Kouvolalainen perhe kertoo, miksi näytelmä päihittää ruutuajan ja miksi lasten kanssa on hyvä käydä jälkipeli

Lastenteatteri: Heini Nikanderin mielestä teatteriesitys tempaisee sisälle äänimaisemaan ja visuaalisuuteen aivan eri tavalla kuin mikään, mitä seurataan ruudun välityksellä.

Lumikki Haaja

Heini Nikander ja Simo Nykänen sekä lapset Aapo ja Lilia ovat kaikki teatterifaneja.
Heini Nikander ja Simo Nykänen sekä lapset Aapo ja Lilia ovat kaikki teatterifaneja.

Joskus voi käydä niin, että rakkauden kohde on tavoittamaton. Jopa mielikuvituksen tuote.

Näin kävi kouvolalaiselle Aapo Nykäselle, joka rakastui näytelmän roolihahmoon.

Viime syksynä neljävuotias Nykänen kävi vanhempiensa kanssa katsomassa Kouvolan teatterin Peter Panin. Kun näyttämölle nousi Tiikerililja (Satu Taalikainen), pieni katsoja oli saman tien myyty.

– Kävimme katsomassa näytelmän lopulta ehkä kolme kertaa. Aapo puhuu Tiikerililjasta edelleen, kyselee hahmosta ja toistelee tämän vuorosanoja, Nykäsen äiti Heini Nikander kertoo.

Nykäsellä kävi näytösten päätyttyä aikamoinen tuuri. Äidin ystävä piipahti teatterin järjestämällä kirpputorilla ja osti pojalle Tiikerililjan käyttämän koristeellisen farkkuliivin.

Myös Kotkaan ja Tampereelle

Heini Nikander ja hänen puolisonsa Simo Nykänen pitävät teatteria niin tärkeänä kokemuksena lapsilleen, että he tekevät katsomoretkiä Kouvolan lisäksi Kotkaan.

Nikander on käynyt lisäksi perheen vanhemman lapsen, nyt yhdeksänvuotiaan Lilian kanssa useita kertoja teatterissa Tampereella.

– Ihan ensimmäisenä kävimme katsomassa siellä Ihmemaa Ozin. Lilia tykkäsi. Hän muistaa yhä, miten esityksen paha noita katosi, kun tämän päälle heitettiin vettä.

Vakiokohde on ollut myös Kuusankoskella järjestettävä lasten teatteritapahtuma Kuulas, joka toteutuu tällä viikolla poikkeuksellisesti yksipäiväisenä.

Katja Juurikko

2703 Peter Pan _5.jpg

Näytelmän jälkeen jälkipeli

Simo Nykänen sanoo, että lasten kanssa on tärkeää käydä niin sanottu jälkipeli.

– Näytelmistä jää usein vahvoja mielikuvia, joita sitten puhutaan auki. Lapset muistelevat mieleen jääneitä kohtauksia, ja jos jokin on tarjonnut ihmetystä, olemme tilanteita heille selittäneet.

Nykänen nostaa esimerkiksi jo aiemmin mainitun Peter Panin. Lapsista pienempi ihmetteli, miksi krokotiilin saapuessa näyttämölle siitä kuului tik tak -ääni.

– Selitin, että se oli nielaissut Kapteeni Koukun kellon.

Lapset toistavat esitystä leikeissään

Heini Nikanderin mielestä on äärimmäisen hyödyllistä viedä lasta teatteriin. Hänen mukaansa esitys tempaisee sisälle äänimaisemaan ja visuaalisuuteen aivan eri tavalla kuin elokuva tai mikään, mitä seurataan ruudun välityksellä.

– Minua mietityttää ruutuaika, ihan niin kuin muitakin vanhempia. Tuntuu hyvältä, että teatterissa ollaan ihmisten kanssa, kaikki läsnä vuorovaikutuksessa keskenään, yleisö ja esiintyjät. Välissä ei ole mitään välinettä, joka tuottaa sen materiaalin.

Parhaassa tapauksessa katsojasta tulee osa esitystä.

Miten tämä näkyy sitten lapsessa? Nikander sanoo huomanneensa, että teatterissa käytyään lapset toistavat esitystä leikeissään.

Teatterissa ollaan ihmisten kanssa, kaikki läsnä vuorovaikutuksessa keskenään. — Heini Nikander

– He leikkivät näytelmän hahmoja, kehittävät omia uusia tarinoita ja lauluja ja tekevät piirroksia aiheesta.

Kuulas

Teatteri Sydänkäpy, Teatteri Quo Vadis ja TTT tuovat Kuulakseen Otso Kauton ohjaaman Feerin.
Teatteri Sydänkäpy, Teatteri Quo Vadis ja TTT tuovat Kuulakseen Otso Kauton ohjaaman Feerin.

Koko remmi näyttämöllä

Nikanderin ja Nykäsen perhe on noussut itsekin näyttämölle. Viime kesänä "koko remmi" oli mukana Tirvan nuorisoseuran kesäteatterin Onnen maa -näytelmässä.

Nykänen on harrastanut teatteria alakouluikäisestä saakka ensin Tirvalla ja myöhemmin Valkealan kesäteatterissa ja Kuusankosken teatterissa.

Myös Heini Nikander löysi teatterin jo lapsena, kun katsomoon häntä veivät äiti ja kummitäti. Jälkimmäinen näytteli Kuusankosken teatterissa.

– Seitsemänvuotiaana menin itse Kuusaalle teatteriin taiteen perusopetuksen ryhmiin. Se on ollut pohja sille, että teen yhä töitä asian parissa.

Nikander on opiskellut Tampereen yliopistossa puhetekniikkaa ja vokologiaa ja erikoistunut näyttelijän äänenkäyttöön. Hän opettaa puhetta tuntiopettajana näyttelijäopiskelijoille Teatterikorkeakoulussa, Lahden kansanopistossa ja Laajasalon opistossa.

Nykänen luonnehtii itseään "jäykänkankeaksi insinööriksi".

– Teatteri tuo työlle hyvää vastapainoa.

Juha Lahtinen

Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset sai ensi-iltansa Kotkassa viime vuonna.
Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset sai ensi-iltansa Kotkassa viime vuonna.

Kuulaksessa kolme teosta

Syyskauden lastenteatteriohjelmisto näyttää muun muassa tältä.

Kuulas-teatteritapahtumassa ensi sunnuntaina on luvassa kolme teosta: kolmen teatterin yhteistuotanto Feeri sekä Hölmöläisiä ja Muumiperheen lauluretki -konsertti.

Feeri on yöllinen seikkailusatu, joka opettaa katsomaan asioita myös toisen silmin. Hölmöläisiä kertoo ihmisistä, jotka tekevät eivätkä suuremmin tuumaile.

Muumiperheen lauluretki -konsertti tuo näyttämölle Eija Ahvon, Marcus Bäckmanin ja Soili Perkiön.

Kouvolan teatterissa saa viimein ensi-iltansa Anna Krogeruksen käsikirjoittama, klassikkosatuun perustuva Adalmiinan helmi, jonka oli määrä nousta näyttämölle alun perin keväällä.

Etsivätoimisto pyörii perjantaihin saakka

Kotkan kaupunginteatterissa pääsee näkemään kaksikin koko perheen teosta.

Tunnettuihin lastenkirjoihin perustuva Lasse-Maijan etsivätoimisto pyörii vielä tämän viikon perjantaihin saakka kaupunginteatterin ja Kotkan nuorisoteatterin yhteistyönä.

Näyttämölle palaa Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset, jossa Kattilakosken perheen mökkiloma saa odottamattoman käänteen.

Lahden kaupunginteatterissa taas seikkailee Astrid Lindgrenin teoksista tuttu Katto-Kassinen.

Tänä syksynä

Koko perheen esityksiä

Lasten teatteritapahtuma Kuulas: Teatteri Sydänkäpy, Teatteri Quo Vadis ja Tampereen Työväen Teatteri: Feeri. Ikäsuositus 3+. Pukinmäen Taidekoulut, Helsinki: Hölmöläisiä. Sopii kaikenikäisille. Eija Ahvo, Marcus Bäckman ja Soili Perkiö: Muumiperheen lauluretki -konsertti. Sopii kaikenikäisille. Kuusankosken Taideruukki 20.9.

Kotkan kaupunginteatteri: Lasse-Maijan etsivätoimisto. Näytöksiä 18.9. saakka. Sopii kaikenikäisille. Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset. Näytöksiä 19.9. lähtien. Ikäsuositus 5+

Lahden kaupunginteatteri: Katto-Kassinen. Näytöksiä 19.12. saakka. Ikäsuositus 6+

Kouvolan teatteri: Adalmiinan helmi. Ensi-ilta 19.12. Ikäsuositus 4+

Uusimmat uutiset

Kommentoidut