Arvio: Kymi Sinfoniettan konsertissa säväyttivät erityisesti sopraano Emma Bell ja periodisoittimet — Fideliosta kehkeytyikin jännitysnäytelmä

Kymi Sinfonietta: Beethoven – radikaali guru I. Katkelmia Fidelio-oopperasta. Kapellimestari Olari Elts. Solistit sopraano Emma Bell, sopraano Anna-Kristiina Kaappola, tenori Juhan Tralla, baritoni Tommi Hakala ja basso Timo Riihonen. Kuusankoskitalo 16.1.

Jussi Lopperi

Sopraano Emma Bell oli yksi konsertin solisteista.
Sopraano Emma Bell oli yksi konsertin solisteista.

Beethovenin Fidelio sai allekirjoittaneen kiemurtelemaan ikävystyneenä Olavinlinnan puupenkissä 1990-luvun alussa. Muistikuvat pönötyksestä ja tasapaksusta musiikista lensivät romukoppaan, kun Kymi Sinfonietta solisteineen puhalsi teokseen menevän ja ilmeikkään hengen.

Suursäveltäjän vapausooppera soi kapellimestari Olari Eltsin johdolla.

Juoni on oopperakirjallisuudeksi poikkeuksellisen uskottava, kuin nykyajan uutisista: poliittinen vanki riutuu sellissä mielivaltaisen sorron armoilla.

Tarvitaan tukku enemmän ja vähemmän sekavia käänteitä ennen kuin suurin mahdollinen — vapaus — saavutetaan. Kun sekaan vielä heitetään ripaus romanttisia käänteitä, jännittävä synopsis on valmis.

Kaiken tekee todeksi tietenkin Beethovenin musiikki, joka ilmentää upeasti tarinan eri vaiheita jännitteistä uhkaan, rakkaudesta toivoon ja vapauteen.

Periodisoittimilla höystetty Kymi Sinfonietta soi kiintoisasti. Erityisesti luonnontorvet ja -trumpetit sekä puisten huilujen pehmeä sointi ilahduttivat. Puhaltimien tavallista pyöreämpi sointi sai jousiston ajoittain kuulostamaan melko napakalta, mutta kokonaisuus toimi mainiosti.

Mukaansatempaavaa oli myös itse soitanta, joka energisen johtajan hyppysissä oli kautta linjan innostunutta ja herkästi reagoivaa.

Jos orkesteri oli iskussa, sitä olivat myös laulajat. Beethoven ei päästä Fidelion solisteja helpolla. Äärirekisterejä ei kaihdeta ja laulettavaa riittää aarioista ensembleen, tukevalla satsilla.

Mutta hätäkös tässä, kun kehissä on sellainen kaarti kuin tässä konsertissa. Kuuluvuus ja balanssi toimivat hienosti ja tulkinta oli kaikkea muuta kuin staattista tai tasapaksua.

Sopraano Anna-Kristiina Kaappola lauloi eleettömän helposti heleän ja kirkkaan Marzellinen. Timo Riihosen basso soi upean lämpimästi vanginvartija Roccona. Baritoni Tommi Hakalan korsto Don Pizarro oli todellinen lavaketun esitys. Kahdessa roolissa urakoinut tenori Juhan Tralla lauloi väkevästi niin vanki Florestanin kuin portinvartija Jaquinon osat.

Kaiken henkenä loisti oopperan pääroolin Leonoren laulanut sopraano Emma Bell, jonka syväsointinen ääni ja ilmeikäs esiintyminen olivat hykerryttävää seurattavaa.

On yllättävää, miten hyvin kokonaistaideteokseksi tarkoitettu ooppera toimi, vaikka siitä oli riisuttu lähes kaikki näyttämölliset elementit.

Pienet toiminnalliset ratkaisut olivat oivaltavia. Toteutuksessa hyödynnettiin esimerkiksi luonnollista akustiikkaa, kun Leonore ja vanginvartija laskeutuivat Kuusaa-salin rappusia kuin vankityrmään.

Don Pizarro toki olisi voinut vetäistä taskustaan ihan oikean tikarin selvittäessään juoniaan vanginvartija Roccolle. | Päivi Stenvall

Hyvää: Tässä konsertissa kaikki…

Huonoa: … vaikka Fidelion upeat kuoro-osuudet jäivät nyt kuulematta.

Erityistä: Fidelion konserttiversio avasi Kymi Sinfoniettan Beethovenin 250-vuotisjuhlakauden.