Kouvolalainen valokuvaaja Viivi Häkkinen keräsi vuosien ajan kuolleita eläimiä ja kuvasi ne kuin ihmisvainajat

Valokuviin voi tutustua näyttelyssä Kouvola-talon Poikilo-galleriassa.

Lumikki Haaja

Medianomiksi Kyamkista valmistunut Viivi Häkkinen työskentelee tätä nykyä liikkuvan kuvan parissa. Hän antoi näyttelylleen nimen lempikukkiensa lemmikkien mukaan. Niiden englanninkielinen nimi on forget-me-not. Nimikkoteos, seinällä näkyvä sinisorsataulu, on omistettu Häkkisen ystävälle.
Medianomiksi Kyamkista valmistunut Viivi Häkkinen työskentelee tätä nykyä liikkuvan kuvan parissa. Hän antoi näyttelylleen nimen lempikukkiensa lemmikkien mukaan. Niiden englanninkielinen nimi on forget-me-not. Nimikkoteos, seinällä näkyvä sinisorsataulu, on omistettu Häkkisen ystävälle.

Viivi Häkkiselle oli heti selvää, että kuollut sinisorsa olisi kuvattava hänen lempikukkiensa, sinisten lemmikkien kanssa. Mäyrästä taas välittyi lapsenomaisuus, sen hän pukisi ristiäistyyliseen asuun. Oravanpoikaselle Häkkisen isoäiti Salme Kaitila virkkaisi mekon. Entä metsäjäniksen pää? Se voisi nousta hatusta.

Kouvola-talon Poikilo-galleriassa avautuu tänään tiistaina poikkeuksellinen valokuvanäyttely. Teoksissa on kuolleita eläimiä, joista osan Viivi Häkkinen on ikuistanut ihmisvainajien tapaan: kauniisti puettuina, kukkien ympäröiminä.

Mallina post mortem -kuvat

Kouvolalaissyntyinen Häkkinen (s. 1985) sai ideansa post mortem -valokuvista, jotka olivat muodissa 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuvuosikymmeniin. Tuolloin oli tapana otattaa muistokuva vastikään kuolleesta läheisestä.

Perinne oli vahva etenkin Englannissa. Suomessa monesta suvusta löytyy ainakin kuvia, joissa hautajaisväki poseeraa avoimen arkun ääressä.

— Moni kokee ne kuvat nykyään kammottavina. Suhteemme kuolemaan ja vainajiin on muuttunut radikaalisti lyhyessä ajassa, Häkkinen sanoo.

Post mortem -kuvat auttoivat käsittelemään kuolemaa, joka näyttäytyi sata vuotta sitten erilaisena kuin nyt. Moni kuoli nuorena, ja kuolema kohdattiin usein kotona. Kotona vainaja myös pestiin ja puettiin. Sitten sukulaiset, ystävät ja kyläläiset tulivat jättämään jäähyväiset.

— Nykyään vainajat ovat ruumishuoneissa ja kappeleissa. En tiedä, kuinka paljon ihmiset käyvät heitä siellä katsomassa.

Suhteemme kuolemaan ja vainajiin on muuttunut radikaalisti lyhyessä ajassa.

Kuvat ovat osa surutyötä

Häkkisen ystävä menehtyi keväällä 2014. Se oli alkusysäys hänen Forget Me Not - eli Älä unohda minua -valokuvausprojektilleen.

— Jokainen kuva heijastaa jotakin kohtaa surutyössäni.

Surutyö jatkuu, mutta kuvausprojekti on valmis. Se koostuu lähes 40 teoksesta, joista Kouvolan-näyttelyssä on mukana 26.

Häkkinen sai apua monilta tahoilta, joihin hän oli ottanut yhteyttä heti projektia käynnistäessään. Kun villieläinhoitolaan tuotu orava menehtyi, Häkkiselle soitettiin. Kun hänen isänsä Ari Häkkinen oli tekemässä luontodokumenttia Vaasassa, isä näki tienposkessa yliajetun mäyrän ja otti sen kyytiinsä.

— Sinisorsan, josta aiemmin kerroin, minulle toimitti eräs metsästäjä. Hän oli löytänyt sorsan kuolleena kaislikosta.

Häkkinen itse ajeli eri puolilla Kouvolaa ja valikoi kyytiinsä kuolleina löytämiään eläimiä. Kolmen vuoden ajan autossa oli aina jätesäkkejä ja kumihanskoja. Kotona odotti kaksi pakastinta.

— Lain mukaan kuollut eläin on tien omistajan omaisuutta, mutta ainahan ne eläimet jäävät toisten eläinten syötäväksi. Mielestäni en tehnyt suurta rikosta poimiessani niitä mukaan.

"Miksi sallimme meille rakkaat rituaalit vain omalle lajillemme?"

Viivi Häkkinen

Teos Old news. Monissa Häkkisen kuvissa kuolema näyttäytyy rauhallisena ja unen kaltaisena.
Teos Old news. Monissa Häkkisen kuvissa kuolema näyttäytyy rauhallisena ja unen kaltaisena.

Häkkinen on kuullut kommentteja, joiden mukaan on epäkunnioittavaa pukea eläin vaatteisiin ja ylipäänsä kuljettaa se luonnosta pakastimen kautta kuvattavaksi.

Hän sanoo, että lopputulos päinvastoin arvostaa eläimiä, joilla ihminen ei normaalisti ehkä näe mitään arvoa.

— Kun tutustuin post mortem -kuviin, mietin, miksi sallimme meille rakkaat rituaalit vain omalle lajillemme, vaikka olemme kaikki samaa systeemiä, hän sanoo.

Häkkinen kertoo käsitelleensä eläimiä kunnioittavasti ja haudanneensa ne kuvaamisen jälkeen.

Kuvat esittävät kysymyksiä

Valokuvateokset ovat olleet esillä tätä ennen Helsingissä. Häkkisen mukaan katsojat — myös lapset — ovat olleet kiinnostuneita ja vaikuttuneita.

— Se, miten ihminen katsoo näitä kuvia, heijastaa sitä, miten hän suhtautuu kuolemaan. Olen saanut käydä yleisön kanssa upeita keskusteluja elämän tarkoituksesta.

Hän korostaa, että hänen tekemänsä kuvat eivät ole vastauksia, vaan ne esittävät kysymyksiä.

Forget Me Not Kouvola-talon Poikilo-galleriassa 1.4. saakka. Kaikille avoimet avajaiset 6.3. kello 14—18.

Luetuimmat