Madventuresin Riku Rantala aloittaa Kouvolan Sanomien Saappaat jalassa -podcastin uuden kauden ja ylistää Suomen luontoa: ”Kuvausten aikana olen moneen kertaan ääneen huutanut, että miksi en käy täällä useammin, perkele!”

Kouvolan Sanomien Saappaat jalassa -podcastin uusi kausi alkoi torstaina. Riku Rantala vakuuttaa, että Suomesta löytyy yhtä päräyttäviä kohteita kuin mistä tahansa muualtakin maailmasta.

Raimo Eerola

Riku Rantala on rakastanut suomalaista luontoa pienestä pitäen. Hän on oppinut liikkumaan luonnossa ensin partiolaisena, myöhemmin sissinä rovaniemeläisessä joukko-osastossa.
Riku Rantala on rakastanut suomalaista luontoa pienestä pitäen. Hän on oppinut liikkumaan luonnossa ensin partiolaisena, myöhemmin sissinä rovaniemeläisessä joukko-osastossa.

Madventures-sarjasta tunnettu Riku Rantala ei metsästä, eikä kerää sieniä tai marjoja. Luonnossa hän kuitenkin on aina viihtynyt. Suomalaiseen luontoon hän tutustui jo koululaisena liittyessään partioon.

— Helsingin Sinihaukat oli Kruununhaassa toimiva lippukunta, jolla oli hemmetin kiva kämppä Kirkkonummella ihan kunnon luonnonsuojelualueen vieressä. Siellä tuli vietettyä skidinä todella paljon aikaa.

Rantala tunnustaa nuorena partiolaisena maanneensa monta kertaa kanervikossa tai sammalpeitteen päällä. Hän koki vahvoja tunteita, ja ymmärtää hyvin esimerkiksi puunhalaajia. Hän on vakuuttunut siitä, että luonnosta saa jotakin, mitä on vaikea pukea sanoiksi.

— Onko se vain niin, että hetkellisesti oivalletaan, että meidät on koottu samoista atomeista ja molekyyleistä, jotka ovat ikuisessa kiertokulussa tällä planeetalla. Me olemme tätä samaa energioiden ja hiilen ketjua.

Antti Larvio

Riku Rantala (oikealla) kertoo Matti Tieaholle Saappaat jalassa podcastissä siitä, miten hän kiintyi suomalaiseen luontoon jo pikkupoikana. Maailmaa ristiin rastiin kiertänyt Rantala vakuuttaa, että Suomesta löytyy kohteita, jotka eivät kalpene ulkomaisten kohteiden rinnalla.
Riku Rantala (oikealla) kertoo Matti Tieaholle Saappaat jalassa podcastissä siitä, miten hän kiintyi suomalaiseen luontoon jo pikkupoikana. Maailmaa ristiin rastiin kiertänyt Rantala vakuuttaa, että Suomesta löytyy kohteita, jotka eivät kalpene ulkomaisten kohteiden rinnalla.

Varusmiespalvelus Lapissa opetti paljon nuorelle helsinkiläiselle

Asepalveluksen Rantala kävi Rovaniemellä sissijoukoissa. Lapin erämaassa taistelupariksi tullut saamelainen opetti helsinkiläiselle paljon. Muutenkin lappilaisten meininki teki helsinkiläisnuoreen vaikutuksen. Kärpäsentoukkia säilytettiin jääkaapissa eväiden vieressä, ja vapaa-aikana varusmiestoverit riensivät pilkille tai madekoukkupyyntiin.

— Siellä oppi aika paljon selviytymisestä.

Eksoottisissa viidakoissa, aavikoilla ja vuoristoissa seikkaillut Rantala pitää suomalaista maastoa täysin kilpailukykyisenä minkä tahansa kokemansa luontokohteen rinnalla. Rantala muistaa erityisen vahvasti hiihtoretkensä UKK-puiston Sokosti-tunturille ennen armeijaa.

— Kiivettiin jouluaattomaamuna sinne ylös niin, että aurinko kävi taivaanrannan takana ja värjäsi koko sen maiseman. Nähtiin Korvatuntureille asti. Se oli niin uskomaton näky, että väitän, ettei ole montaa paikkaa maailmassa, jotka ovat niin vaikuttavia.

Rantala kiistää jyrkästi sen, että Suomen luonto olisi tylsä kokemus. Kyse on siitä, että kun jokin on liian lähellä, sitä ei nähdä.

— Eksoottisissa paikoissa ei ole mitään ihmeellistä paikallisten mielestä. Niiltä on ihan turha kysyäkään, mitä kannattaisi nähdä. Eivät he sitä näe.

Rantala kuitenkin myöntää, että Suomen luonnosta löytyy myös vastenmielisiä kokemuksia. Yhtenä ilkeimmistä tulee mieleen suomalaiset hyttyset. Hän ei ole tavannut yhtä kiusallisia otuksia missään muualla maailmassa.

— Suomessa ne ovat aivan pirullisia. Ne eivät tule salamyhkäisesti nilkkojen kautta pikkuhiljaa, vaan ne tulevat suoraan päälle ja tunkevat läpi jokaisesta reiästä, mistä vain pääsee.

Madventures-sarjan uutta kautta kuvataan Suomessa

Riku Rantala avaa Kouvolan Sanomien Saappaat jalassa -podcastin syksyn tuotantokauden 12. syyskuuta. Joka toinen torstai ilmestyvää podcastia toimittaa Matti Tieaho. Seuraava jakso on kuunneltavissa 26. syyskuuta. Podcast-linkki löytyy Kouvolan Sanomien verkkosivuilta.

Rantala tekee Tuomas Milonoffin kanssa Madventures-sarjan uutta tuotantokautta. Ensi vuonna nähtävässä televisiosarjassa reppureissuistaan tunnettu taistelupari tutustuu Suomeen. Podcastissä Rantala kertoo, että suomalaisten hinku kotimaisen luonnon pariin kasvaa koko ajan. Maailmankolkkiin lentäminen kolkuttelee ilmastokriisiin parissa elävien suomalaisten omaatuntoa yhä enemmän.

— Meidän täytyy alkaa oivaltaa, että olemme osa tätä luontoa.

Eksoottisissa paikoissa ei ole mitään ihmeellistä paikallisten mielestä. Niiltä on ihan turha kysyäkään, mitä kannattaisi nähdä. — Riku Rantala

Rantalan mukaan on selvää, että luonnossa oleminen lisää digitalisaation, stressin ja kiireen kyllästämien ihmisten hyvinvointia. Tutkimustulokset tukevat sitä, että luonnossa liikkuminen tekee ihmiselle hyvää. Rantala on huomannut asian käytännössä Madventures Suomi -kuvauksissa.

— Kuvausten aikana olen moneen kertaan ääneen huutanut, että miksi en käy täällä useammin, perkele.

Parivaljakko on kuvauksissaan käynyt tutustumassa muun muassa ikivanhaan hylkeenpyyntiin Perämerellä.

Riku Rantala ja Tuomas Milonoff Madventures
Riku Rantala ja Tuomas Milonoff Madventures

Formaatti löi läpi omituisuudellaan

Milonoff ja Rantala antoivat eksoottisiin maailmankolkkiin tunkeutuville reppureissaajille suomalaiset kasvot 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Madventures-sarjan englanniksi tehty tuotantokausi myytiin kahteensataan maahan. Rantalan mukaan suosio perustui omituiseen formaattiin, jossa suomalainen hulluus oli vahvasti läsnä.

Hän vakuuttaa, että vaikka suomalaisten luontosuhde on väljähtynyt, se on silti vahvempi kuin esimerkiksi keskieurooppalaisilla, joita kaksikko tapasi Madventures-kuvausten parissa eri puolilla maailmaa.

— Aito luontoyhteys on lähempänä meillä kuin useimmilla muilla eurooppalaisilla.

Jo klassikoksi muodostuneesta Madventures-sarjasta jäi Rantalalle hyvät muistot.

Viime aikoina Rantala on erityisesti muistellut humanitäärisestä kriisistä kärsivää Jemeniä, jossa hän teki ikimuistoisen aavikkoreissun kymmenen vuotta sitten.

—Silloin ei vielä ollut tyypillistä, että pääkaupungissa olisi sattunut isoja terrori-iskuja.

Saappaat jalassa -podcastissä Rantala kuvailee, miten hänet ja Milonoff ohjattiin kiväärimiesten saattelemana hiekkaerämaassa olevaan tuhannen tähden hotelliin.

— Yö oli kylmä, Rantala muistelee.

Enää ei tullut mieleen lentää ympäri maailmaa kameran kanssa

Rantala kertoo, että hiljattain hänelle ja Milonoffille syntyi hinku kokeilla Madventures-formaattia vielä kerran. Maailma on kuitenkin kymmenessä vuodessa muuttunut, eikä parivaljakolle tullut mieleenkään lähteä lentelemään ympäri maailmaa. Paljon viisaampaa ja ympäristöystävällisempää olisi etsiä päräyttäviä kohteita kotimaasta.

Rantala vakuuttaa, että Suomesta löytyy lukemattomia paikkoja, jotka vetävät vertoja eksoottisille kaukomaakohteille. Suomalaisluonnosta löytyy nähtävää, oltiin missä päin Suomea tahansa.

Riku Rantala

Syntynyt Haminassa vuonna 1974.

Toimittaja tunnetaan Madventures-matkailuohjelmasta sekä Ylen Docventures-sarjoista.

Tehnyt Tuomas Milonoffin kanssa kolme tuotantokautta Madventuresia ja viisi tuotantokautta Docventuresia.

Kirjoittanut Ari Lahdenmäen kanssa kirjan Isänmaan asialla. Matkaopas syrjäytettyjen Suomeen (2004).

Kirjoittanut myös näitä teoksia: Madventures: Kansainvälisen seikkailijan opas (2007), Mad Cook: Kulinaristinen seikkailukirja (2010), Mad World: Seikkailijan atlas (2011), Mad Manners: Seikkailijan etiketti: Opas maailman tapoihin (2012) ja Mad Music – musiikin maailma (2016).Vuonna 2012 Rantala ja Milonoff saivat valtion tiedonjulkistamispalkinnon ja vuonna 2015 Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut