Teatteriarvio: Kouvolan keskustassa harrastetaan pitkästä aikaa kesäteatteria — Se on hyvä ja huono juttu: Riku Myller kantaa hienosti ihan tavallisen kaverin tarinan Joojan näytelmässä

Jooja: Se on Niemiin moro! Käsikirjoitus työryhmä. Ohjaus ja useita rooleja Eveliina Lätti. Musiikin sävellys, sanoitus, sovitus ja ohjaus Juho Lätti. Lavastus Elina Winne. Rooleissa Riku Myller (Niemiin), Matti Olenius (Mullqvist ja muita rooleja). Ensi-ilta Kouvola-talon ulkoilmanäyttämöllä 12.7.

Elina Winne

Lapsuus oli ihan tavalliin
ja hyvä kertoilee Niemiin. Kuvassa Riku Myller.
Lapsuus oli ihan tavalliin ja hyvä kertoilee Niemiin. Kuvassa Riku Myller.

Keskustassa näytellään taas pitkän tauon jälkeen. Hyvä ja huono juttu.

Hyvä, että Kouvolan Kouvolassakin harrastetaan kesäteatteria. Huono, koska paikka on huono. Ympäristö häiritsee.

Autot kiihdyttelevät, hälytysajoneuvo ulvoo, ohikulkijat kuikuilevat uteliaina katsomoon. Ensi-illassa näytelmään keskittymistä hajotti vielä vasemmassa sisääntulossa partioiva keltaliivinen järjestysmies.

Katsojan huomion suuntaaminen ja kiinnostuksen ylläpitäminen on tarkkaa säätöä.

Niemisen elämän käsikirjoitus on syntynyt työryhmän improvisoinnin pohjalta. Kouvolan seudun murretta ei käytetä kuin päähenkilön nimessä.

Niemiin on joviaali putkimies, joka kohtaa pääosin vahvasti karrikoituja hahmoja. Tämä vastakohta-asettelu voidaan toki perustella päähenkilön minämuotoisella kerronnalla.

Riku Myller kantaa hienosti ihan tavallisen kaverin tarinan. Yleisökontakti toimii eikä hän pyyhkiydy ilmaisussaan muiden roolien kohkaamiseen mukaan.

Ohjaaja Eveliina Lätti hoitelee lukuisia nais- ja muutamia miesroolejakin. Matti Oleniuksen kontolle jää vähän svenskaa taalaava Mullqvist — nimensä mukainen naapuri sekä useita muita rooleja. Nämä kaikki hän hoitelee hyvin.

Ongelmana on se, että ohjaaja joutui kai olemaan jatkuvasti lavalla myös harjoituksissa. Kokonaisuuden hallinta on silloin vaikeaa. Seurauksena on tasatempoisuutta, epäloogisia liikeratoja ja harmillisia suvantoja.

Useammasti häkellyin, kun näyttelijä porhalsi kohtauksesta ulos sisätilaksi mieltämästäni kohdasta ”seinän läpi” eikä ovesta, vaikka olikin edelleen roolissa. Toki lavastus on karsittu ja tilat viitteellisiä, mutta sitä tarkempi voisi olla mielikuvien todellisuudesta. Illuusio särkyy helposti.

Elina Winnen lavastus itsessään oli toimiva ja antoi hyvän tuen näyttelijäntyölle.

Tasatempoisuutta tuottivat esimerkiksi säestetyt kohtausvaihdot, jotka tuntuivat venyvän. Se, että Eveliina Lätti veti suurimman osan rooleistaan läpi energisesti elehtien ja hirmuvauhtia kimittävää puhetekniikka käyttäen, ei vielä luo esitykseen dynamiikkaa. Lavalta työskentelevä ohjaaja ei näe kokonaisuuksia.

Elina Winnen lavastus itsessään oli toimiva ja antoi hyvän tuen näyttelijäntyölle.

Juho Lätin musiikki oli mukavaa, vaikka hiukan tilkuista rakennettua. Laulut irrotettiin kokonaisuudesta. Näyttelijä joutui kannattelemaan ensin pitkän alkusoiton ja säkeistön laulettuaan sitten pitkän välisoiton. Vaikeaa hommaa.

Esittäjälle olisi helpompaa, jos musiikki taittuisi ristileikkauksiin dialogin kanssa. Kunnialla kaikki kuitenkin selvisivät. Vain räppikappaleissa kitara peitti näyttelijän tekstin kuulumattomiin.

Ensimmäisessä finaalilaulussa sai ohjaaja-näyttelijä palauttaa katsojan mieliin hänen esittämänsä roolihahmot. Olisin suonut Oleniukselle saman oikeuden. Lopullisessa finaalikappaleessa referoitiin sitten työprosessi. Ihan mukava idea.

Hauska esitys ansaitsisi enemmän katsojia kuin ensi-illassa oli.

Hyvää: Itse tehty alusta loppuun.

Huonoa: Taas yksi kesänäytelmä, jossa ”ylihauskoja” karrikatyyrejä.

Erityistä: Jooja ponnistaa yrityspohjalta.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut