Eskolanmäen Telebaarissa epäillään tapon yritystä

Poliisin mukaan kenelläkään ei ole hengenvaaraa.

Moises Garibay

Väki on kokoontunut Eskolanmäen Telebaariin vuosien ajan. Kuva vuodelta 2018.
Väki on kokoontunut Eskolanmäen Telebaariin vuosien ajan. Kuva vuodelta 2018.

Eskolanmäen Salen takana olevassa niin sanotussa Telebaarissa sattui maanantaina väkivallantekoja. Poliisi tutkii tapahtumia rikosnimikkeillä tapon yritys ja törkeä pahoinpitely.

Rikoskomisario Mika Salminen Kaakkois-Suomen poliisista kertoo, että mukana oli useita henkilöitä. Kenelläkään ei ole hengenvaaraa. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua.

Telebaari on aarin kokoinen epävirallinen kokoontumispaikka, joka on toiminut monta vuotta. Käyttäjät ovat tuoneet paikalle muun muassa telttoja ja puutarhakalusteita, jotka on viety talveksi säilöön.

Paikka on ajoittain ollut ilkivaltaisten hyökkäysten kohteena. Kesällä 2018 Telebaarin kalustoa hajotettiin useaan otteeseen ja paikalle jätettiin lappu, jossa käyttäjiä uhkailtiin.

Kaupunki on useaan kertaan purkanut kokoontumispaikan ja vienyt kalusteet kierrätykseen, mutta käyttäjät ovat palanneet sinne yhä uudestaan.

Luetuimmat