”Aijaijai”, sanoi selostaja, kun Mietaa sadasosalla hävisi — Kouvolan Sanomien kirjallisuuskriitikko syventyi syksyn tietoteoksiin, jotka käsittelevät susivihaa, muurien monia puolia ja suomalaisten karvaita urheilutappioita

”Aijaijai”, sanoi selostaja, kun Mietaa sadasosalla hävisi — Kouvolan Sanomien kirjallisuuskriitikko syventyi syksyn tietoteoksiin, jotka käsittelevät susivihaa, muurien monia puolia ja suomalaisten karvaita urheilutappioita

Urheilupainajaisia pilke silmäkulmassa

Markus Ånäs: Kärsimysten kirja. Karvaiden urheilutappioiden vuosikymmenet.

222 sivua. Johnny Kniga 2019.

Suomalaisuutta on 1900-luvun alusta saakka määritelty urheilukentillä, eivätkä sitä ole tehneet pelkästään voittajat.

Hannes Kolehmaisen tai Seppo Rädyn ohella kansakunnan kollektiiviseen muistiin on tallentunut myös Juha Mieto — ei niinkään olympiavoittajana (Innsbruck 1976, 4 x 10 km viesti), vaan jäämällä toiseksi Lake Placidin 15 kilometrin hiihdossa 1980.

”Kolme, kaksi, yks — ja: noin!” Selostaja Pentti Salmi hiljenee hetkeksi, kunnes alkaa lakoninen tunteenpurkaus: ”Aijaijai!… Sadasosalla Juha hävisi tämän. Pitkän pojan huono onni jatkuu kyllä edelleenkin.”

Toimittaja Markus Ånäs siteeraa kirjassaan radion ja television urheiluselostajia niin antaumuksellisesti, että lukijan tekee jo mieli etsiä alkuperäistallenteita Elävästä arkistosta tai YouTubesta.

Toisaalta Ånäsin laajalti viljelemä keskustelupalstojen referointi ei anna urheilutappioiden käsittelyyn juurikaan lisäarvoa.

Kärsimysten kirja koostuu paristakymmenestä luvusta, jotka kestävät kahdesta sivusta (Tom Hahlin sääntöjenvastaisesti porattu keilapallo) viiteentoista sivuun (toistuvat jääkiekkomaajoukkueen sulamiset Ruotsia vastaan).

Lajivalikoima heijastelee urheilusivujen antia: perinteisten yksilölajien rinnalle on viime vuosikymmeninä noussut myös moottoriurheilua ja joukkuepallopelejä.

Ånäs osaa myös kutkutella penkkiurheilijan maaotteluhenkeä. Hiihtäjä Iivo Niskasen syliin MM-hiihdoissa 2017 pyllähtäneen Emil Iversenin norjalaisuudesta revitään kaikki mahdollinen irti.

Ja auta armias, jos jalkapallomaajoukkue ei olisikaan MM-karsintojen ratkaisupelissä 1997 tehnyt näyttävän flipperikuvion päätteeksi omaa maalia Unkaria, vaan Ruotsia vastaan.

Hyvää: Aiheestaan huolimatta pohjimmiltaan hyvän mielen kirja.

Huonoa: Jää useimmiten varsin pintapuoliseksi.

Erityistä: Suomen doping-historia sivuutetaan yhden sivulauseen maininnalla.

Pelon dna

Jouni Tikkanen: Lauma. 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa.

272 sivua. Otava 2019.

Sudet kylvivät pelkoa Varsinais-Suomen salomaille vuosina 1880—81. Kirkonkirjoihin merkittiin peräti 22 lapsen, enimmäkseen torppareiden tai maattomien jälkikasvua, saaneen surmansa pedon raatelemana.

Yhä edelleen, liki 140 vuotta myöhemmin, tapauksia käytetään perusteena petokyydityksistä tai susien kaatoluvista keskusteltaessa.

Mainitsematta voi jäädä, että Suomesta — tai koko Euroopasta — ei noiden poikkeuksellisten surmien jälkeen ole tietoa terveen suden hyökkäyksistä ihmisten kimppuun.

Kirjoitustyyli tarinallistamisineen ja vanhahtavine ilmauksineen tuo paikoin mieleen historioitsija Teemu Keskisarjan.

Lastensurmia ja niistä kummunnutta susivihaa uutuuskirjassaan tutkiva biologi ja toimittaja Jouni Tikkanen osaa asiansa. Hän eläytyy niin Mynämäen susilauman, maalaisköyhälistön kuin sudenmetsästäjienkin tuntoihin monipuoliseen aikalaislähteistöön ja tutkimuskirjallisuuteen nojautuen.

Nykytekniikkaakin hyödynnetään taustatutkimuksissa ennakkoluulottomasti.

Kirjoitustyyli tarinallistamisineen ja vanhahtavine ilmauksineen tuo paikoin mieleen historioitsija Teemu Keskisarjan. Tikkanen kuvaa oravia ”kävynmakuisiksi”, rommia voitiin juoda peijaisissa ”tynnörillinen” ja sudenpennun surmaaminen oravapyssyllä oli ollut ”omanlaisensa arpeeti”.

Tämä jakanee mielipiteitä: se mikä yhdelle lisää tekstin imua, voi toiselle maistua päälleliimatulta yleisön kosiskelulta.

Edelleenkään ei ole täyttä varmuutta siitä, mikä ajoi Mynämäen lauman sudet poikkeukselliseen tekoon. Tikkanen selvittää dna-tutkimuksella, että lauman alfauros, joka ammuttiin talvella 1882 ja joka löytyy täytettynä turkulaisen St. Olafskolanin vitriinistä, oli perimältään susi.

Sen sijaan lauman johtajan, alfanaaraan, dna jää tuntemattomaksi. Epäilyt siitä, oliko kyseessä koirasusi, joka perimänsä vuoksi oli menettänyt ihmisarkuutensa, jäävät yhä vahvistamatta.

Hyvää: Sujuva kerronta ja poikkitieteellinen asiantuntemus.

Huonoa: Vanhahtavat sanavalinnat eivät liene kaikkien mieleen.

Erityistä: Samuli Heimosen puhutteleva kansikuva kiteyttää kirjan: susi on samaan aikaan pelottava ja inhimillinen.

Muurien molemmat puolet

Tim Marshall: Jaettu maapallo. Rajalinjoja, jotka kertovat miksi elämme muurien aikaa. Suomentanut Tiina Ohinmaa.

306 sivua. Atena 2019.

”Kukaan ei rakenna muureja paremmin kuin minä”, Donald Trump julisti tammikuussa 2017, muutamaa päivää ennen virkaanastujaisiaan.

Vielä ei muuria ole Meksikon-rajalle noussut, mutta muualle maailmaan esteitä rakennetaan kiihtyvällä vauhdilla. Brittitoimittaja Tim Marshall tutkii uutuuskirjassaan sitä, ovatko muurit aikamme kuva vai onko kyse vain pitkästä jatkumosta.

Kirjan kahdeksan laajan esseemäistä lukua tarkastelevat jakolinjoja geopolitiikan taiturin tarkalla silmällä, historiallista perspektiiviä unohtamatta.

Muurit ovat paitsi fyysisiä esteitä myös — ja ehkä jopa ensisijaisesti — henkisiä rajalinjoja.

Kiinan muurin tarkoituksena oli erottaa sivistynyt maailma barbaareista. Samalla tavalla Trumpin rummuttama rajaeste tavoittelee jakoa amerikkalaisiin ja ei-amerikkalaisiin.

Kyse on ennen kaikkea symbolista. Meksikon-muurin käytännön merkitys jäisi mitättömäksi, kun joka tapauksessa yli kaksi miljoonaa ihmistä ylittää rajan päivittäin virallisten raja-asemien kautta.

Konkreettisten betoni- ja piikkilankaesteiden lisäksi Marshall kiinnittää huomionsa myös ajattelun muureihin. Jos ihmiset ovat kanssakäymisissä vain samanhenkisten kanssa, käynnistyy helposti jako meihin ja niihin. Olipa kyse sitten sambialaisesta luksusasuinalueesta tai brittilähiön sisäänpäin kääntyneestä muslimiyhteisöstä, voivat nämä mielen jakolinjat tuoda yhteiskuntaan epävakautta.

Muureilla on toinenkin puolensa. Marshall huomauttaa, kuinka muurit ovat tietyissä tilanteissa, esimerkiksi Pohjois-Irlannin 1970—80-lukujen levottomuuksissa, olleet perusteltuja aikalisiä.

Tulehtuneessa tilanteessa ne ovat antaneet ihmisille lisäaikaa purkaa mielensä muurit, minkä jälkeen fyysisetkin muurit on voitu kaataa.

Hyvää: Marshallilla on poikkeuksellinen taito olla samaan aikaan analyyttinen ja selkeä.

Huonoa: Oivaltava kirja olisi ansainnut vielä informatiivisemmat kartat.

Erityistä: Pitkä ajallinen perspektiivi antiikin Roomasta ja Kiinan muurista Trumpiin ja Brexitiin.

Luetuimmat