Uutisanalyysi: Museo ei voi säästää loputtomiin — Henkilökunnan määrä vaikuttaa valtion tukieuroihin

Poikilo-museoissa on kokoluokassaan poikkeuksellisen vähän henkilökuntaa. Kouvola käyttää museotoimintaan muutenkin vähemmän euroja kuin verrokkikunnat.

Jussi Lopperi

Kouvolan kokoinen kaupunki tarvitsee Anu Kasnion mukaan oman museon: ”Me olemme olemme Kouvolan muisti. Jos me emme talleta kouvolalaista historiaa tai pohjoiskymenlaaksolaista taidetta, sitä ei tee kukaan muu.”
Kouvolan kokoinen kaupunki tarvitsee Anu Kasnion mukaan oman museon: ”Me olemme olemme Kouvolan muisti. Jos me emme talleta kouvolalaista historiaa tai pohjoiskymenlaaksolaista taidetta, sitä ei tee kukaan muu.”

Poikilo-museoiden johtaja Elina Bonelius siirtyi vuoden alussa Vaasan kaupungin museotoimenjohtajaksi. Kouvolan Sanomille antamassa lähtöhaastattelussaan hän totesi seuraavaa: ”Tilastollisesti ajateltuna yksi Poikilo-museoiden työntekijä vastaa kolmea työntekijää jossain toisessa ammattimuseossa.”

Bonelius ei ole vielä saanut seuraajaa. Museonjohtajan tehtäviä hoitaa museon intendentti, vt. museonjohtaja Anu Kasnio.

Uudistettu museolaki tulee voimaan vuoden 2020 alusta. Valtion jakama rahasumma määräytyy sen mukaan, kuinka monta museoalan ammattilaista yksikössä työskentelee. Mitä enemmän porukkaa, sitä enemmän rahaa.

Moises Garibay

Vedet ovat valuneet Kouvola-talon katon läpi museon tiloihin useita kertoja. Arkistokuva.
Vedet ovat valuneet Kouvola-talon katon läpi museon tiloihin useita kertoja. Arkistokuva.

Rahaa ei tule enää automaattisesti

Ennen uudistusta museo on pysynyt automaattisesti valtionosuusjärjestelmässä, jos se on sinne kerran päässyt. Vuonna 2018 Poikilo-museot saivat valtionosuuksia kuuden henkilötyövuoden verran, yli 147 000 euroa.

Nyt rahaa pitää hakea aina uudestaan neljän vuoden välein. Rahoituspäätökset julkistetaan tämän syksyn aikana.

Anu Kasnion mukaan Kouvola täyttää henkilöstövaatimukset toistaiseksi — mutta vain juuri ja juuri. Tällä hetkellä museolla on kahdeksan vakituista ja kolme määräaikaista työntekijää.

Yksi vakituinen työntekijä jäi tänä vuonna eläkkeelle. Hakuprosessia pestin täyttämiseksi ei ole käynnistetty.

Kouvolan liikunta- ja kulttuurijohtajan Vesa Toikan mukaan museonjohtajan virka tulee sisäiseen hakuun syksyn aikana. Hän muistuttaa, että jos kulttuurilaitoksissa säästetään vähentämällä henkilöstöä, kaupungin saamat tulot vähenevät samassa suhteessa.

Lumikki Haaja

Intendentti Anu Kasnio on toiminut vt. museonjohtajana vuoden alusta. Arkistokuva.
Intendentti Anu Kasnio on toiminut vt. museonjohtajana vuoden alusta. Arkistokuva.

Poikilossa muita vähemmän työntekijöitä

Kouvolan museopalvelut on tehnyt selvityksen Poikilo-museoiden henkilöstöresursseista. Verrokkikaupungeissa toimii Kouvolan lailla sekä taidemuseo että kulttuurihistoriallinen museo.

Kaupungit ovat Hyvinkää, Hämeenlinna, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli ja Kotka, jossa toimii Kymenlaakson museo. Kouvolan asukasluku oli vertailuryhmän toiseksi suurin, noin 83 000, kun Lahdessa asukkaita on noin 120 000.

47 000 asukkaan Hyvinkää ja Kouvola kisaavat keskenään häntäpään paikasta.

Poikilo pyörii pienellä porukalla. Henkilötyövuosina luku on Kouvolassa 10,4. Hyvinkäällä se on 11,2. Tilannetta voi verrata Lahteen (42,1), Hämeenlinnaan (30,6), Lappeenrantaan (23,7) tai Mikkeliin (11,9) — joista viimeisessä on muuten noin 30 000 asukasta vähemmän kuin Kouvolassa.

Jussi Lopperi

Poikilo-museoilla on tallessa noin 35 000 esinettä ja 120 000 valokuvaa. Arkistokuva.
Poikilo-museoilla on tallessa noin 35 000 esinettä ja 120 000 valokuvaa. Arkistokuva.

Kouvola käyttää vähän rahaa museotoimintaan

Suomen Kuntaliitto julkaisi viime vuonna Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV -raportin. Se esitteli kulttuuritoiminnan kustannuksia 24 kaupungissa vuonna 2016.

Kouvola käytti verrokeista toiseksi vähiten rahaa (12,60 euroa asukasta kohti) museotoimintaan. Eniten rahaa kulutti Tampere (59,90). Kotkan euromäärä oli Kouvolaan verrattuna yli kolminkertainen (46,3).

Poikilo-museoiden budjetti on tänä vuonna noin 1,1 miljoonaa euroa. Kouvolan kaupungin säästökuurin takia kaikille pakolliset kahden prosentin säästöt ovat tarkoittaneet museon budjetissa noin 32 000 euroa.

Ne on Kasnion mukaan vähennetty markkinointikuluista, marraskuussa alkavan Kartanoiden Kouvola -näyttelyn sisällöstä ja siitä, että taidetekstiilejä ei lähetetty säilytykseen Vantaalle.

Moises Garibay

Kouvola-talon kattoremontti alkoi tänä vuonna. Arkistokuva.
Kouvola-talon kattoremontti alkoi tänä vuonna. Arkistokuva.

Näyttelykierto kaupunginmuseossa hidas

Museoviraston museotilasto.fi-palvelun mukaan Poikilo-museoissa tilastoitiin viime vuonna 5 500 maksettua käyntiä. Hyvinkäällä niitä oli 3 200, Mikkelissä 13 000 ja Lappeenrannassa 15 000. Lahdessa museokäynnistä maksettiin 47 000 kertaa.

Luvut eivät ole yhtä kuin kävijämäärät. Moni museo myy yhdistelmälippuja, joilla pääsee moniin eri kohteisiin. Ilmaiskäyntejä kertyy pääsymaksullisissa museoissakin paljon. Poikilon ovet aukeavat ilmaiseksi alle 18-vuotiaille.

Poikilossa vierailee vuosittain noin 12 000—15 000 ihmistä. Kasnion mukaan tänä vuonna kävijöitä on ollut enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Maksetut käynnit kertovat jotakin sisään tulevasta rahasta. Jos maksavia kävijöitä ei ole, rahaakaan ei tule.

Kävijämääriin vaikuttavat mainostukseen käytetty raha, näyttelyiden sisältö — ja niiden vaihtuvuus.

Taidemuseossa järjestetään kolme näyttelyä vuodessa. Kouvola voi ylpeillä olevansa Kymenlaakson ainoan ammatillisesti johdetun taidemuseon koti.

Kaupunginmuseon näyttelyiden kierto on hidas, peräti kaksi vuotta. Museovieraista suurin osa on kouvolalaisia, osa heidän vieraitaan. Harva kaupunkilainen jaksaa käydä samassa näyttelyssä montaa kertaa.

Kasnio toivoo, että näyttely vaihtuisi vuosittain, mutta nykyisellä henkilöstöllä kahden vuoden kiertokin on jo kova ponnistus.

Jussi Lopperi

Kuraattori Derek Fewster ja Mari Lehtosalo esittelevät kaupunginmuseon Myytinmurtajia ja matkantekijöitä -näyttelyä, joka on auki vielä 13. lokakuuta saakka.
Kuraattori Derek Fewster ja Mari Lehtosalo esittelevät kaupunginmuseon Myytinmurtajia ja matkantekijöitä -näyttelyä, joka on auki vielä 13. lokakuuta saakka.

Tällä vuosikymmenellä tapahtunutta

Vuoden 2012 museoverkkopäätöksen jälkeen moni museo Kouvolassa sulki ovensa. Kahdeksan paikallismuseon toiminta päättyi vuonna 2012, ja museokokoelmat siirrettiin kaupunginmuseon kokoelmakeskukseen.

Vuonna 2015 Kouvola-talossa avautuivat uuden, remontoidun kaupunginmuseon näyttelytilat. Opetus- ja kulttuuriministeriön avustus kattoi kolmasosan 1,5 miljoonan euron remontista.

Poikilo-museot sijaitsevat Kouvola-talossa, jonka pitkäaikainen ongelma on vuotava katto. Kattoremontti alkoi tänä vuonna. Kaupunginmuseon kattoa korjataan parhaillaan, taidemuseon puoleisen päädyn korjaus alkanee ensi keväänä.

Museoverkkoselvityksen jälkeen lopetettujen museoiden kokoelmat ovat täyttäneet varastotilat piripintaan.

Luetuimmat