Tulevaisuudentutkijan mukaan suomalainen kulttuuri muuttuisi ilman maahanmuuttoakin

Kirjastotoimenjohtaja Selja Kunttu, kulttuurin moniottelija Ville Viinikainen ja muusikko Kaarle Viikate pohtivat suomalaisen kulttuurin tulevaisuutta.

Jussi Lopperi, Lukas Pearsall, AJ Savolainen

Selja Kunttu, Ville Viinikainen ja Kaarle Viikate.
Selja Kunttu, Ville Viinikainen ja Kaarle Viikate.

Kulttuurin muutosta ei pidä pysäyttää. Muuten näivettää sen kuoliaaksi.
Näin sanoo Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen varajohtaja Katriina Siivonen.

— Muutos on kulttuurin voima. Museoitakaan ei olisi, jos kulttuuri pysyisi koko ajan samanlaisena.

Puhdasta suomalaista kulttuuria ei ole olemassa. Katriina Siivonen

Suomalaiset ovat ylpeitä muun muassa Jean Sibeliuksesta, Alvar Aallosta ja kultakauden taidemaalareista. Heidän koetaan ilmentävän jotain suomalaisuudesta.

Osa suomalaisista pitää monikulttuurisuutta, siis ulkomaisia vaikutteita uhkana aidolle suomalaiselle kulttuurille.
 
Koko lähtökohta on väärä, Siivonen sanoo.

— Puhdasta suomalaista kulttuuria ei ole olemassa. Suomalainen kulttuuri on ollut globaalissa vuorovaikutuksessa kivikaudelta lähtien. Arkeologisissa kaivauksissa on löydetty piikivestä valmistettuja teräesineitä. Suomen maaperästä ei löydy piikiveä, se on tuontitavaraa.

Tulevaisuudentutkijan mukaan maahanmuuttajat tuovat suomalaiseen kulttuuriin uusia piirteitä, mutta niitä tulisi muutenkin. Suomalaiset keksivät kulttuuriinsa alati uusia asioita.

Toisaalta vaikutteet leviävät muualta maailmasta muun muassa median välityksellä.

Arvokkaan kulttuurin määrittävät muutkin kuin instituutiot

Arvokas, suomalaisuutta ilmentävä kulttuuriperintö on Siivosen mukaan aiemmin määritelty ylempää. Määrittelijöinä ovat olleet kulttuurilaitoksissa toimivat asiantuntijat. He ovat kertoneet kansalle, mikä on arvokasta museoihin talletettua kulttuuriperintöä tai merkittävää taidetta.

Nykynäkemyksen mukaan määrittelyä tehdään monella taholla. Kulttuurilaitokset ottavat entistä enemmän niin sanottuja tavallisia ihmisiä mukaan toimintaansa.

— Näin tapahtuu esimerkiksi yhteisötaiteessa, museoiden työpajoissa ja verkkoympäristöissä, joissa kenellä tahansa on mahdollisuus kertoa omaksi kokemastaan kulttuuriperinnöstä. Sen ansiosta esiin nousee moninaisia ääniä myös siitä, mitä suomalaisuus on.

Aineettoman kulttuurin arvostus nousussa

Siivonen uskoo, että aineettoman kulttuuriperinnön arvo vahvistuu tulevaisuudessa. Tällä perinnöllä tarkoitetaan ihmisten arkista toimintaa ja sitä, millaiset arvot ja merkitykset ihmisten toimia ohjaavat.

Aineeton perintö voi olla esimerkiksi esittävää taidetta, juhlamenoja, erilaisia rituaaleja tai taitoja.

— Nykyisen viestintäteknologian avulla monenlaiset kulttuuriin liittyvät aineettomat piirteet nousevat entistä enemmän keskusteluun. Siten aineettoman perinnön merkitys kansallisen identiteetin luojana nousee tulevaisuudessa.

Suomi on ratifioinut Unescon yleissopimuksen aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta vuonna 2013. Ihmiset voivat kertoa omasta elävästä perinnöstään aineettoman kulttuuriperinnön wiki-sivustolla.

Sopimukseen kuuluu kansallinen luettelo, johon on nostettu Suomessa ilmeneviä perinteitä. Opetus- ja kulttuuriministeriö nimesi vastikään 52 kohteen listalle muun muassa kynttilöiden viemisen hautausmaalle, sienestyksen ja lavatanssit.

Miltä suomalainen kulttuuri näyttää tulevaisuudessa? Mikä säilyy, mikä muuttuu?


Ville Viinikainen
kuvataideopettaja ja kulttuurin moniottelija

”En ole varma, onko täällä ylipäätään minkäänlaista kulttuuria 50 vuoden päästä. Ilmastonmuutos ja hillitön talouskasvu ovat vakavia uhkia koko planeetalle.

Kulttuuri ja taide ovat itsessään hallitsematon luonnonvoima. Ne ovat sidoksissa ajan henkeen ja sen virtauksiin.

Olen surullinen siitä, miten suuri valta-asema viihteellä kulttuurikentässä on. Yleissivistys on henkitoreissaan. Kun on synkkää, porukka haluaa vastapainoksi jotain kevyttä ja helposti pureskeltavaa.

Sen vastapainona erilaiset marginaalikulttuurit nousevat: syntyy pienempiä heimoja, jotka elävät ihan toisenlaisissa maailmoissa.

Yhteisöllisyys on mielestäni tärkeää, ei kansallisuus. Jättömaa oli hieno esimerkki yhteisöllisyydestä. Ihmiset osallistuivat sen tekemiseen hakematta taloudellista voittoa itselleen.

En usko, että teknologia itsessään pelastaa tulevaisuudessa mitään, ellei ihmiskunta kasva henkisesti ihmisen mittaan. Yksi taiteen tehtävistä on ylläpitää avointa keskustelua maailmanmenosta.

Valonkantajia tarvitaan aina — olipa lyhdyssä sitten millaiset linssit tahansa.”

Kaarle Viikate
muusikko

”Cd-levy ei kuole kokonaan koskaan. Sillä tulee aina olemaan oma kannattajakuntansa. Se saattaa joskus tulla takaisin samalla tavalla kuin vinyyli, mutta ei sen laajemmassa mittakaavassa. Musiikin kuuntelu on niin kätevää suoratoistopalveluiden — kuten Spotifyn — kautta.

Kotiolosuhteissa pystyy jo nyt tekemään julkaisukelpoista musiikkia. Julkaisualustoja taas on netin puolella tarjolla useita, eli omaa musiikkia saa entistä helpommin jaettua. Muusikon kannattaa tulevaisuudessakin laittaa askelmerkki niin, että ponnistus osuu suoratoistoalustalle ja siitä etiäpäin.

En osaa ennustaa, millainen suomalainen musiikki on 50 vuoden päästä pinnalla. Mollin määrä tuskin vähenee, koska valon määrä ei tule täälläpäin lisääntymään.

Suomessa on niin erikoisolosuhteet, että suomalaisella musiikilla tulee aina olemaan oma leima karvahatun pesulapussa. Ja se on selkeä rikkaus.”

Selja Kunttu
Kouvolan kirjastotoimenjohtaja

”Kirjastot ovat tulevaisuudessa entistä enemmän viihtymisen ja oleilun paikkoja. Kirjastossa voisi olla viherseiniä ja asiakastilojen keskellä kahvila. Kulttuuritapahtumassa voisi nauttia viinilasillisen.

Yksi tulevaisuuden trendeistä saattaa olla jakamistalous: ihmiset jakavat osaamistaan kirjastossa esimerkiksi erilaisissa työpajoissa. Niissä voisi tehdä vaikkapa käsitöitä tai ehkä kymmenen vuoden päästä käyttää robottia apuna erilaisissa arjen asioissa.

Vaikka tulevaisuuden kirjastot ovat eläväisiä paikkoja, niissä on myös hiljaista tilaa opiskelua ja itsensä kehittämistä varten.

Digitaaliset palvelut paranevat tulevaisuudessa, ja kirjaston aineistoihin pääsee nykyistä paremmin käsiksi omalta laitteelta. Esimerkiksi lehdet, kirjat ja musiikki ovat helposti saavutettavissa sähköisessä muodossa. Kirjastosta voi myös saada monimediasisältöä erilaisten asioiden oppimista varten.

Arvelen, että kirjastot tulevat vielä kymmenen vuoden päästäkin tarjoamaan kaunokirjallisuutta sähköisessä ja painetussa muodossa. Painettu kirja on monille se parhaiten saavutettava, ergonomisin ja tunnepuolella mieluisin käyttöliittymä kirjallisuuteen.”