Kommentti: Posti sulki suut paikallisjohdolta heti lakon alkaessa — Medialle tiedottamisesta vastaa käytännössä yksi henkilö keskitetysti

Postilakon selvittäminen alueellisesti on vaikea rasti. Lakon alkaessa maanantaina 11. lokakuuta Posti oli päätynyt hyvin erikoiseen tiedotuskäytäntöön.

Medialle annettavat työantajapuolen lausunnot keskitettiin yhdelle henkilölle. Paikalliset Postin päälliköt eivät saaneet antaa medialle mitään tietoja, saati kommentteja.

Posti pisti paikallisesti päänsä pensaaseen. Kommentointi jäi käytännössä työntekijöille ja asiakkaille.

Paikallisjohto antoi Postin mediadeskin numeron toimittajille. Siellä se kirjattiin ylös. Samalla luvattiin, että Postin poikkeustilanteiden johtaja Jarmo Ainasoja soittaa takaisin.

Yhtiön viestinnästä kerrottiin, että postin kulusta saa ”tilannekuvan” yhtiön verkkopalvelussa, jonne se päivitetään kahdesti päivässä.

Muutaman tunnin kuluttu Ainasoja soitti. Hänellä ei tietenkään ollut alueellisia tietoja Kouvolan alueelta. Kuinka olisi voinutkaan olla. Posti pisti paikallisesti päänsä pensaaseen. Kommentointi jäi käytännössä työntekijöille ja asiakkaille.

Kaikki alueellisesti kiinnostavat kysymykset jäivät ilman vastauksia. Esimerkiksi se, mikä on tilapäisen vuokratyövoiman osuus Kouvolan jakelukeskuksessa.

Kirjoittaja on Kouvolan Sanomien uutistoimittaja.

Luetuimmat