Kouvolassa saa perjantaina ensi-iltansa kolme neljän tähden elokuvaa, joukossa Jasper Pääkkösen tähdittämä BlacKkKlansman — Lue tästä ensi-ilta-arviot

David Lee

Jasper Pääkkönen näyttelee Ku Klux Klaanin jäsentä Spike Leen uudessa, tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa.
Jasper Pääkkönen näyttelee Ku Klux Klaanin jäsentä Spike Leen uudessa, tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa.

Vihan historia — ja tulevaisuus?

BlacKkKlansman (Yhdysvallat, 2018).

Ohjaus: Spike Lee. Käsikirjoitus: Charlie Wachtel, David Rabinowitz, Kevin Willmott, Spike Lee perustuen Ron Stallworthin kirjaan.

Rooleissa: John David Washington, Adam Driver, Laura Harrier, Topher Grace, Jasper Pääkkönen, Ryan Eggold, Ashlie Atkinson.

Kesto: 135 min. K12.

Poliisina 1970-luvun Colorado Springsissä toiminut Ron Stallworth (John David Washington) — mustaihoinen mies — onnistui soluttautumaan keskelle paikallista Ku Klux Klaanin osastoa ja luomaan lämpimän yhteyden rasistisen järjestön pääjohtajaan David Dukeen (Topher Grace).

Tietenkään Stallworth ei voinut näyttää omaa naamaansa klaanilaisille. Kaikki puhelimen ulkopuolella tapahtuva kommunikointi tapahtui toisen peitepoliisin Flip Zimmermanin (Adam Driver) kautta.

Washingtonin ja Driverin lisäksi Jasper Pääkkösen rooli on varmasti elokuvan merkittävin. Pääkkönen pääsee kenties kanavoimaan Viikingit-sarjan kokemuksiaan nostaessaan pintaan murhanhimoisen rasistin karikatyyrimaisempia puolia.

Elokuvan edetessä Pääkkösen näyttelemän Felixin ja tämän vaimon (Ashlie Atkinson) outo, herkkä ja paljolti muukalaisvihaan perustuva rakkaustarina pääsee esille. Se tekee vihasta yhä hyytävämmän.

Tarina on niin hurja ja pureutuu niin syvälle yhdysvaltalaiseen rasismiin, että elokuvalle voi oikeastaan olla vain yksi ohjaaja: vuosikymmeniä afroamerikkalaisen sielun tulkkina toiminut Spike Lee.

Lee ei peittele tarinan yhteyksiä nykypäivän tapahtumiin. Hän jopa lyö ne elokuvan lopussa kivuliaasti katsojan kasvoille.

Paljon hienovaraisemmin Lee punoo mukaan kritiikkiä Yhdysvaltojen vääristynyttä historian narratiivia kohtaan. Syyllisinä ovat usein olleet klassikkoina pidettävät elokuvat ongelmallisine perspektiiveineen.

Hollywood nosti koko viime vuosisadan ajan sisällissodan tarinoissa Etelävaltiot sankarilliseen valoon. Esimerkkeinä Lee näyttää osia Tuulen viemää - ja Kansakunnan synty -elokuvista.

Lee on taitava herättämään provokatiivisia ajatuksenjuoksuja käyttäen hyväkseen räikeitä vastakkainasetteluja ja moitteetonta tyylitajuaan. Valitettavasti tämän kaiken keskellä elokuvalle tärkeä poliisijännärin elementti jää melko pliisuksi.

Elokuvan tunteellinen ydin on sidottu syvästi amerikkalaisuuteen, mutta myös suomalainen katsoja voi tuntea elokuvan tavoitteleman vaikutuksen, koska Lee kerronnallaan lähestulkoon pakottaa empatiaan.

NELJÄ TÄHTEÄ

Hyvää: Tyylikäs. Ajatuksia herättävä. Hienoja roolisuorituksia. Terence Blanchardin musiikki.

Huonoa: Poliisitutkinta jää elokuvassa toisarvoiseksi.

Erityistä: Pääroolin John David Washingtonin isä, Denzel Washington on esiintynyt neljässä Spike Leen elokuvassa.

Elokuvaneron henkilökuva

AB Svensk Filmindustri

Ingmar Bergman yhden kuuluisimman teoksensa, Seitsemäs sinetti -elokuvan kuvauspaikalla ohjaamassa Kuolemaksi maskeerattua Bengt Ekerotia.

Bergman — Yksi vuosi, yksi elämä (Bergman — Ett år, ett liv, Ruotsi/Norja, 2018).

Ohjaus: Jane Magnusson.

Kesto: 118 min. K12.

Taiteilijakuvaukset ovat toisinaan vaarassa hehkuttaa kohteensa pilalle. Vuosikymmenien jälkeen aika on kullannut muistot, ja huonot asiat ovat jääneet unholaan.

Yhdestä kaikkien aikojen hienoimmista elokuvaohjaajista, Ingmar Bergmanista kertovassa dokumentissa haastateltavat muistelevat myös ohjaajan vaikeita puolia. Tämä olisi piristävää, ellei muistelu tapahtuisi niin lämpimästi.

Ehkä kyseessä on taas yksi klassinen esimerkki ikonisen taiteilijan suitsutuksesta. Kyseenalaiset toimet jäävät ilman kritisointia, koska taiteellinen lopputulos on niin kyseenalaistamatonta.

Bergmanin suureen vuoteen 1957 kuului paljon henkilökohtaista levottomuutta ja oikkuja. Ohjaaja-käsikirjoittajan suurin vastustaja taisi olla tämän oma riittämättömyyden tunne, joka toisinaan kalahti yhteen suuren taiteilijaegon kanssa.

Moni aikalainen kuvailee lähes hengästyneesti Bergmanin maanista tahtia ja vuotta, jolloin tämä koki suuren taiteellisen oivalluksensa. Bergman loi yhä kiihtyvää tahtia elokuvia kankaalle ja televisioon, näytelmiä, kuunnelmia sekä lapsia yhtä ripeään tahtiin vaihtuvien kumppanien kanssa.

Lopulta Bergman ymmärsi kääntää linssin ympäröivästä maailmasta omaan sisimpäänsä. Tämä itsetutkiskeleva omien valojen ja varjojen kuvailu johti elokuvataiteen uudelleen määrittäneisiin klassikoihin.

NELJÄ TÄHTEÄ

Hyvää: Pääsee lähelle kohdettaan haastatteluilla ja arkistomateriaalilla.

Huonoa: Puskee eteenpäin turhankin rivakkaan tahtiin.

Erityistä: Bergmanin syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta.

Palvotun sopraanon ylä- ja alamäet

Fonds de Dotation Maria Callas

Amerikankreikkalainen sopraano Maria Callas oli oman aikansa supertähti.

Maria by Callas (Ranska, 2017).

Ohjaus: Tom Volf.

Kesto: 113 min. Sallittu.

Oopperasopraano Maria Callas oli oman aikansa supertähti. Häntä kutsuttiin rakkaudella diivaksi, ja ihmiset jonottivat yötä myöten konserttisalien edessä nähdäkseen hänet — aivan kuten nykypäivän teinit pop-idoliensa keikoille.

1940—1950-luvuilla uransa rakentanut esiintymisen taituri oli haluttu äänialansa vuoksi, mutta suurin vetovoima oli ilmeikkäässä esiintymisessä. Callas osasi myös olla hurmaava keskustelukumppani, eikä häikäisevä kauneus haitannut ikonisen aseman vakiinnuttamista.

Uusi dokumentti on koottu arkistomateriaalista, jonka päällä kuullaan itse sopraanon kertojaääntä. Mukana on myös televisiohaastatteluita ja harvinaista arkistomateriaalia, joissa nähdään ajan supertähtiä, vaikuttajia ja jopa kuninkaallisia.

Callasin lapsuus käydään läpi melko nopeasti. Kerronnan ytimeksi muodostuu uran loppupuoli ja vetäytyminen lavoilta 1960-luvun puolella. Syynä oli masennus ja kunnon heikentyminen.

Dokumentti maalaa Callasin yhteistyöstä elokuvaohjaaja Passolinin kanssa varsinaista comeback-tarinaa, mutta pohjavireessä on surumielisyyttä.

Suuren oopperan tapaan Callasin tarinassa on suuria tunteita ja tragediaa ja kaiken keskellä nainen, joka kamppaili oman identiteettinsä ja tähteyden kanssa.

NELJÄ TÄHTEÄ

Hyvää: Hyvin koottu materiaali.

Huonoa: Palvoo kohdetta melko peittelemättä.

Erityistä: Callasin kuolemasta on esitetty myös synkkiä salaliittoteorioita.

Lapsidekkarien eka keissi

Patrick Redmond, Patrick Redmond

Maija (Ester Vuori) ja Lasse (Frank Dorsin) tutkivat ihka ensimmäistä salapoliisitapaustaan suosittuun lastenkirjasarjaan perustuvassa elokuvassa.

Lasse-Maija etsivätoimisto: Ensimmäinen arvoitus (LasseMajas detektivbyrå — Det första mysteriet, Ruotsi, 2018).

Ohjaus: Josephine Bornebusch. Käsikirjoitus: Henrik Engström, Mattias Grosin.

Rooleissa: Ester Vuori, Frank Dorsin, Johan Rheborg, Katrin Sundberg, Tomas Norström, Lotta Tejle, Jonas Karlsson.

Kesto: 89 min. K7.

Suosittu ruotsalainen Lasse-Maija-lastenkirjasarja on kääntynyt kotimaassaan jo muutamaksi elokuvaksi, ja ovatpa tomerat lapsietsivät seikkailleet jopa omassa joulukalenteriohjelmassaan. Martin Windemarkin luomat tarinat saavat nyt esiosan elokuvan muodossa.

Uusi kouluvuosi alkaa Vallilan koulussa. Lasse (Frank Dorsin) ja Maija (Ester Vuori) löytävät itsensä nopeasti ongelmista vasta tavattuaan.

Historiallinen Hammarabin kirja on varastettu lasikupolistaan. Epäiltyjä on monia, ja nokkela Maija on kerennyt jo nappaamaan käsiinsä ensimmäisen johtolangan. Kaksikko päättää yhdistää voimansa ratkaistakseen ensimmäisen arvoituksensa.

Elokuva nojaa vahvasti karikatyyrimaisiin aikuishahmoihin, joista on tehty lähtökohtaisesti omalaatuisen hupsuja, ihan tolloja tai oikeasti aika karmivia.

Lasten kohdalla vanhanaikaiset normit on haluttu karistaa. Lasse on dandy, joka luottaa mieluiten päättelykykyynsä kuin suoraan toimintaan. Maija sen sijaan on luonnonläheinen ja rohkea tyttö, joka suhtautuu ongelmiin kollegaansa pragmaattisemmin.

Josephine Bornebuschin ohjaama koko perheen seikkailu vilauttelee hauskasti melko eeppistä taustatarinaa kadonneen kirjan historialle. Näin dekkarimysteeri saa vaikuttavaa kokoluokkaa, vaikka etenee ilman suuria spektaakkeleita.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Hyvät lapsinäyttelijät. Nokkela juoni.

Huonoa: Turhan laveat aikuishahmot.

Erityistä: Lasse-Maija-nimellä tunnettiin myös ruotsalainen 1800-luvun huijari, joka naamioitui ja eli usein naisena.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat