Kouvolassa kolme elokuvaa ensi-iltaan — Kolme sekuntia pursuaa väkivaltaa, System Crasher kuvaa kivuliasta lapsuutta ja Corgi - kuningattaren koiranpentu on ylisöpö animaatio

Kouvolan Sanomien elokuvakriitikon Timo Alhon mukaan Englannin kuninkaalliset ovat osa populaarikulttuuria. Karvakasa Corgin kasvukertomus jää pinnalliseksi.

Aidan Monaghan

Ruotsalainen Joel Kinnaman näyttelee FBI:n tiedonantajaa, joka päätyy linnareissulla lähes kaikkien tähtäimeen.
Ruotsalainen Joel Kinnaman näyttelee FBI:n tiedonantajaa, joka päätyy linnareissulla lähes kaikkien tähtäimeen.

Vanhan liiton rikosjännäri

Kolme sekuntia (The Informer, Iso-Britannia, 2019)

Ohjaus: Andrea Di Stefano. Käsikirjoitus: Rowan Joffe, Andrea Di Stefano

Rooleissa: Joel Kinnaman, Rosamund Pike, Clive Owen, Common.

Kesto: 113 min. K-16.

Kolme sekuntia on menneiden vuosikymmenien myskiltä tuoksuva rikostrilleri. Se laittaa paljon panoksistaan machoilevaan väkivaltaan, mutta asetelmaa se ei haittaa. Nyt ollaan kuitenkin väkivaltarikollisten maailmassa, joka on sopivalla tavalla vanhanaikainen.

Elokuvan keulahahmoksi on asetettu ruotsalainen Joel Kinnaman, josta on yritetty leipoa seuraavaa supertähteä pariin otteeseen. Uusimmassa elokuvassa hän pääsee pelaamaan juuri tehokkailla pahiksen katseilla ja rakentaa samalla sankarillista taustaa.

Varoituksen sana: Kolme sekuntia on väkivaltainen. Kaikki väkivalta tuntuu liialliselta. Tarina gangstereista ja vankilaympäristöstä saa katsojan toisinaan kalpenemaan, mutta kaikki on nähty ennenkin.

Pete Koslow (Joel Kinnaman) yrittää tehdä oikein perheensä puolesta, mutta päätyy pitkälle tuomiolle. Ainoa tapa säilyttää vapaus on työskennellä FBI-agenttien ilmiantajana.

Kaikki menee ruhtinaallisesti löperiksi, kun Koslowin keikalle eksyy New Yorkin poliisilaitoksen piilokyttä. Mojovan mokauksen jälkipyykeissä Koslow päätyy linnan sisään ja kaikki tuntuvat hylkäävän miehen tai pitävän tätä velassa.

Ainoa tapa selvitä takaisin kotiin on käydä läpi helvetti, ja Koslow on valmis likaisiin otteisiin.

Varoituksen sana: Kolme sekuntia on väkivaltainen.

Elokuva nousee keskiarvon yläpuolelle, koska se luottaa näyttelijöihinsä ja skenaarionsa perus b-luokan toimintajännäriä enemmän. Lopulta elokuvasta jää hieman nostalginen jälkimaku.

Aivan kuin kyseessä olisi jotain 1970-luvulta henkiinjäänyttä jonka karkeus lähinnä ilahduttaa enemmän kuin loukkaa.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Säälimätön rikosmaailman kuvaus.

Huonoa: Käyttää väkivaltaa turhan joviaalisti.

Erityistä: Joel Kinnaman ja Common nähtiin aiemmin yhdessä Run All Night ja Suicide Squad -elokuvissa.

Timo Alho

Kivulias lapsuus

Kineo Filmproduktion

Helena Zengel tekee vahvan roolisuorituksen vaikeuksia kokevana Benninä.
Helena Zengel tekee vahvan roolisuorituksen vaikeuksia kokevana Benninä.

System Crasher (Systemsprenger, Saksa, 2019)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Nora Fingscheidt

Rooleissa: Helena Zengel, Albrecht Schuch, Gabriela Maria Schmeide,

Lisa Hagmeister, Melanie Straub.

Kesto: 119 min. K-16.

9-vuotias Benni (Helena Zengel) ei tule toimeen maailman kanssa. Tyttö saa pahoja raivokohtauksia. Elo äidin kanssa ei toimi. Ratkaisut tulevaisuuden kanssa pistävät kohtaamaan pahoja ongelmia kasvotusten.

Vaikeaan tapaukseen tarttuu terapeutti Micha (Albrecht Schuch), joka on erikoistunut vaikeisiin tapauksiin. Yhdessä yritetään edetä kohti mielenterveyttä, mutta läpimurroissa otetaan samalla myös takapakkia.

Tyttö kaipaa välittävää ihmistä. Ymmärtävä aikuinen voi kuitenkin olla jopa kiila äidin ja tyttären suhteeseen.

Lasten pahasta olosta kertominen on tärkeää. Valitettavasti ohjaaja Nora Fingscheidt tuntuu hetkittäin unohtavan inhimillisen kosketuksen, ja elokuva on vähällä muuttua pistäväksi sosiaalipornoksi.

Onneksi lapsinäyttelijä Helena Zengel pystyy kantamaan paljon harteillaan. Roolisuorituksesta tulee mieleen Christiane Felscherinowin elämään perustuva elokuva Christiane F. — tyttö metroasemalta. Lohduttomuus on ylitsevuotava.

Elokuva rakentaa psykologisen tutkimuksen lapsen kehittyvästä mielestä, mutta ajautuu toisinaan suorastaan saarnaaville sävyille. Tyhjäkäyntiä on kumman paljon itsensä vakavasti otettavaan elokuvaan.

Loppua kohti alkaa käydä selväksi, etteivät tekijät ehkä edes tiedä, mihin paikkaan elokuva kannattaisi päättää. Vahvoista suorituksista huolimatta loppu on hutaistun oloinen.

Se on sääli, koska aihepiiri on niin väkevä.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Roolisuoritukset.

Huonoa: Tyhjäkäyntiä.

Erityistä: Berliinin elokuvafestivaalien Hopeisen karhun voittaja.

Timo Alho

Siniverinen karvatassu

Belga

Kuningattaren uusi koira päätyy seikkailuun.
Kuningattaren uusi koira päätyy seikkailuun.

Corgi - Kuningattaren koiranpentu (The Queen's Corgi, Belgia, 2019)

Ohjaus: Vincent Kesteloot, Ben Stassen. Käsikirjoitus: Rob Sprackling, Johnny Smith

Suomenkielisissä äänirooleissa: Henri Piispanen, Pete Parkkonen, Maria Ylipää, Tuomas Uusitalo, Tommi Korpela.

Kesto: 88 min. K-7.

Englannin kuninkaallisista tuntuu tulevan vuosi vuodelta yhä enemmän osa populaarikulttuuria. Asiaa edesauttavat sellaiset teokset kuin Corgi.

Animaation pääosissa nähdään kuningatar Elisabethin rinnalla nähty corgi-koira. Ihanuutta vähän laimentaa tieto siitä, että oikeasti Elisabethin koirat ovat jo mennyttä.

Corgi tarjoilee yltiösöpöä koira-animaatiota. Isona vetonaulana tuntuu olevan Buckinghamin palatsin koreilun esittely.

Kaikki elokuvassa kiiltelee pröystäilevästi. Ihana koiranpentukin lähinnä elelee etuoikeutetusti ja kirjaimellisesti pissaa palvelusväen päälle.

Usein lapsille suunnatuista animaatioista löytää pakostakin kauniita sanomia. Corgin tekijöillä kasvukertomukset jäävät kuitenkin hyvin pinnallisiksi.

Nuori koira päätyy seikkailulle, jossa hän tapaa koiria eri yhteiskuntaluokista. Lopussa ei ole sen kummempaa opetusta.

Elokuvaan on isketty aikuisille muutamia vitsejä, jotka istuvat kokonaisuuteen hyvin tökerösti.

KAKSI TÄHTEÄ

Hyvää: Pätevä animaatio.

Huonoa: Pinnallinen kasvuskertomus.

Erityistä: Elokuvassa nähdään kokistölkki, jossa lukee Cov-Fefe viittauksena presidentti Donald Trumpin kryptiseen twiittaukseen.

Timo Alho

Luetuimmat

Kommentoidut