SuosittelemmeKouvolalaiset kauppiaat turvasivat lähilihan saannin ostamalla teurastamon

Lehtomäen päiväkodin aidan rakentaminen viivästyi, koska urakoitsija ei suoriutunut tehtävästä sovitussa ajassa – Portit paikoilleen ensi viikolla

Keskeneräiset rakennustyöt hankaloittavat uuteen päiväkotiin kulkemista.

Katja Juurikko

Lehtomäen päiväkodin aidan toimitus viivästyi. Keskeneräinen aita on hankaloittanut lasten ja vanhempien kulkemista päiväkodin alueelle.
Lehtomäen päiväkodin aidan toimitus viivästyi. Keskeneräinen aita on hankaloittanut lasten ja vanhempien kulkemista päiväkodin alueelle.

Lehtomäen päiväkodin aita saataneen vihdoin valmiiksi ensi viikolla, kunnossapitopäällikkö Jukka Perttula sanoo.

— Varsinainen aita on jo pystyssä, mutta portit puuttuvat. Sellainen tieto minulla on, että portit olisivat tulossa ensi viikolla. Ne asennetaan paikoilleen saman tien.

Kaupunki tilasi Lehtomäen päiväkodin aidan ulkopuoliselta urakoitsijalta. Aita tilattiin valmiiksi paikalleen asennettuna. Urakoitsija ei kuitenkaan ole pystynyt toimittamaan sitä sovitussa aikataulussa.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan aidan piti olla valmis, kun päiväkoti otettiin käyttöön. Perttulan mukaan myöhästymisestä koituu urakoitsijalle yleisten sopimusehtojen mukaiset sanktiot.

Keskeneräinen aita hankaloittaa kulkemista

Keskeneräinen aita on hankaloittanut päiväkotiin kulkemista, ja se on saanut osan vanhemmista harmistumaan. Toistaiseksi päiväkodin pihalle kuljetaan kiertoteitse väliaikaisesta portista. Kun lunta satoi yhtäkkiä paljon, kulkuväylälle kasattu lumi vaikeutti lasten ja vanhempien kulkemista entisestään.

Vakavilta vaaratilanteilta on kuitenkin vältytty, päiväkodin johtaja Outi Pulli kertoo.

— Alue, jossa rakennustyöt ovat kesken, on aidattu eivätkä lapset pääse sinne. Kun varsinaiset portit saadaan asennettua, kulkusuunta muuttuu suunniteltuun kohtaan eli parkkipaikalta pihalle.

Pullin mukaan Lehtomäen uudessa päiväkodissa luodaan uudenlaista toimintakulttuuria. Sitä ajatellen vanhempien mielipiteitä kuunnellaan herkällä korvalla.

— Myös aidasta ollaan keskusteltu.

Lehtomäen uusi päiväkoti otettiin käyttöön marraskuussa

Lehtomäen päiväkoti valmistui lokakuussa ja se otettiin käyttöön marraskuussa viime vuonna. Uusi päiväkoti korvaa Utunmäen ja Suursuon päiväkodit. Päiväkodissa on 120 paikkaa ja yli 20 työntekijää.
Päiväkoti tuli maksamaan 3,5 miljoonaa euroa. Aidan osuus hinnasta on Perttulan arvion mukaan alle 20 000 euroa.