Tykkimäen huvipuisto avautuu 10. kesäkuuta – Tänä kesänä huvipuistoon pääsee vain rannekkeella, asiakasmääriä rajoitetaan ja turvaväleistä huolehditaan

Tykkimäen toimitusjohtaja Sakari Pasasen mukaan turvaohjeistuksista huolehtiminen onnistuu hyvin. Laitteita on kasattu jo kevään mittaan, mutta nyt viranomaisohjeistusten saavuttua avaamisen valmistelu alkaa täysipainoisesti.

Moises Garibay

Tänä kesänä huvipuistolaitteissakin noudatetaan turvavälejä. Saman perhekunnan henkilöt voivat kuitenkin olla laitteissa vierekkäin. Arkistokuva.
Tänä kesänä huvipuistolaitteissakin noudatetaan turvavälejä. Saman perhekunnan henkilöt voivat kuitenkin olla laitteissa vierekkäin. Arkistokuva.

Tykkimäen huvipuisto Kouvolassa avautuu keskiviikkona 10.6. kello 11. Vesipuisto Aquapark avataan myöhemmin samalla viikolla eli lauantaina 13.6. kello 11. Aktiviteettipuisto Actionpark avautuu maanantaina 15.6. kello 11.

– Tämä on ollut jännittävä ja erilainen kevät tietysti. Tässä on näitä viranomaisohjeistuksia ja määräyksiä saanut odotella. Nyt viimein saimme ne ja pääsimme tekemään päätöksen avaamisesta, kertoo Tykkimäen toimitusjohtaja Sakari Pasanen.

Koronavirustilanteen vuoksi tämä kesä on erilainen aikaisempiin kesiin verrattuna.

– Liikkeelle lähdetään rajoitetuin asiakasmäärin ja tiukoin turvaohjeistuksin.

Laitejonoissakin pidetään turvavälit

Huvipuistoissa noudatettavat turvallisuustoimenpiteet on laadittu yhdessä muiden Suomen huvipuistojen ja kansainvälisen kattojärjestön IAAPA:n kanssa. Pasasen mukaan turvaohjeistukset koostuvat pääpiirteittäin kolmesta asiasta: asiakasmäärien rajoittamisesta, turvaväleistä ja hygieniasta.

Huvipuistoon ja muihin palveluihin voi tulla rajallinen määrä asiakkaita yhtäaikaisesti. Laitejonoissakin noudatetaan turvavälejä.

– Huvipuisto on iso ulkotila. Näistä pystytään huolehtimaan, sanoo Pasanen.

Henkilökunta huolehtii, että myös laitteissa ollessa on turvavälit. Samaan perhekuntaan kuuluvat henkilöt voivat kuitenkin olla laitteissa vierekkäin.

Alueella on käsienpesupisteitä ja mahdollisuuksia käsien desinfiointiin. Hygieniasta muistutetaan myös opasteilla ja kuulutuksilla.

Ravintoloissa on entistä enemmän asiakaspaikkoja ulkona.

Lukas Pearsall

Huvipuistoalueelle pääsee tänä kesänä vain rannekkeella. Arkistokuva.
Huvipuistoalueelle pääsee tänä kesänä vain rannekkeella. Arkistokuva.

Huvipuistoalueelle pääsee vain rannekkeella

Tänä kesänä huvipuistoalueelle ei pääse ilman ranneketta.

– Tämä liittyy siihen, että nyt halutaan antaa sitä turvallista huvittelutilaa niille, ketkä tulevat huvittelemaan laitteissa, kertoo Pasanen.

Hän uskoo, että tämä on ihan hyvä uutinen perheille, jotka ovat tulossa huvittelemaan laitteisiin.

– Kun hintalapulla pidetään huvipuisto sallittuna vain huvittelijoille, niin se luonnostaan karsii vähän sitä pelkkää kävelijää täältä.

Rannekkeiden hintoja on laskettu normaalista hinnoittelusta. Tykkimäki suosittelee ostamaan rannekkeet etukäteen verkosta, jotta asiakkaat pääsevät varmasti huvipuistoon juuri silloin kuin haluavat.

Nyt alkaa laitteiden hienosäätö

Nyt kun Tykkimäki on saanut viranomaisohjeistukset, huvipuiston avaamisen valmistelu alkaa Pasasen mukaan täysipainoisesti. Kausihenkilöstöä tulee töihin.

– Olemme tehneet koko kevään vakituisen henkilöstön voimin tätä huvipuiston kasausta. Ihan alkutekijöissään tämä ei ole, vaan laitteet aika lailla ovat jo pystyssä huvipuiston puolella, sanoo Pasanen.

Seuraavaksi on hienosäädön ja putsaamisen aika.

– Tässä on saatu tehdä pitkä kevät, vaikkakin vain pienemmän, vakituisen porukan voimin. Kiireinen loppurykäys tulee, niin kuin aina näissä puiston avauksissa.

Luetuimmat