Tarkastaja kolkuttaa omaatuntoa

J.B. Priestley: Tarkastaja tulee. Ohjaus ja lavastus Henrik Timonen. Pukusuunnittelu: Leila Kosonen. Valosuunnittelu: Esa Kurri. Äänisuunnittelu: Antti Helineva. Teemamusiikki: Iikka Kahri. Ensi-ilta Kouvolan teatterissa 11.3.

Nadi Hammouda

Sheila Birling (Emma-Sofia Hautala) ja Gerald Croft (Panu Poutanen, oikealla) viettävät kihlajaisia kireissä tunnelmissa. Takana Arthur Birling (Raimo Räty).
Sheila Birling (Emma-Sofia Hautala) ja Gerald Croft (Panu Poutanen, oikealla) viettävät kihlajaisia kireissä tunnelmissa. Takana Arthur Birling (Raimo Räty).

Kun teatteriesitys jää vaivaamaan mieltä pariksi päiväksi, tarinassa ja sen toteutuksessa täytyy olla taikaa.

Kouvolan teatterissa lauantaina ensi-iltansa saanut Henrik Timosen ohjaama ja J.B. Priestleyn kirjoittama Tarkastaja tulee on sellainen näytelmä.

Valoja ja ääniä käytetään taidokkaasti tunnelman tiivistäjinä.

Mikä mies se tarkastaja oikein oli? Ja mitä näytelmän lopuksi itse asiassa tapahtui? Näitä kahta asiaa mietin jo takkia narikasta hakiessani. Mietin vieläkin.

Nyt olen keksinyt joitakin selityksiä.

Intensiivinen tarina saa alkunsa, kun vähäeleinen poliisitarkastaja Goole (Sami Kosola) keskeyttää Birlingin perheen illanvieton selvittääkseen muuan Eva Smithin (Rebecca Viitala) itsemurhaa.

Perheen tarkkanäköinen tytär Sheila Birling (Emma-Sofia Hautala) ja arvonsa tunteva nuoriherra Gerald Croft (Panu Poutanen) ovat juuri kihlautuneet, ja ilon pitäisi olla ylimmillään. Ei ole kauan.

Perheen pojan Eric Birlingin (Sasu Junkkari) synkkä ilme ja vaitonainen olemus antavat heti alkumetreillä vinkin siitä, että kaikki ei ole perheessä kohdallaan.

Ericillä on viileät välit etenkin isäänsä Arthur Birlingiin (Raimo Räty). Myös sisarusten välit ovat tulehtuneet. Rouva Sybil Birling (Hannele Laaksonen) yrittää pitää juhlatunnelmaa kulisseja yllä.

Kaiken yllä leijuu etenkin herra Birlingin ylimielisyyden ja itseriittoisuuden henki, joka huutaa: me elämme juuri niin kuin haluamme, muut selvitköön omineen.

Tarkastaja tulee (An Inspector Calls) on J.B. Priestleyn vuonna 1945 kirjoittama klassikko. Teksti on loogisesti etenevä, yllättävä ja monikerroksinen.

Näyttelijäntyö on sopivan pienieleistä ja jättää ajatuksille tilaa. Eva Smithin haamu on varsinkin aluksi hätkähdyttävä. Birlingin sisarukset löytävät lopussa tiensä toistensa sydämiin, mikä antaa toivon paremmasta tulevaisuudesta. Herra ja rouva Birlingin sydämettömyydessä oli jotakin hyvin tuttua tässä ajassa elävälle.

Kauniiseen näyttämökuvaan ei kyllästy, vaikka se pysyy lähes muuttumattomana läpi esityksen. Puvut ja kampaukset ihastuttavat. Valoja ja ääniä käytetään taidokkaasti tunnelman tiivistäjinä.

Ja mitä niihin keksimiini selityksiin tulee, niillä ei oikeastaan ole väliä. Ehkä tarkastaja oli etiäinen, ehkä hän oli omantunnon ruumiillistuma tai pelkkää unta. Olennaista on kuunnella, mitä hän juuri sinulle sanoo.

Minulle hän sanoi näin: Ihmistä ei saa koskaan jättää yksin. Kun joku tulee luoksesi, kohtele häntä kunnioittavasti, olipa hän kuka tahansa tai mistä tahansa. Et tiedä, mitä hän on elämässään kokenut.

Voi olla, että jonakin päivänä sinulta pyytää apua ihminen, joka on tullut sysätyksi syrjään liian monta kertaa. |

Hyvää: Jälkimaku.

Huonoa: -

Erityistä: Entisen teatterinjohtajan Henrik Timosen mahdollisesti viimeinen ohjaus Kouvolan teatteriin.

Katariina Hakaniemi

Katariina Hakaniemi

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.