Meripäivät julkisti esiintyjiä: Elastinen, Anssi Kela, Vesta, Tuure Kilpeläinen, Olavi Uusivirta, Roope Salminen & Koirat, Atomirotta

Elastinen esiintyy Kotkan Meripäivillä lauantaina.
Elastinen esiintyy Kotkan Meripäivillä lauantaina.

Kotkan Meripäivät on julkistanut liudan tämän kesän tähtiesiintyjistään. Kantasataman Välilaiturilla sijaitseva V2-areena on tulevana kesänä Meripäivien pääkonserttipaikka.

V2-areenalla kuullaan perjantaina ja lauantaina kotimaisen musiikin kovia nimiä kuten Elastinen, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani, Roope Salminen & Koirat, Anssi Kela ja Vesta.

Suomalaisten suurimpiin kestosuosikkeihin lukeutuva Anssi Kela suuntaa tänä kesänä pitkästä aikaa Suomen festarilavoille yhtyeensä kanssa ja hänet nähdään myös Meripäivien perjantai-illassa.

Perjantaina lavalle nousee myös Vuoden tulokas -Emmalla palkittu Vesta.

Meripäiväperjantaita tähdittää myös suomalaisen rockin kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva Olavi Uusivirta. Perjantain ohjelmassa on lisäksi myös erikoiskeikka, josta tiedotetaan myöhemmin lisää.

Roope Salminen ja koirat esiintyy Kotkan Meripäivillä.
Roope Salminen ja koirat esiintyy Kotkan Meripäivillä.

Elastinen lauantain pääesiintyjä

Lauantaina lavalle nousevat Elastinen, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani sekä keikkatauolta palannut Roope Salminen & Koirat.

Menoa ja meininkiä ei puutu myöskään rokkia, räppiä ja punkkia yhdistelevältä Atomirotalta.

Paikallista väriä V2 areenalle tuo upea viidestä loistavasta laulajasta ja kahdeksanhenkisestä superbändistä koostuva Spice Up Your Life -tribuuttibändi, joka herättää eloon Spice Girlsin parhaimmat kappaleet suurella sydämellä ja alkuperäisesityksiä kunnioittaen.

Meripäivät järjestetään tänä kesänä 25.— 28. heinäkuuta ja tapahtuma saa seurakseen Puuvenemessut, jotka järjestetään 24.—27. heinäkuuta.

Lipunmyynti konsertteihin alkoi tänään torstaina 21.2. kello 9 Tiketissä.

Vesa Moilanen

Anssi Kela esiintyy Kotkan Meripäivillä perjantaina.
Anssi Kela esiintyy Kotkan Meripäivillä perjantaina.

V2-areenan päiväkohtainen ohjelma

Perjantai 26. heinäkuuta

Anssi Kela

Vesta

Olavi Uusivirta

+ erikoiskeikka, julkaistaan myöhemmin

Lauantai 27. heinäkuuta

Elastinen

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani

Roope Salminen & Koirat

Atomirotta

Spice Up Your Life -tribuuttibändi