Poliisi tutkii Haanojan punaista vuotoa ympäristörikkomuksena — Väriaine on päässyt viemäriin yrityksen tiloista

Aine on tunnistettu paperinvärjäysaineeksi, jonka kauppanimi on Basic Violet B Liquid. Vuotaneen aineen määrä ei ole vielä varmasti tiedossa.

Lukas Pearsall

Vesi värjäytyi punaiseksi viime sunnuntaina Haanojan ympäristössä, muun muassa Pentsojassa. Arkistokuva.
Vesi värjäytyi punaiseksi viime sunnuntaina Haanojan ympäristössä, muun muassa Pentsojassa. Arkistokuva.

Haanojan Pentsojaan viime viikolla päässyttä väriainevuotoa tutkitaan tällä hetkellä ympäristörikkomuksena, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Leponen Kouvolan poliisista kertoo.

Ainetta oli vuotanut sadevesiviemäriin, josta se on kulkeutunut ojiin. Vuotopaikka paikannettiin viime sunnuntaina Kouvolan keskustaan sen jälkeen, kun pelastuslaitos oli saanut ilmoituksen oudosta punaisesta vedestä Haanojalla.

Aine on Leposen mukaan vuotanut yrityksen tiloista. Kyse on säilytyksessä olleesta aineesta. Vuoto ei siis ole seurausta tuotantoprosessista.

— Aika näyttää, mihin tutkintanimike kääntyy.

Aine on tunnistettu paperinvärjäysaineeksi, jonka kauppanimi on Basic Violet B Liquid. Käyttöturvallisuustiedotteen mukaan tuotteen pääsy viemäriin ja vesistöön on estettävä.

Ihmiselle aine on haitallista nieltynä ja se on ihoa syövyttävää sekä silmiä vaurioittavaa. Se on myös haitallista vesieliöille.

Pentsojan ympäristössä elää muun muassa vesilintuja.

Arvio on desilitroista viiteen litraan

Vuotaneen aineen määrää ei vielä varmasti tiedetä ennen kuin tarkat laboratoriotutkimukset valmistuvat. Leposen mukaan siinä menee ainakin pari viikkoa.

Ympäristötarkastaja Jaana Martin Kouvolan kaupungilta sanoo, että ympäristönsuojelun saamien tietojen perusteella sadevesiviemäriin olisi päässyt itse ainetta muutamasta desistä viiteen litraan.

Lisäksi kemikaali on tämän hetkisen tiedon perusteella jo ennen päästöä ollut sekoittuneena 100—150 litraan sadevettä.

— Jo muutama tippa ainetta värjää veden helposti.

Martin kävi pelastuslaitoksen kanssa maanantaina Haanojalla. Tuolloin vesi oli jo kirkasta. Ainoastaan ojan alkupään pohjan ja reunan kivissä näkyi paikoin violetteja värjäytymiä.

Hän ei usko, että vuodosta aiheutuu merkittävää haittaa Haanojan ympäristölle.

— Ojan kapeammassa alkupäässä vesi virtaa nopeasti eteenpäin, ja hieman alempana kemikaali on laimentunut suurempaan vesimäärään levenevässä ja syvenevässä uomassa.

Tutkinnanjohtaja Leponen sanoo, että näytteitä on otettu Pentsojasta varmuuden vuoksi maanantain jälkeenkin.

Kouvolan vesijohtoverkostoon ainetta ei päässyt.

Uusimmat uutiset