneen maailman Risteyksessä. Etualalla Äiti-Maa (Minna Sipilä).
Leirin elämää tuhoutuneen maailman Risteyksessä. Etualalla Äiti-Maa (Minna Sipilä).

Nettisivuilla lukee: ”Jokivarren Teatteri on itsenäinen ja itsepäinen teatteriryhmittymä. Se voi muuttaa naapuriisi, eikä anna enää rauhaa.” Totta on.

Risteys ei ole sisäsiisti ja kepeästi kipukohtia taputteleva kesähupailu. Kun ihmiskunta on lopullisesti turmellut oman ainoan maapallonsa, on maailmanlopun Risteyksen katsomoon eksynyt yleisö osaltaan haukkunsa ansainnut.

Ohjaaja Juha Salmisen käsikirjoitus nitoo yhteen nykyisen, tulevan ja menneen. Paikallisen ja yleisen. Draamassa jälkeläisemme puhuttelevat suoraan ja usein katkerina meitä nykypäivän piittaamattoman menon edustajia katsomossa.

Roolihahmot eivät voi ymmärtää, miksi me täysin tietoisesti ja piittaamatta pilasimme vielä mahdollisen maailman. He kertovat, että me olemme nyt Risteyksessä. Kohdassa, jossa vielä voisi tehdä jotain toisin ja lakata ahnehtimasta.

He itsekin ovat Risteyksessä, jossa voi joko antaa periksi ja kuolla, tai lähteä etsimään uuden elämän mahdollisuutta.

Elimme maailmanlopun luonnossa.

Salmisen työ kaataa katsojan eteen sekaisin faktaa, fobiaa, unelmaa ja painajaista absurdisävytteisenä, tasaisena virtana.

Käsikirjoituksen dynaaminen rakenne jää ohueksi: Rooleilla ei ole varsinaista persoonallisuutta, vaikka heidän historiastaan jotain kerrotaankin. Paljon aikaa käytetään menneiden tapahtumien kuvailuun. Tosin ei aina ole selvää kenelle puhe on suunnattu. Toiselle roolihahmolle vai katsojalle?

Yksi pitkä monologi jumittaa esityksen rytmiä. Henkilöiden välille ei rakenneta jännitteitä eikä heillä ole eteenpäin suuntaavaa motiivia kuin vasta ihan loppupuolella. Ei siis totaalisen unhappy end tällä näytelmällä.

Jännitettä pyritään muodostamaan katsomon ja lavan välille. Yleisöön ei silti käydä käsiksi tai yritetä muuten teennäisesti aktivoida osaksi näytelmää. Esityksen ihmiset ovat meidän toimintamme tulevia uhreja. Pohdin, miksi he eivät olleet vielä vihaisempia.

Tulkinta oli selkeää ja suoraa. Puhe kuului ulkoilmassa hienosti ilman mikitystäkin. Tunneilmaisu jäi vielä ensi-illassa hiukan jähmeäksi, poikkeuksena Minna Sipisen upea Äiti-Maa. Sipinen vapautti tunteet pohjia myöten. Hallitusti ja kirkkaasti. Hänen ilmaisunsa oli kokonaisvaltaista ja täydellisen uskottavaa.

Viidentoista henkilön yhteistyö oli hienoa. Väkevä tunnelma kantoi alusta loppuun. Työryhmän yhteinen lavastus ja puvustus kertoi osaltaan vahvasta paneutumisesta.

Visio oli trash designia parhaimmillaan. Samaa trendiähän me näemme asuntomessuillakin.

Jyrki Kleimolan valot ja äänet yhteistyössä Niko Saarisen äänimaisemoinnin kanssa loivat henkeä salpaavan kokemuksen. Elävät tulet ja pimeät kohdat kontrastoivat sähköisen painajaismetsän kanssa. Elimme maailmanlopun luonnossa.

Äänikulissi kutoutui saumattomasti yhteen varsinaisten musiikkikappaleiden kanssa. Ja laulujen sanoista sai selvää.

Olisin kovin utelias kuulemaan, mitä minua nuoremmat tuumaisivat esityksestä ja sen herättämistä ajatuksista. Heillä on minua suurempi riski elää maapallon romahtamisen aika.

| Saara Markkanen

Risteyksen kaikki näytökset ovat elokuun aikana.

Hyvää: Vahva maailmanlopun meininki

Huonoa: Draamallisen dynamiikan ohuus käsikirjoituksessa

Erityistä: Tässä tilaisuus kesäkepeään kyllästyneille!

Luetuimmat

Kommentoidut