Kouvolalainen yhtye Maanalainen flanelli aloitti ja lopetti 1980-luvulla, syntyi uudelleen Jättömaa-festivaalilla ja nousee nyt valkokankaalle – Vainooja-Jonglöörin maustaman taide-elokuvan ensi-ilta Kuusankoskella on kaikille avoin

Elokuva: Studio 123:n Elise Brandt kertoo, että Pionien aika on lyhyen ajan sisällä toinen harrastajaelokuva, jonka teatteri esittää.

Antti Vesikko

Elokuvassa nähdään yhtye Maanalainen flanelli eli Antero Warha (vasemmalla) ja Roy Fritz.
Elokuvassa nähdään yhtye Maanalainen flanelli eli Antero Warha (vasemmalla) ja Roy Fritz.

Koska se on paikallisesti tehtyä, se on arvokasta ja kiinnostavaa.

Näin arvioi Studio 123:n teatteripäällikkö Elise Brandt, joka luovuttaa ensi sunnuntaina valkokankaan kouvolalaiselle indie-elokuvalle Pionien aika. Yhden esityksen verran.

Ensi-ilta on kaikille avoin tapahtuma. Brandtin mukaan voittajia on kolme: pienen budjetin taide-elokuvan tekijät saavat tuotteensa isolle kankaalle ja elokuvateatteri voi tarjota paikallisen teoksen, jota yleisö pääsee katsomaan maksutta.

– Elokuvantekijät kyllä maksavat näytöksestä tilavuokran, hän lisää.

Palanen kouvolalaista musiikkihistoriaa

Pionien ajan ideoija ja toinen käsikirjoittaja Roy Fritz on tyytyväinen mahdollisuudesta saada teos valkokankaalle. Se nähdään teatterissa myös Lahdessa ja maaliskuun alussa Kouvolan pääkirjaston Mediamajassa.

Filmi kertoo tosielämän kouvolalaisyhtyeestä nimeltä Maanalainen flanelli. Laulaja on Fritz ja kosketinsoittaja Antero Warha, oikealta nimeltään Pasi Riihelä.

Elokuvassa Ville Viinikaisen esittämä Jonglööri vainoaa bändin jäseniä. Aarni Ruuhimäen näyttelemä yksityisetsivä yrittää ratkaista mysteeriä.

– Kyseessä on fiktiivinen trilleri, jossa on dokumentaarisia aineksia ja joka liikkuu unen ja todellisuuden rajamailla, Fritz muotoilee.

Samalla Pionien aika kumartaa palaselle kouvolalaista musiikkihistoriaa.

Antti Vesikko

Ville Viinikainen on elokuvan Jonglööri.
Ville Viinikainen on elokuvan Jonglööri.

Elokuva syntyi talkootyönä

Fritz ja Riihelä perustivat Maanalaisen flanellin vuonna 1980 Velvet Underground -yhtyeen innoittamana. Flanellimiehet levyttivät 1980-luvun puolivälissä singlen Dalmatian koirat ja lopettivat pian sen jälkeen.

Konepohjaista musiikkia soittava bändi syntyi uudelleen Kouvolan Jättömaa-festivaalille vuonna 2010. Esikoisalbumi ilmestyi 2016.

Kyseessä on fiktiivinen trilleri. — Roy Fritz

– Meiltä on kysytty, eikö yhtyeestä pitäisi tehdä dokumentti, mutta perinteinen sellainen ei kiinnostanut, Fritz sanoo.

Tunnin mittainen Pionien aika on kouvolalaisen Joona Paavolan ensimmäinen elokuvaohjaus.

Eri puolilla Kouvolaa kuvattu elokuva syntyi talkootyönä. Kuvaukset alkoivat syksyllä 2017 ja päättyivät joulukuussa 2019. Paavolan mukaan prosessi oli alusta loppuun saakka kunnianhimoinen.

Tätä ennen Paavola oli ohjannut Maanalainen flanelli -yhtyeen musiikkivideoita.

– Elokuvan tekeminen oli haastavaa mutta myös palkitsevaa. Mielenkiinto lajin parissa jatkamiseen heräsi, hän sanoo.

Seuraavaksi jämsäläinen kauhuelokuva

Studio 123 esittää pääosin valtavirtaelokuvia mutta on profiloitunut myös vaihtoehtoisemman materiaalin esittäjäksi.

Elise Brandt kertoo, että Pionien aika on lyhyen ajan sisällä toinen harrastajaelokuva, jonka teatteri esittää.

Kauhavalainen teos Haaveita ja harha-askelia piipahti kankaalla ja keräsi Kouvolassa kolme katsojaa. Brandt huomauttaa, että esitykseen ei ollut vapaa pääsy, vaan siihen piti ostaa lippu.

Elokuva pääsi näytille, koska Kauhavan elokuvateatterin pitäjä kuuluu tuttavapiiriin.

Alkuvuoden kolmas indie-esitys on tulossa. Kyseessä on Brandtin mukaan jämsäläinen kauhuelokuva.

– Enemmän kuin yksittäisiä näytöksiä meiltä kysytään elokuvan levittämistä. Melkein aina joudun vastaamaan, että elokuvan laatu ei ole ihan sitä, mitä levittäjänä vaadimme.

Pionien aika -elokuva Kuusankosken Studio 123:ssa 23.2. kello 15, Kouvolan pääkirjaston Mediamajassa 4.3. kello 18 (tekijöiden haastattelu ennen elokuvaesitystä) ja Lahden Kino Iiriksessä 6.3. kello 20. Ikäraja K12.

Luetuimmat