Waltteri Torikan kaksi konserttia Selänpään asemalla siirtyvät ensi vuoteen – Molemmat konsertit oli loppuunmyyty

Tuija Pauhu

Baritoni Waltteri Torikan oli tarkoitus esiintyä tänä kesänä myös Savonlinnan oopperajuhlilla. Festivaalin ohjelma on siirretty kesään 2021.
Baritoni Waltteri Torikan oli tarkoitus esiintyä tänä kesänä myös Savonlinnan oopperajuhlilla. Festivaalin ohjelma on siirretty kesään 2021.

Oopperalaulajat Waltteri Torikka ja Timo Riihonen sekä pianisti Marko Hilpo eivät esiinny Selänpään asemalla tänä kesänä. Klassisen musiikin konsertit oli tarkoitus pitää alun perin 31. toukokuuta.

Selänpään asemayhdistys ry suunnitteli ensin konserttien siirtoa elokuun alkuun. Yhdistys päätti kuitenkin siirtää konsertit ensi vuoteen yleisön turvallisuuden vuoksi.

Asemayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Erkki Seppälä kertoo, että suuren yleisön konsertit aseman pienissä sisätiloissa olisivat olleet liian suuri riski. Molemmissa konserteissa olisi ollut erikseen 160 kuulijaa.

Liput konsertteihin oli varattu loppuun, mutta niitä ei oltu vielä lunastettu. Seppälän mukaan yhdistys todennäköisesti päättää pitää varaukset tallessa.

– Tämän vuoden konserttiin lipun varanneet pääsevät ensisijaisesti ensi vuoden konserttiin, jos he niin haluavat.