Kouvolan toiset viinimessut alkavat tänään — Messuille vie ilmainen bussikuljetus

Liput ovat menneet hyvin kaupaksi.

Moises Garibay

Helmikuussa järjestetyt ensimmäiset viinimessut myytiin loppuun etukäteen.
Helmikuussa järjestetyt ensimmäiset viinimessut myytiin loppuun etukäteen.

Kouvolassa toista kertaa järjestettävien viinimessujen ovet avautuvat tänään perjantaina. Kuusankosken Pato Areenalla järjestettävillä messuilla on mukana yli 50 viinitaloa kymmenestä eri maasta ja maisteltavana noin 200 viiniä.

Viinien lisäksi tarjolla on oluita, cocktaileja, kahvia, teetä ja ruokaa. Vieraina on kahdeksan ulkomaisten viinitalojen edustajaa, jotka järjestävät maksullisia maistelutilaisuuksia eli Master class tastingejä.

Messuille ja takaisin kulkee ilmainen bussikuljetus. Se lähtee Kouvolan matkakeskuksen tilauslaiturilta ja kulkee Valtarin edessä olevan bussipysäkin ja Kuusaantorin pysäkin kautta messuille. Bussi ei pysähdy muilla pysäkeillä.

Ensimmäiset viinimessut järjestettiin helmikuussa. Tuolloin ne myytiin loppuun etukäteen.

Messujen järjestäjä Sanna Solkinen kertoi torstaina iltapäivällä, että lauantain liput oli nettivarausten osalta jo lähes loppuunmyyty. Perjantaille oli vielä tilaa. Lippuja saatetaan myydä myös ovelta, mutta Solkinen kehottaa niitä havittelevia olemaan aikaisin liikkeellä.

Viinimessut Pato Areenalla (Kyminväylä 2 D) 18.10. kello 16—23 ja 19.10. kello 15—23. Messubussi kiertää perjantaina kello 15.30—23 ja lauantaina kello 14.30—23.

Luetuimmat

Kommentoidut