Sipilä: Ministerien määrää voi lisätä — luvassa jopa kolme salkkua lisää

Kai Skyttä

Pääministeri Juha Sipilä oli lauantaina keskustan kuntavaalikiertueella Lappeenrannan Isossa-Kristiinassa.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mielestä ministereiden määrää voi lisätä. Työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin (ps.) salkusta on jo keskusteltu Lindströmin liiallisen työkuorman takia.

— Nyt näyttää siltä, että joko tuo ministerin salkku jaetaan tai sitten kaikki ryhmät saavat yhden uuden ministerin eli tulee kolme uutta ministeriä.

Kaakkois-Suomessa vaalikiertueella vieraillut Sipilä torjui Lappeenrannassa Antti Rinteen (sd.) kritiikin siitä, että hallitus EK:n rinnalla on muuttamassa sopimusyhteiskuntaa työnantajien yksipuoliseksi saneluksi.

— Kannatan sopimusyhteiskuntaa. Esimerkkinä tästä on historiallinen kilpailukykysopimus. Yhdessä sopien on tehty kilpailukykyä parantavia toimia, sanoo Sipilä.

Sosialidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne uumoili (HS 18.3.) kiristyneen työmarkkinailmapiirin tuovan syksyllä mahdollisesti työtaisteluita, jotka tuhoavat orastavan talouskasvun. Sipilää Rinne syytti EK:n rinnalla kehityksestä, jossa sopiminen muuttuu yksipuoliseksi saneluksi.

Sipilä viittaa selvityksiin, joiden mukaan nimenomaan kilpailukykysopimuksella on ollut vaikutusta siihen, että työllisyys on pikkuhiljaa paranemassa.

Hallitus ei Sipilän mukaan aio puuttua mitenkään tuleviin työmarkkinaneuvotteluihin.

— Työmarkkinajärjestöt ovat nimenomaan toivoneet, ettei hallitus puutu työmarkkinakierrokseen. Tietysti hallituksen vahva toive on, ettei syksyn palkkakierroksella sammuteta tätä hyvää työllisyyskehitystä.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.