Kouvolan seudun ammattiopisto Ksao kokosi vaikeuksista huolimatta ensimmäisen taideteollisten alojen näyttelynsä – Jonna Herranen värjäsi näyttelyteoksensa myrkkysienillä ja avokadoilla

Käsityötaitoja on vaikea oppia tietokoneen välityksellä, opettaja Hanna Pulkka sanoo.

Lumikki Haaja

Opettaja Hanna Pulkka tutustuu opiskelijoidensa kokoamaan Kaikesta huolimatta -näyttelyyn
Opettaja Hanna Pulkka tutustuu opiskelijoidensa kokoamaan Kaikesta huolimatta -näyttelyyn

Kouvolan seudun ammattiopiston Ksaon näyttelytilaan on koottu 16:n keväällä valmistuvan opiskelijan teoksia. Yhteisnäyttelyssä Kaikesta huolimatta esillä on koruja, pienesineitä ja käsitöitä.

– Teemme ensimmäistä kertaa osaamisalojen yhteistyönä tällaisen näyttelyn. Törmäytämme eri alat toisiinsa ja hyödynnämme niiden vahvuuksia, aineenopettaja Hanna Pulkka kertoo.

Pulkka työskentelee ammattiopistossa käsityön ohjaamiskoulutuksen vastuuopettajana.

Vuosi on ollut hänen mukaansa haastava. Kevään etäopetusjakso vaati kädentaitojen opettajilta paljon luovuutta.

– Käsityötaitoja ei voi oppia ilman, että niitä harjoittelee käytännössä. Varsinkin, kun kaikilla oppilailla tekniikka ei ole vielä hallussa.

Esimerkiksi puukontekokurssilla ahjot kylmenivät, kun opiskelijat lähtivät kotiin tietokoneiden ääreen. Työ typistyi pelkkään tuotesuunnitteluun.

– Ei taontaa voi harjoitella tietokoneella. Sellaisia sovelluksia ei valitettavasti ole vielä tehty.

Lumikki Haaja

Anniina Salon teki näyttelyyn keraamisen veistoksen ja käsintehdyn kirjan.
Anniina Salon teki näyttelyyn keraamisen veistoksen ja käsintehdyn kirjan.

Jotkin työt onnistuivat kotona

Kaikki tekniikat eivät vaadi erikoislaitteita, joten opiskelijat pystyivät työstämään materiaaleja myös kotona. Oppilaat olivat koulussa tehneet valmiit rungot paperimassatöihin. Myös ompelukurssit suoritettiin kotona.

Linografiasta eli linolevyillä tehtävästä painotekniikasta opiskelijat saivat Teams-sovelluksen kautta etätunteja.

Näyttely saatiin vaikeuksista huolimatta koottua. Siitä tuli sen nimi, "Kaikesta huolimatta". Esillä on muun muassa tauluja, kirjankansia, sormuksia, korvakoruja ja koriste-esineitä.

Sisustusalan opiskelijat ovat tehneet näyttelyn mainosjulisteen, suunnitelleet valaistuksen ja entisöineet näyttelyjalustat. Näytteillä on myös sisustusopiskelijan tekemä puupöytä.

Opiskelijat ovat kertoneet Pulkalle näyttelyn tekemiseen olleen hauskaa ja piristävää vaihtelua. Muut opiskelijat ja heidän työnsä ovat tulleet monille näyttelyn kautta paremmin tutuiksi.

Lumikki Haaja

Hanna-Leena Vuotin verhoteos Kylä on tehty linolevyillä painamalla.
Hanna-Leena Vuotin verhoteos Kylä on tehty linolevyillä painamalla.

Sukkiin väriä rautanauloista ja seitikeistä

Käsityön ohjaustoiminnan linjalta valmistuva Jonna Herranen on erikoistunut neuletuotteisiin ja lankojen kasvivärjäykseen.

Teoksessa Luonnosta raitoihin olevat villalangat Herranen on kuumavärjännyt kasviaineilla kattilassa. Raparperin kuoret ovat antaneet valkoiseen lankaan vaalean beigen värin. Vihreä väri on saatu punasipulin kuorista.

– Värjäämisessä otetaan ensin aines, vaikka sipulin kuoret ja väri keitetään niistä irti. Se haudutetaan liemessä lankaan kiinni.

Saadakseen villasukkiin harmaan värin Herranen on lisännyt liemeen ruosteisia rautanauloja. Hento roosa on saatu avokadosta.

Punertavan sävyn antava verihelttaseitikki on myrkyllinen sieni, jonka Herranen löysi lähimetsästään.

– Oli pieni haaste etsiä niitä.

Inkeroisissa asuva Herranen on opintovapaalla lähihoitajan työstään Ikääntyneiden päiväkeskuksessa. Valmistuttuaan hän toivoo pystyvänsä hyödyntämään oppimiaan taitoja siellä.

– Aloitan tammikuussa Kouvolan kansalaisopiston työharjoittelun. Toivon, että myöhemmin saisin töitä sieltä ja pääsisin pitämään omia kursseja.

Lumikki Haaja

Jonna Herrasen lankateoksessa Luonnosta raitoihin on käytetty kotona tehtyjä kasvivärejä.
Jonna Herrasen lankateoksessa Luonnosta raitoihin on käytetty kotona tehtyjä kasvivärejä.