Alle tunnin junayhteys Kouvolasta Helsinkiin yhden pykälän lähempänä — Ministeri Berner järjestää ensi tiistaina neuvottelun radan rahoittamistavoista

Ratahankkeesta on tehty selvitys, jonka loppuraportti julkaistaan pian. Ohjausryhmän mukaan Porvoo ja Kouvola hyötyisivät radasta merkittävästi.

Alle tunnin junayhteys Kouvolasta Helsinkiin yhden pykälän lähempänä — Ministeri Berner järjestää ensi tiistaina neuvottelun radan rahoittamistavoista

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) on kutsunut Kymenlaakson päättäjiä ja viranhaltijoita keskustelemaan itärata-hankkeesta sekä sitä varten perustettavasta hankeyhtiöstä.

— Tapaaminen on ensi tiistaina. Paikalla on Bernerin lisäksi myös muita ministerejä, ainakin oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) ja kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.), Kymenlaakson maakuntajohtaja Jaakko Mikkola sanoo.

Berneriä ei tavoitettu kommentoimaan asiaa, koska hän on matkoilla. Ministeri tiedotti helmikuun alussa, että Helsingin ja Turun sekä Helsingin ja Tampereen välisiä nopeita junayhteyksiä kehittämään perustetaan uusi valtionyhtiö Suomen Rata. Nyt vaikuttaa siltä, että myös itärata otetaan tosissaan suunnitteluun.

Moises Garibay

Alle tunnin junayhteys Kouvolasta Helsinkiin vaatisi todennäköisesti miljardiluokan investointia. Tarkkaa arvioita kustannuksista ei ole vielä tehty.

Itärata-hankkeen keskeisin vaihe on junaradan oikaisu Helsingistä Porvoon kautta Kouvolaan. Toteutuessaan sen on arvioitu nopeuttavan Kouvola—Helsinki-yhteyden alle tuntiin. Hanke edellyttää myös Pasilasta Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta Keravalle suunnitellun lentoradan valmistumista.

Hankeyhtiöt vaativat sitoutumista ja rahaa myös kaupungeilta

Suurten junaratahankkeiden toteuttaminen on aiemmin nähty vaikeaksi, koska valtion budjetissa väylärahat ovat vähissä. Liikenne- ja viestintäministeriö on toistuvasti todennut, että itäradan edistäminen on kannatettavaa mutta vain valtion budjettirahoituksen turvin todella kaukana tulevaisuudessa.

— Olisi mielekästä päästä aloittamaan näitä hyödyllisiä, suuria ratahankkeita nyt, eikä 30:n, 50:n tai 100 vuoden päästä. Se vaatisi uusia rahoitustapoja, ministeriön osastopäällikkö Juhapekka Ristola sanoi Kouvolan Sanomille viime syyskuussa.

Ministeriön mukaan hankeyhtiöiden omistajiksi on suunniteltu valtion lisäksi muita hankkeesta hyötyviä julkisyhteisöjä. Valtio edellyttää ratayhteyttä hyödyntäviltä kunnilta rahaa ja sitoutumista.

Kouvolan kaupungin kehitysjohtaja Petteri Portaankorva ei lähde arvailemaan, miten nopeasti itärata voisi valmistua hankeyhtiömallilla. Hän sanoo, että yhtiömallinen rahoitus takaisi sen, että hankkeen suunnittelu alkaisi nopeasti ja etenisi pian toteuttamisvaiheeseen.

Selvitysryhmä viilailee loppuraporttia

Liikenne- ja viestintäministeriö aloitti viime syksynä selvityksen itärata-hankkeen hyödyistä ja kustannuksista. Selvitystyön ohjausryhmä viimeistelee parhaillaan loppuraporttiaan. Maakuntajohtaja Jaakko Mikkolan mukaan raportissa on noussut esille se, että hanke on kaikkein kannattavin Porvoon kannalta ja toiseksi kannattavin Kouvolan kannalta.

— Raportin perusteella radan vaikutuspiirin sisällä kiinteistöjen arvo nousee ja työmarkkinat hyötyvät merkittävästi.

Luetuimmat

Kommentoidut