Kymi Sinfonietta paiskii töitä etänä – Orkesterimuusikot soittavat videoille sooloja, pitävät luentoja ja kertovat ammattinsa arjesta

Musiikki ei vaimene, vaikka 32-henkinen Kymi Sinfonietta ei voi soittaa yhdessä koronaviruspandemian takia.

Katja Juurikko

Koronavirus on pitänyt Kymi Sinfoniettan toimitusjohtajan Riikka Luostarisen kiireisenä.
Koronavirus on pitänyt Kymi Sinfoniettan toimitusjohtajan Riikka Luostarisen kiireisenä.

On mahdollista, että Kymi Sinfonietta ei kokoonnu enää tänä keväänä musiikkisaleihin soittamaan. Vaikka kevään konsertit on peruttu, työt eivät orkesterilla lopu.

– Päinvastoin, meillä on enemmän töitä kuin viikko sitten. Lomasta ei ole tietoakaan, toimitusjohtaja Riikka Luostarinen kertoo.

Luostarisella on koronaviruspandemian ajaksi neljä eri suunnitelmaa, joita orkesteri voi käyttää eri tilanteissa. Nyt käytössä on niistä tiukin, koska ihmisten väliset kontaktit pyritään pitämään mahdollisimman vähäisinä.

– Viimeistelemme työsuunnitelman tämän viikon lopussa. Siinä kerrotaan, mitä kukin työntekijä tekee.

Kimmo Seppälä

Orkesteri ei voi enää kokoontua yhteisharjoituksiin kuten arkistokuvassa, mutta yksilöharjoittelu jatkuu.
Orkesteri ei voi enää kokoontua yhteisharjoituksiin kuten arkistokuvassa, mutta yksilöharjoittelu jatkuu.

Livestriimauksen sijaan videoita, kuvaa ja tekstiä

Soitto halutaan soimaan mahdollisimman pian. Suunnitelmissa on tuottaa musiikkia ihmisten kuultavaksi ensi tai seuraavalla viikolla. Tavat vain ovat erilaiset kuin ennen.

– Jaamme ihmisten iloksi ja elämän jatkumisen merkiksi materiaalia internetin kautta.

Orkesteri aikoo julkaista musiikkia sisältäviä videoita, kuvia ja tekstiä Facebookissa, Instagramissa ja omilla verkkosivuillaan Kymi Sinfonietta Lives -kanavalla.

Varsinaista live stream -lähetystä ei tule, vaikka orkesteri harkitsi sitäkin.

– Tämän tilanteen rahallisilla resursseilla videoiden teko on järkevämpää.

Orkesteri ei aio jakautua alle kymmenen hengen kamarimusiikkiyhtyeiksi, vaikka esimerkiksi Radion sinfoniaorkesteri tekee niin livestriimauksia varten.

– Emme tee nyt yhteismusisointia lainkaan. Videolla esimerkiksi yksittäinen viulisti soittaa soolona kappaleen ja kertoo työstään.

Luostarisen mukaan orkesterin luovilta taiteilijoilta voi tulla videoissa esille erilaisia, hyvin mielenkiintoisiakin asioita.

– Muusikot pystyvät pitämään esimerkiksi luentoja musiikin vaikutuksista aivoihin ja terveyteen. Tätä on tehty yksilötyönä orkesterin jalkautumisessa jo aikaisemmin.

Jussi Lopperi

Koronavirus tyhjensi konserttisalit.
Koronavirus tyhjensi konserttisalit.

Muusikoita ei näillä näkymin lomauteta

Hallituksen ohjeistuksen mukaan kynnelle kykenevien on hyvä tehdä etätöitä. Kotkan kaupunki antoi myös yksittäiset ohjeet siitä, ettei monen ihmisen ole hyvä kokoontua yhteen.

Asia koskee varsinkin 32 hengen orkesteria, jossa soittajat työskentelevät tiiviisti rinnakkain. Kymi Sinfoniettan henkilökunta ja soittajat tekevät työnsä tällä hetkellä kotoa käsin.

– Orkesteri pystyy tekemään kuitenkin työasioita myös sillä tavalla. Toki se ei ole yhteissoittoa orkesterissa, mutta valmistautumista kaikkiin tuleviin töihin.

Lomautuksia ei tällä hetkellä ole tulossa. Työntekijöille on Luostarisen mukaan löydetty mielekkäitä tehtäviä etätyöperiodin ajaksi.

– Emme uhmaa sääntöjä. Jos tilanne menisi silti todella nopeasti ohi ja valtionvallan ohjeistus muuttuisi, orkesterin olisi mahdollista ehkä järjestää toukokuussa jotakin konsertin tapaista.

Kotiharjoittelu on muutenkin osa arkea

Soittajat harjoittelevat kotona kappaleita, joita orkesteri tulevaisuudessa soittaa. Niitä ovat muun muassa Kalevi Ahon teokset, joiden äänitykset jatkuvat syksyllä.

Orkesterin tilausteos, Ahon toinen viulukonsertto, levytettiin jo aiemmin albumille, joka julkaistaan myöhemmin. Solisti on Elina Vähälä ja kapellimestari Olari Elts.

– Meiltä on myös tulossa Atso Almilan teoksen kantaesitys, joko kesäkuussa tai myöhemmin, Luostarinen kertoo.

Kesäkuuksi sovittua konserttia Kymijoen Lohisoitto -festivaalilla ei ole peruttu, ainakaan vielä.