SuosittelemmeKouvolalaiset kauppiaat turvasivat lähilihan saannin ostamalla teurastamon

Kymi Sinfonietta kysyy toivekappaleita — Yleisön toiveita päätyy syyskauden avajaiskonserttiin

Katja Juurikko

20-vuotiaan Kymi Sinfoniettan toimitusjohtaja on Riikka Luostarinen.
20-vuotiaan Kymi Sinfoniettan toimitusjohtaja on Riikka Luostarinen.

Kymi Sinfonietta kysyy yleisöltä sen toivekappaleita. Eikä se kysy pelkän uteliaisuuden vuoksi, vaan se myös aikoo soittaa toiveita syyskauden 2019 avajaiskonsertissaan. Tähän orkesteria innostaa 20-vuotisjuhlavuosi.

Yleisö voi toivoa klassista tai kevyempää musiikkia — mutta sen mittaista, että soitettavan voi mahduttaa konserttiin muiden teosten rinnalle.

Orkesterille voi kertoa myös kappaletta tarkemmin erittelemättä jonkin sykähdyttävän musiikillisen muiston, jonka haluaisi kokea uudelleen. Kymi Sinfonietta mieluusti haluaisi kuulla perustelun toiveelle.

Toivomuksen voi jättää 23. huhtikuuta mennessä konserttien yhteydessä lipunmyyntitiskillä sijaitseviin palautuslaatikoihin. Niin ikään sen voi jättää orkesterin Kouvolan-pisteeseen Manskille, orkesteritoimistoon Kotkan Kaivokadulle tai sähköisesti osoitteeseen minna.korkolainen@kymisinfonietta.fi.

Jos toivoja haluaa osallistua arvontaan, jossa palkintona ovat pääsyliput avajaiskonserttiin, mukaan kannattaa liittää omat yhteystiedot.